perjantai 29. tammikuuta 2021

Perjantaiterveiset & kevään kukat!

 




Tulppaaneja ostetaan melkein jokaisella ruokakauppareissulla ja 
toisinaan jotain muutakin iloisen väristä ilahduttamaan kotona olevia.
Rivièra Maisonin hauskanmallisessa maljakossa hennonpinkkien tulppaanien 
kaverina tällä kertaa muutama onnenpensasoksa, joita löytyi ihan 
maitokaupasta. (Goldglöckchen saksaksi)











Helmililjan kanssa samaan aikaan ostettu tetenarsissi 
on eteisen väripilkkuna.








Ja pitkästä aikaa tarttui mukaan ruokakaupan 
valmis kukkakimppu, maksoi muistaakseeni 8 €!





Tähän rentoon perjantaihin ei kuulu mitään ihmeellistä. :) 
Viikonloppuherkkuja voisi käydä hakemassa 
torilta, vaikkapa jotain leipää, hyviä juustoja yms. 
Viikonlopuksi on luvattu hieman kylmempää, 
toivottavasti sataisi luntakin. 
Olemme saaneet muutamaan otteeseen lunta, ja 
aika paljonkin. Mutta ovat sitten aika äkkiä sulaneet pois. 
Lumikuormaa odotellessa. ;)



Mitä sun perjantaihin kuuluu?



torstai 28. tammikuuta 2021

Mitä asioita kaipaan ajalta ennen koronaa

H a l l o !


Ihan turha kääntää puukkoa haavassa ja aiheuttaa itselleen pahaa mieltä. Miten se sanonta menee, että 'sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.' Siis aivan turhaa tällainen mietiskely, mutta en kuitenkaan malta olla kirjoittamatta postausta, kun asiasta miehen kanssa yhtenä päivänä juttelimme. 


  • Ne kivat pienet retket! Niitä on ehkä kovin ikävä (jos ei Suomeen matkustusta oteta lukuun.) Meillä oli pitkän aikaa tapana ottaa suunnaksi viikonloppuisin joku uusi kohde. Saattoi olla vaikka meille ennestään tuntematon linna, museo, puisto, leikkipaikka, jätskibaari jne. Joskus oli myös kavereita mukana ja sovimme yhdessä tutustuvamme uuteen paikkaan. Kivaa ajanvietettä oman perheen kesken tai porukalla. Ja lasten ehdoilla toisinaan myös. Nyt lapset eivät käy missään ja minäkin vain ruokakaupassa...
  • Kahvilatreffit ystävän kanssa! Ei tarvitse kauaa houkutella, jos joku pyytää minua kanssaan kakkua syömään. ;) Höpöttelyt herkuttelun ohessa ja pikaisetkin tapaamiset ystävän kanssa antoivat buustia loppupäivään. Erään ystävän kanssa oli tapana käydä ensin reippailemassa kävely-/pyöräilylenkillä ja sitten sen jälkeen syömään/kahvilaan.
  • Uimahalli sekä kuntosali! Talven ykkösharrastus perheen kesken oli uiminen. Kävimme lauantaisin ja/tai sunnuntaisin joko oman kaupungin hallissa tai naapuripaikkakunnalla pulikoimassa. Joskus mies kävi keskenään lasten kanssa. Kun taas kuntosali on ollut jo monta vuotta se minun oma paikka jossa käyn yksinäni (harvemmin miehen kanssa). Ilman mitään stressiä hurjista tuloksista ja litteästä pyykkilautavatsasta. ;) Ihan vaan omaksi iloksi ja oman aikataulun mukaisesti.
  • Lasten karate! Lapsille muutamassa vuodessa tuikitärkeäksi muodostunut harrastus on ollut pitkään tauolla. Viimeksi kai kesällä ovat käyneet harkoissa. Eihän se sama juttu ole, että kotona omassa huoneessa harjoittelisivat liikkeitä, kyllä siihen tarvitaan sensei sekä ne kivat, kannustavat tiimikaverit. (No nyt on pakko sanoa, että porukassa on yksi lapsi joka todella hankalalla käytöksellä häiritsee muita sekä on kiusannut meidän lapsia monet kerrat. Asiasta on ilmoitettu myös tämän lapsen äidille, mutta ei ole vielä ainakaan tehonnut...)

Aika pienistä asioista se tavis-arki koostuu. On lasten koulua, omia ja lasten harrastuksia sekä tietty kotitöitä ja ystäviä. Mutta sitten, kun kaikki tällainen on kiellettyä ja paikat laitetaan kiinni (ja myös pidetään kiinni kuukausitolkulla), niin on se kyllä ihmeellinen tunne. Ja minä tai sinä, me emme ole ainoat jotka joutuvat elämään ihan samanlaista elämää tällä hetkellä. Se, että ei pääse harrastamaan on varmasti aika monen mielen päällä tällä hetkellä. Toki, ei tietenkään se suurin murhe tällä hetkellä. Kyllä se enemmin on se, että kauanko tätä kaikkea kestää. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kuka sairastuu ja miten siitä tervehdytään...


Törmäsimme tuttuihin leikkipuistossa ja keskustelimme pitkän tovin heidän kanssaan (turvavälit huomioiden!). Kun olimme lähdössä jatkamaan matkaamme mies totesi heille, että kun tämä kaikki on ohi, niin toivottavasti tapaamme kakkukahvien kera. :) 

Sitä odotellessa. <3



p.s. Viime vuonna minun espanjan alkeiskurssi tyrehtyi sen saman tien, kun oli alkanutkin. Ehkä syksyllä voisi taas jatkaa kieliopiskeluja... toivossa on hyvä elää!




keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Pak choi - eli pinaattikiinankaalisalaatti











Sain ystävältä tosi herkulliselta kuuluvan reseptin ja ostimme viime viikonloppuna tarpeet ruokaa varten. Meidän piti valmistaa ruoka sunnuntaina ja, kun lauantai-iltana rupesin miettimään ruokatarvikkeita hokasin, että minulta puuttui osa raaka-aineista...(ostoslista oli mukana, mutta oli ilmeisesti puutteellinen!)

Kun ruokaa varten ostettu pak choi eli pinaattikiinankaali kurkisteli jääkaapissa mietin, että miten sen voisi käyttää ja löysin hyvältä kuulostavan salaatin. Tein tällä kertaa vain pienen, kahden hengen lisukesalaatin. Varmasti toimisi kesällä myös grilliruoan kaverina.

Kaverin lähettämää reseptiä pitää päästä kokeilemaan vaikka tulevana viikonloppuna!
(Kaikkien raaka-aineiden kera...)



pak choita
tomaattia
fetaa
granaattiomenan siemeniä
krutonkeja
loraus oliiviöljyä 



(Reseptiin sain inspiksen täältä, KLIK!
Järvikylä)





p.s. Tällä viikolla pastavuokaa koko viikoksi. Ylimitoitettu annos, mutta kyllä se suihin uppoaa! :)




maanantai 25. tammikuuta 2021

Lettuja päivän piristykseksi

Hyvää huomenta - Guten Morgen!


On toisinaan supertylsää keksiä lounasta näille kahdelle kotikoululaiselle. Se on joko edellispäivän ruoan jämiä, pelkkää voileipää ja hedelmiä tai pakkasesta kaivettuja mozzarellatikkuja & nugetteja. Tytär pyysi, että paistaisin hänelle kananmunan ja, kun olin ottamassa pikkulettupannua esille, poika luuli, että paistaisin lettuja. Ja, kun kerta lätyt tulivat meidän kaikkien mieleemme eipä se paistettu kananmuna kuulostanut enää yhtään hyvältä! :D

Paistoimme ison kasan pikkulettuja. Pilkoimme banaania, huuhdoimme espanjalaiset vadelmat, otimme esille Ikean mustikkahillon sekä hasselpähkinälevitteen. Ei nyt ehkä se maailman terveellisin lounas, mutta yksi parhaimmista. ;)

Lapset tuhosivat lettuja sellaisella vauhdilla, että minulle jäi vain muutama :D ja miehelle jätettiin iltapalalle loput. (Viime viikon herkkuja siis.)



3 kananmunaa
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
paistamiseen voita










Banaania piti pilkkoa vielä lisää!











Raparperimehua














Täällä ei tarvittu aloittaa läksyjen tekoa heti aikaisin aamulla, 
kun tehtävien palautukset ovat myöhään tänään tai joko muuna päivänä.
Ihan kivaa vaihtelua!

Täällä on muutama pakkasaste, 
mitäs teillä?


torstai 21. tammikuuta 2021

Broilerisalaattia sekä antipastiherkkuja

 

















Varsinkin nyt pandemia-aikana meille on ollut tärkeää käydä hakemassa noutoruokaa ja tukea paikallisia ravintoloita. Haemme vuorotellen kiinalaista, sushia, pastaa tai pizzaa ja joskus döneriä. (Lapset syövät edellä mainittuja ennemmin kuin döneriä. Vaikka kyllä he lähiravintolan lastenannoksesta pitävätkin, Döner + Pommes) Monta kertaa mennään näiden kahden syömärin toiveiden mukaisesti. :) Yleensä noutoruoka haetaan perjantaina ja joskus myös keskellä viikkoa, jos tuntuu, että kotikeittiön antimet eivät houkuta.


-------------------------------------------------------------


Launtaisin teemme jotain sellaista iltaruokaa jota on rento syödä sivusilmällä elokuvaa katsellen tai vaikka sellaista missä lapset voivat olla apuna. Ehkä nachopeltiä tai kotitekoista pizzaa! Viime lauantaina jääkaapissa oli vielä edellispäivän noutoruokaa lapsille joten meille miehen kanssa valmistin nopeasti broilerisalaatin. Lidlin valmiiksi marinoitu broileri ei ollut liian suolaista ja ohuet fileepalat paistuivat nopeasti. Kulhon pohjalla oli salaattisekoitusta sekä rucolaa. Pussillinen pinjansiemeniä, Lidlin fetaa (on hyvää!) sekä tomaattia. 

Ja salaatin kylkeen antipasti-kojusta ostettuja valkosipuliamarinoituja herkkusieniä, vihreitä oliiveja, vuohenjuustoa (jalopenoa, persiljaa, valkosipulia...) sekä valkosipulitahnaa.



Joskus pääsee näinkin helpolla! :)
Tänään torstain kunniaksi on ihan 
arkista pastaruokaa omasta keittiöstä.

Miten siellä voidaan?


tiistai 19. tammikuuta 2021

Laskiaispullat hasselpähkinälevitteellä

 




























Meillä on syöty jo kuukautta aiemmin (viime perjantaina) laskiaispullia. Ei vaan maltettu odottaa enempää. ;) Kaikki herkkusuut ymmärtävät, että odottaminen on vaikeaa.

Lasten pullien sisälle laitettiin hasselpähkinälevitettä sekä iso lusikallinen 
kermavaahtoa. Meillä ei ollut kaikkien tuntemaa Nutellaa vaan Nudossia! :D Tämä purkki oli pienehkö (tulee käytettyä) ja palmuöljyttömyys 
on aina plussaa. Kaupan hyllyillä on tällaisiä makeita levitteitä vaikka muille jakaa. 
Löytyy niin Mars- kuin Twix -levitettäkin. Mutta niitä ei olla kyllä koskaan maistettu vaikka lapset ovatkin kaupassa kuolanneet ko. purkkien perään...

Minä ja mies söimme perinteiset pullat ja lapset kokeillivat näitä tosi makeita versioita. (Loput Nudossit voisi laittaa tiikerikakkutaikinaan.)


Mitäköhän tällä viikolla leivotaan?

maanantai 18. tammikuuta 2021

Homeschooling sekoiluja

Huomenta! 

Sitä ei ole koskaan osannut ymmärtääkään kuinka paljon lapset oppivat uusia asioita koulupäivän aikana. Tai mitä kaikkea tärkeää se tavismaanantai koulussa oikein pitääkään sisällään. Aamulla työnnän lapset reput selässä oven raosta tai sitten pyöräilen heidän kanssaan koululle. Toivotan hauskat päivän jatkot ja lähden aloittamaan omia hommiani. Tyytyväisenä siitä, että lapset saavat käydä koulua ja pätevät opettajat hoitavat työnsä hyvin. Kotona ei ole tarvinnut kuin valvoa, että koululaiset avaavat reppunsa ja tekevät loppuun ne tehtävät joita ei oltu keritty tehdä. (Ainakin toisen lapsen kohdalla on usein näin. Kerkeää tehdä paljon jo tunneilla.)

Mutta nyt vanhemman (ja meidän tapauksessa äidin) pitää taipua jos jonkinlaiseen suoritukseen. :D Ja pitää yllä tiukkoja aikatauluja, kun monilla tehtävillä on päällekkäiset palautusajat. Ja esim. matematiikan tehtävissä menee yllättävänkin kauan aikaa, jos aihepiiri on vielä hieman tuntematon. (Ope lähetti kyllä YouTube-videolinkkejä.) Ja kun olimme palauttamassa yhtä läksyä opettajan sähköpostiin huomasimme, että taas yksi tehtävä, toisesta kouluaineesta oli lisätty läksyjonoon. Katsoessamme kelloa lapsella oli n. 40 min aikaa piirtää pyydetty kuva (tai kuvat). Ja koska kotikoululaiset keskittyivät niin tiiviisti niin matematiikan kuin liikunnanläksyihin (!) sun muihin, emme käyneet siinä välissä kurkkimassa viestejä. Noh, piirros tuli valmiiksi parissakymmenessä minuutissa ja ihan kelpo kuva lähtikin eteenpäin. :)

Liikunnanläksy piti hoitaa myös alta pois, joten toinen lapsista lähti yksin kävelylenkille, toisen jäädessä puurtamaan muita tehtäviä (ja äidin jäädessä valvontatöihin!). Opettaja pyysi kuvaa urheilukellon näytöstä liikuntasuorituksen jälkeen, mutta koululainen oli unohtanut ladata kellonsa. (Mutta eihän toki opettaja voisikaan vaatia, että kaikilla koululaisilla olisi edes tällaistä kelloa.)

Ja jotta kaikki ei sujuisi kuin Strömsössä me myös (tietenkin...) lähetimme väärät tehtävät opettajalle...Noh, heti perään lähetetty sähköposti selventi varmasti asiaa. Toivottavasti, sillä tämä opettaja on nimittin erittäin, erittäin tiukka... :D

Aamuisin hyppäämme mukaviin kotivaatteisiin, lapset mutustuvat murojaan tai voileipiään ja sen jälkeen avaamme tietokoneen ja tsekkaamme läksyt. Katsotaan nyt kuinka kauan aikaa tätä etäkoulua jatkuu. Mutta tämä on ihan hyvä näin. Tärkeintä on nyt vain pysyä terveinä... 



Mukavaa viikon alkua

tsemppiä kaikille kotikoululaisten vanhemmille, jos siellä sellaisia on. :)



perjantai 15. tammikuuta 2021

Mitä tapahtui vuonna 2020? (Kooste vuoden postauksista 2/2.)

Ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme...


heinäkuu

Kesän lapsia juhlimme mukavasti ulkosalla pelaten ja välillä sisällä piipahtamassa kakkua syömässä. Postailin lastenjuhlien kakkukuvat ja muita tarjolla olleita herkkuja. Kirjoittelin myös saksalaisista kodeista sekä uudesta meikkituttavuudesta ja joka ihastuttaa edelleen. Ja lopulta pääsimme Suomeenkin lomailemaan ja se varmasti oli yksi vuoden kohokohdista. 




elokuu

Elokuussa blogiin tuli vain 7 postausta, mutta se ei ole ihme, koska olimme lomailemassa Suomessa. Teimme kesälomalla kaikenlaista ja Suomessa tuntui, kun koronaviruksesta ei olisi ollut tietoakaan... Kerroin hieman meidän Savonlinnan reissusta sekä yöpymispaikasta siellä seudulla. Tonnikalapastan sekä mokkapalojen ohjeet tulivat myös blogiin. Todella, todella hiljainen blogikuukausi. ;) Mutta ihana loma Suomessa. <3





syyskuu

Ensimmäisenä postauksena oli tietenkin Suomi-tuliaisten esittely. :) Ja kun kotiin oltiin päästy oli kiva laittaa ruokaa omassa keittiössä ja postailin aika monta reseptiä, mm. kanakeitto, nachovuoka, parsakaali-pekonisalaatti sekä linssisopppa -ohjeet olivat syyskun ruokiamme. Kirjoittelin myös hieman faktaa Saksasta, jotain sellaista mikä saattoi olla lukijoille uutta ja myös syyslomasta tuli kirjoiteltua. Tai lähinnä siitä, että perinteiset syysreissut jäivät välistä.






lokakuu

Tässä kuussa tuli ostettua eka joulukoriste, hah! Tai oikeasti enemmänkin talvinen, nimittäin suuri peurakuvioinen lyhty. Halloweenia juhlittiin myös perheen kesken ja teimme lasten kanssa mm. muumiokeksejä ja suklaakeksi-hämähäkkejä. :) Kirjoittelin myös parista meikkituotteesta joista oli tullut omia suosikkejani sekä yllätin itseni ostamalla joulukalenterin jo lokakuun puolella. Osallistuin myös kevään ja kesän muisto -haasteeseen.






marraskuu

Marraskuussa juhlittiin isää ja isoisää sekä fiilisteltiin jo tulevaa joulua. Koti alkoi pikkuhiljaa verhoutua jouluiseen asuun. Marraskuussa valmistimme myös elämämme ekaa kertaa itse sushia ja se onnistui niin hyvin, että varmasti teemme toistekin. Tässäkin kuussa tuli postailtua paljon niin leivontaohjeita kuin kotikuvia. Ja kirjoittelin myös syksyn vaatehankinnoista. Vaikka surimme sitä, että emme päässeet joulua viettämään sukulaisten luo Suomeen, olimme kuitenkin ihan innoissamme ekasta Saksa-joulusta.






