lauantai 17. joulukuuta 2016

Mun pari pakettia!

Tätini lähettävät meille aina joululahjat, myös synttärit muistetaan. Vuodesta toiseen lähettävät paketteja. Monena vuotena se on ollut jotain suomalaista tai ainakin suomalaista merkkiä. Olen saanut Pentikin meikkipussin tai Marimekon huivin tai koko perhettä muistettu Marimekon raitasukilla tai sitten suomalaisilla kirjoilla. Tänä vuonna minun paketistani kuoriutui kaksi kaunista posliinista lusikkaa. Näen ne jo sieluni silmin hillo- tai sinappipurkissa tai sitten vaikkapa jouluisin sillä voisi kauhoa mukiin manteleita....mahdollisuuksia on monia!



Olimme lounastamassa ystävien kera, ennen jokaisen joululomailuja ja sain eräältä ystävältä joululahjan. Olin aivan ihmeissäni koska hän muisti minua jo taannoin antamalla paketin. Hän on kyllä sen luonteinen ihminen, että tykkää ilahduttaa ihmisiä. Me aiomme leipoa huomenna pipareita joten luulen iiiiison piparikuorman menevän hänen osoitteeseen myös.... ;)














Tämä oli hyvin kaunis aterinsarja, pikkulusikoita ei ole koskaan liikaa. 




Hackmannin Elegia-sarjakin on lopetettu joten uusia pikkulusikoita siihen sarjaan ei voisi hankkia. Eikä niitäkään ole koskaan ollut muistaakseni kuin 6 kpl (??). (Ikean pikkulusikoita löytyy varmaan se 12 kpl.) 




Nyt keitän teetä ja nautin lauantai-illasta, ja voisi korkata uudet lusikat!

Nautitaan illasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti