-

-

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivän (pika)kakku

Kun päivä on mitä hienoin, ainakin kalenterin tekstin osalta (muuten ollaan saatu aurinkoa ja räntää sopivassa suhteessa <--balanssi ;)) on syytä leipoakin jotakin. Kun mies on lähdössä pidemmälle työreissulle on kiva herkutella yhdessä. Tarkoitus oli tehdä hyvin pieni, sievä minikakku, mutta tästä 3 munan kakkupohjasta tulikin sitten aika isohko


Pohja on kostutettu ananastäysmehulla, 
pohjalla on myös banaaniviipaleita sekä vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.
Koristeena DM:n suklaiset spelttipallurat sekä pensasmustikat.














Iltapalana siis kakkua sekä teetä, kelpaa naistenpäivänä. ;)





Pohjaan käytetty kolmea lasia:

Eli kolme samanlaista, samankokoista lasia.
Yhteen lasiin rikotaan haluamasi määrä kananmunia
ja toiseen lasiin saman verran sokeria ja kolmanteen 
jauhoja, siis saman verran kuin ensimmäisessä oli kananmunaa. :)

Itse laitoin 50/50 perunajauhoja sekä vehnäjauhoja.
Sekoitin jauhojen joukkoon 1 tl vaniljasokeria sekä 1 tl leivinjauhetta. 

Ensin vatkataan munasokerivaahto johon lisätään 
jauhoseos. Voideltu ja korppujauhotettu matala vuoka 
ja kakun paisto 175 asteessa n. 20 minuuttia.








p.s. Tänään myös koeajolle!

2 kommenttia:

  1. Hyvää naistenpäivää! Ihanan helppo kakku....Maukasta hetkeä sen parissa teille! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa lauantaina, aurinko paistakoon....(toivotaan näin!).

      Poista