Aika iisiä ruokaa, kun jauhelihan voi paistaa jo hyvissä ajoin ja laittaa jääkaappiin odottomaan sitä h-hetkeä. Ja mitä enemmän laittaa kasviksia sisään (tai rullien oheen) niin saadaan ihan terveellinenkin ruoka aikaiseksi. :)
Lapset ovat nauttineet ulkoleikeistä, SATEESSA! Heitä ei liiemmin huono sää haittaa, päinvastoin. Ovat tulleet välillä vaihtamaan puhtaat pöksyt jalkaan ja meno on jatkunut yhtä villisti. Mutta niinhän sen pitääkin olla. Meidän perhe pyrkii muutenkin ulkoilemaan paljon ja lapsia ei TV:n edessä väkisin istuteta. Heh, väkisin...sanotaanko näin, että TV-katseluaikaa ei niin helposti saa. ;) Iltaisin vaikka ennen isän kotiintuloa tai viikonloppuaamuisin ennen aamiaista telkun edessä on kiva möllöttää.
Elikkäs niitä lettusia:
lettutaikina
1 l maitoa
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl voi-/margariini-sulaa
Riko kananmunien rakenne ja lisää sitten maito.
Lisää loput ainekset ja anna taikinan turvota hetkisen.
Paista rasvassa.
Täytä letut haluamillasi täytteillä ja ripottele lettujen päälle
vielä juustoa ja pistä hetkeksi uuniin, 175 asteeseen.
Kun juusto on saanut hieman väriä niin ruoka taitaa olla valmista.
Oheen vaikkapa salaattia ja kyytipojaksi kylmää vettä. :)