maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mein Frühstück






Tuoreita saksalaisia mansikoita (paljon!!) sekä muutama 
ruokalusikallinen raakakaakaonibsejä. Mustaa teetä sekä 
kuivattuja omenasipsejä (mun lemppareita!). 

Ja lounaaksi söin jäätelön....ööööö...
eli kaikki ravintoarvot varmasti kondiksessa 
tämän aamupäivän osalta. ;)


Näyttää sateiselta eli se tarkoittaa, että 
pyykit pitää käydä kipaisemassa sisätiloihin.
Morjens!!



torstai 25. kesäkuuta 2015

Uusi kesätunikani mun!


Tunika oli puoleen hintaan!
Nappivalinta siis.







Blogini ei ole mikään muoti-tai kauneusblogi, mutta en voi olla jakamatta uuden kesätunikani kuvia. On se vaan niin pirtsakka ja hauska! Pienen vaateliikkeen ulkopuolella oli ollut todella kivoja trikookankaisia jakkuja, pitkänmallisia, hempeän värisiä, isolla hupulla sekä taskuilla varusteltuina. Muistan katselleeni takkia sillä silmällä vähän kauempaa, mutta olin jättänyt asian hautumaan. Ajattelin, että jakku olisi kiva heittää kesähepeiden ylle viilentyvänä iltana. Noh, kun menin paikalle, oikeastaan aika extempore-päähänpistona, ei takkeja enää ollutkaan. Mutta aletelineessä roikkui paljon kesäisiä vaatteita mm. näitä tunikoja erilaisin pohjavärein. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Ihanan rento ja löysä, puuvillaa (hiukan elastaania) sekä hauska kuosi. Rannalle mentäessä alle ei tarvita kuin uikit tai biksut!

Ja hihansuissa vähän paljettia...oi, voiko enää olla kesäisempää? ;) 
(Niskalapussa lukee muuten made in Italy....)


Ensi viikoksi luvattu lämmintä, todella lämmintä. 
Toivottavasti viimeistään silloin vaate voi olla tositoimissa! 
On ollut niin vaihtelevaa ja sateista, että kesävaatteet 
ovat todellakan säästyneet kovalta kulutukselta. 
;)

Minimunakkaat muffinivuoassa



Salottisipulin sekä punaisen paprikan pilkoin pieneksi ja 
kypsensin hetken aikaa pannulla, öljyssä.
Lisäsin taikinaan myös kevätsipulia sekä tomaattia.
Mausteeksi laitoin ainakin mustapippuria sekä 
valkosipulirouhe-pippuri -seosta.






- kananmunia
- tilkka maitoa
- haluamasi kasviksia
(paista hiukan pehmeämmäksi pannulla öljyssä)
- mausteita maun mukaan


Sekoita ainekset keskenään ja 
kaada öljyttyyn muffinivuokaan.

Paista kypsäksi 200 asteessa.





Helpot pikkutarjottavat vieraille, 
sopii gluteenittomiksi pikkupiiraiksi vaikkapa juhliin.

Maidottoman saat vaihtaessasi 
soija- tai vaikkapa kaurajuomaan.

Käyvät myös aamiaistarjottavaksi
tai vaikkapa brunssipöytään!


Ja ei kun herkuttelemaan...
(aamupäiväteevieraani lähtivät jo kotiin ja 
kaikki meni...eli voin valmistaa toistekin!)




keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Skylander-kakku















Lastemme kaverin syntymäpäivät vietettiin keväällä. 
Pojan lempparijuttu tällä hetkellä on Skylander joten juhlien 
teema oli selvä homma. Synttärisankarin äiti leipoo 
erilaisia ja erikoisia kakkuja, tämä oli hänen taidonnäyte ja 
maistui lapsivieraille ja muillekin. Hedelmät ja vihannekset 
ovat aina hyvä vaihtoehto lasten juhlissa, naksujen ja 
namujen ohella voi ehkä maistua joku terveellinenkin. ;)


Omien lasten juhlat ovat myös pian,
juhlajärjestelyt ovat jo hyvässä mallissa...

Aika monta ihmistä on kutsuttu, katsotaan kuinka 
moni pääsee paikalle. 

On se aina vähän stressaavaa, mutta mukavaa puuhaa. 
:)


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Saksanpähkinä-kanelineliöt

Ohje löydetty kirjasta, Leivonta, yli 100 hyvää ohjetta (Gummerus)




115 g voita
225 g ruskeaa sokeria
1 kananmuna
1 keltuainen
150 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
85 g saksanpähkinöitä, rouhittuna




Pane voi ja sokeri kattilaan miedolle lämmölle ja
sekoita kunnes sokeri on liuennut.
Keitä vielä 1 min. Anna seoksen kuplia, mutta ei kiehua.
Jäähdytä n. 10 min.

Sekoita sokerivoiseoksen joukkoon kananmuna, keltuainen.
Siivilöi yhteen sekoitut kuivat aineet, lisää pähkinät ja
sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina voideltuun n. 18 cm, vuokaan
(halutessasi laita leivinpaperia). Paista 180 asteessa noin.
20 min tai niin kauan, että taikina on kimmoisa keskeltä
eikä hammastikkuun tartu taikinaa.

Jäähdytä.

Nauti. :) :)





Ulkopöydälle räiskyvän pinkit tabletit...
aika hauskan värikäs ostos!



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Eläintarharetki

Lauantaina ihmettelimme eläimiä yhdessä lasten päiväkotikamujen ja perheenjäsenten kanssa. Kiersimme puistoa monta tuntia ystäväperheen kanssa, bussimatkalla oli kovin hiljaista, väsynyttä porukkaa...jokaiselle viikonlopulle näkyy olevan jotain ohjelmaa, mutta se on kivaa vastapainoa kiireiselle, tavisarjelle. :)

Mukavaa sunnuntaita. 


p.s. Mies otti todella hyviä kuvia, kiitokset kuvista menee siis hänelle... ;)















perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusta!




Kaupan valmista valkosipuli creme fraiche'a sekä 
lohituorejuustoa, tuoretta tilliä sekä ruohosipulia, 
ripaus suolaa sekä mustapippuria. =Soosi on valmis








Muutaman päivän takaisten perunakuvien siivittämänä 
hyvää keskikesän juhlaa ja viikonloppua kaikille!



Täällä ei juhannus tunnu miltään ;)
ihan tavisviikonloppu tiedossa. Ollaan kyllä 
lähdössä päiväkodin kanssa retkelle...siitä 
lisää myöhemmin!

Sataa, paistaa, sataa, tuulee, paistaa...
kesäkuu ei ole näyttänyt parastaan muutamana 
päivänä, toivottavasti, edes jossain välissä 
taas aurinko pilkottaisi.

Pidetään huolta toisistamme ja syödään 
hyvin. :)



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Brunssilla

Oliko meillä sitten brunssi, aamiainen tai ihan vaan kahvittelu hyvien herkkujen kera, mutta kuitenkin tapasimme tänä aamuna rouvien kanssa ketkä olivat samalla saksan kurssilla. Meidän opekin oli mukana, niin hyviä ollaan oltu, että opekin kehtasi olla mukana. ;) (Kahvipöydässä keskustellessamme hän välillä korjasi meidän sanoja tai kielioppia, kuitenkin vain muutaman kerran. Varmasti väsyi ainaiseen korjaamiseen, hehheh!)

Brunssin järjestänyt emäntämme oli leiponut makoisia karjalanpiirakoita, slurps, varmaan paha veikata mistä maasta kyseinen rouvashenkilö on kotoisin??? Myös Oreo-keksi -pohjainen mangokakku oli hänen kättensä töitä, aivan mielettömän hyvää...

Söin liikaa, puhuin liikaa, mutta mukavaa oli, todella mukavaa. Aiomme sopia toisetkin aamiaistreffit vielä tälle kesälle.

Äskettäin juttelin naapurimme kanssa pitkän tovin etupihalla. Pysähtyi juttusille mennessään syöttämään kuulemma sorsia pienen poikansa kanssa. :) Toivoi löytävänsä sopivan ajankohdan kaikille ja kutsuisi tuttujaan kahvittelemaan luokseen. Naapurini on kovasti tehnyt puutarhahommia ja oli iloinen, että pian pääsisi vaan nauttimaan pihalla olosta eikä tarvitsisi koko aikaa kaivaa, istuttaa, nyppiä ja kykkiä pusikossa. :)



Tässä hieman herkkukuvia, 
huomenna onkin erilainen jännä päivä, mutta siitä myöhemmin!
































Herkuttelemisiin... 
Kuka on leiponut tämän vuoden juhliin omat piirakat? 
Kuulemma Lidlin paistopisteen riisipiirakat ovat todella hyviä sekä 
hyvänhintaisia. (<---suositus/ilmainen mainos, heh! ;))

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Lego-party!


Näin värikkäissä juhlissa olimme lauantaina koko perheen voimin. 
Koko päivän satoi kaatamalla, mutta juuri juhlien alkaessa 
kello kolmen maissa sade taukosi, pilvet väistyivät 
ja aurinko jaksoi porottaa kauniisti loppuillan. 

1-vuotias sai todella hauskat, 
ihanan värikkäät, ikimuistoiset juhlat. 
Yksityiskohtiin oli panostettu hienosti, mm. 
suurelle pihamaalle oli vuokrattu pomppulinna, 
se olikin jymymenestys pienimpien
juhlavieraide  keskuudessa. :)





Ilmapallosysteemit olivat kuulemma Tigeristä(??)



Porsas oli herkullista, ruokaa
riitti kaikille, vähän liiankin. ;) Vieraita oli n. 60. 



Voileipäpöydässä oli myös perunasalaattia.
Ja muita tykötarpeita tuli myöhemmin. :)







Isoista pöydistä löytyi myös kaikenlaisia naksuja, suolapaloja 
sekä mm. Muumi-keksejä! (<---aina suosittuja!).



Upeasti toteutettu!



Tämä kaunis sateenkaari kakku legovärein oli raparperinmakuinen.





Seuraavat lasten juhlat ovat sitten varmaan meidän lapsien...
Eipä olekaan, onhan tällä viikolla yhdet juhlat jonne poika on kutsuttu, 
päiväkotikamun 5-vuotis juhlat. :)


Juhlia, juhlia...