tiistai 8. marraskuuta 2016

Musta lyhty






Tänään on käyty postissa. Lähetetty isäinpäivälahja isoisälle Suomeen korttien kera. Lapset saivat kumpikin hoitaa korttiosuutensa ja hassut kortit pistettiin pakettiin mukaan. (Äitini ilmoitti, että isälleni voisi ostaa trikoiset pitkät pyjampöksyt. Löysin tummansiniset Tom Taylorin pöksyt ja mukaan lähti myös toffeeta. ;))

Ja lasten isälle käytiin ostamassa myös lahja. Tai oikeastaan tarvikkeet isän lahjaan. Ostin lapsille taulupohjan sekä akryylimaaleja. Saavat maalata hienon kuvan isälle lahjaksi, taulun jonka isä voi ripustaa työhuoneeseen (työpaikalla). Mies jolla on valtavasti villasukkia, solmioita, kauluspaitoja, sata kaulahuivia ja omaa kalliin kellomaun ei ole helppo kohde ostaa isäinpäivälahjoja. Joskus toivoisin, että ne kymmenet solmiot yhtäkkiä vaan häviäisivät kuin tuhka tuuleen olisi helppo mennä lasten kanssa valitsemaan uusi. ;) 

Hehheh, ihan aikuisten oikeasti on kaikista mielekkäintä antaa lahjaksi jotain johon käyttänyt omaa aikaansa tai sitten lahjaksi jotain yhteistä tekemistä. Vaikkapa pyöräilylenkin jälkeen nautitut kotitekoiset pullat ja lämpimät kaakaot. Sellaiset muistot jää elämään, niin isän kuin lasten mieliin. 



Kuvassa uudehko lyhty jossa poltan led-tuikkuja. Näyttää violetin sohvan vieressä kauniilta iltahämärässä. Tätä lyhtyä en raaskinut ulos laittaa, saa olla olohuoneen koristuksena. :)





2 kommenttia:

  1. Tosi kauniin lyhdyn olet löytänyt...jos tuollainen tulisi vastaan ostaisin heti itselleni =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin lyhdyn valtavan suuresta puutarhamyymälästä jossa on kiva sisustustavarapuolikin. Aina jotain tarttuu mukaan, mutta yleensä vain kukkia. ;)

      Poista