sunnuntai 20. elokuuta 2017

Lauantainen kattaus
















Kammottavia, kammottavia uutisia Suomen Turusta ja niin mekin täällä Saksassa 
olemme olleet netin äärellä ja lukeneet paljon tapahtuneesta. Turussa asuu paljon meidän tuttujamme ja mm. eräs ala-asteaikainen ystäväni myös. Ja vaikka kaupunki on meille mieheni kanssa tuttu paikka, niin ehkä enemmän tapahtuneessa järkytti se, että se tosiaan tapahtui meidän koto-Suomessa! Kyllä olemme aina pitäneet maatamme niin turvallisena. Toki onhan se sitä vieläkin moneen muuhun maailmankolkkaan verrattuna. Mutta on niin surullista lukea tällaisia uutisia, miettiä niitä kaikkia ihmisiä siellä keihin tämä on vaikuttanut omakohtaisesti.


Nyt postauksessa vain kuvia eiliseltä, kattauksesta. 
Kirjoitellaan ensi viikolla jotain enemmän. 

Turvallista sunnuntaita kaikille, pidetään toisistamme huolta.

-A-




p.s. Ja tietysti Turkua aiemmin tapahtunutta Barcelonan-iskuakin olemme miettineet ja surreet...

6 kommenttia:

  1. Ihana kamalaa, kun se tapahtui näin lähellä.
    Siskon tyttö oli tapahtuma hetkellä just kaupungilla ja näki kun naista puukotettiin.
    Liian paljon pahaa tapahtuu maailmalla.

    Kaunis kattaus!
    Hyvää sunnuntai päivää sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala! 😯😢😭 Miten tyttö pärjää tällaisen tapahtuneen nähtyään...😔 Se ei unohdu kenenkään muistoista, saati nyt näin...

      Paljon enkeleitä ja toivotaan parempaa....

      Hyvää sunnuntaita 💕

      Poista
  2. Niin se maailmamme muuttuu yhdessä perjantai-iltapäivän hetkessä ja terrorismi kolkuttelee kotiovellamme.
    Kamalaa ja surullista.
    Kattauksesi on kuitenkin kaunis.
    Leppoisaa elokuun iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Niin, se on totta, vielä hetki sitten puhutaan turvallisuudesta ja ehkä takaraivossa on joskus kolkutellut "mitäs, jos täällä meilläkin...". Ja sitten tapahtuukin jotain kammottavaa...toivotaan parempaa huomista! Kaikille.

    VastaaPoista