joulukuu

Tämä kuu oli pelkkää jouluttelua sekä joulukalenteria. :) Jokaiselle päivälle oma luukkunsa ja jouluisia vinkkejä niiden takana. Olen tehnyt jo monena vuotena blogin oma joulukalenteri ja halusin jatkaa hauskaa perinnettä. Monta kivaa juttua tuli tehtyä, enkä osaa sanoa omaa suosikkiani. Meillä oli oikein mukava, rauhallinen joulu neljästään ja valmistimme paljon herkkuja. Ensi vuoden joulusta ei sitten taas tiedäkään, voimmeko jo turvallisin mielin matkustaa Suomeen. Ainakin toivomme näin. <3






OIKEIN mukavaa
VIIKONLOPPUA
sinulle!

(Olemme katselleet uutisista ja kavereiden kuvista miten paljon 
sitä lunta on oikein tupruttanut ympäri Suomea ja millaisia 
pakkasasteitakin on ollut!)





keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Makuuhuoneen väripilkut



Heipat meidän yläkerrasta!


Ikkunan alla on kepeä Ikean kukkapöytä (Satsumas) ja se sopii niin muotokielensä kuin kokonsa puolesta minne vain. Pieni jakkara on myöskin Ikeasta (muistaakseni?). Minusta on kiva, että makuuhuoneessa on viherkasveja. Suomen kodissa makkariin ei mahtunut mitään ylimääräistä, mutta jokaisessa meidän Saksan kodissa on ollut hyvän kokoiset makuuhuoneet sekä leveät ikkunalaudat kukkaruukuille. 

Laitan joskus kimpun leikkokukkia (vaikka näin talvisin tulppaaneja) TV-tason päälle tuomaan väriä myös tänne yläkertaan. Kuvassa vilahtava amaryllis vetelee viimeisiään, mutta on vielä ihan soma väripilkku.





Pieni pilkahdus miehen soutulaitteesta. 
Ja peilissä näkyy hieman meidän jumppapalloa jonka toimme Suomesta kesällä. Ihan kuin Saksassa ei moisia myytäisi. ;) Ikean peilin päällä roikkuu Tokmannilta ostettu valosarja.

















Laitoin nämä kaksi oranssiin vivahtavaa taulua päällekäin, koska molemmissa on sama värimaailma sekä naishahmo. Minulla on ollut joskus monta vuotta sitten punaiseksi värjätyt hiukset. Ehkä näen siinä itseni. :)





Suloisen hanhi-aiheisen tyynyn on tehnyt mieheni äiti. Ja löytyy meiltä pari muutakin. :) Pitäisikö kokeilla itsekin?





Muistanko oikein, mutta oliko tämä orkidea punaisessa ruukussaan viime vuoden ystävänpäivältä? Mutta kuitenkin, aika kauan aikaa sitten hankittu ja nyt kukkii toistamiseen kauniisti. Kiltisti odotin nuppujen ilmaantumista, enkä luovuttanut ja heittänyt pois. Orkidean kaverina on pieni viirivehka.

----------------------------------

Lomailujen jälkeen unirytmi on hieman hukassa ja unta piisaisi kyllä aamulla. Minulla on yleensä oikein kelvot unenlahjat ja nukahdan ennen kuin pää osuu tyynyyn asti. Mutta nyt monena yönä olen vain pyörinyt ja hyörinyt, juonut välillä vettä ja ravannut sen takia veskissä. :D Kunhan tämä arki tästä taas asettuu uomiinsa (etäkouluineen ja kotona olemisiin...) ehkä alkaa taas uni maistua. :)


Keskiviikkoterkkuja sinne!


 

maanantai 11. tammikuuta 2021

Mitä tapahtui vuonna 2020? (Kooste vuoden postauksista 1/2.)

Kukaan ei varmasti arvaa mikä oli viime vuonna päällimmäisenä mielessä? Hangosta Honoluluun taisi kaikilla maapallon ihmisillä olla ne samat murheet ja asiat mielen päällä. Mutta tapahtuiko viime vuonna mitään muuta? Tässä postauksessa pieni kooste meidän perheen viime vuodesta:



tammikuu

Suomi-loman jälkeen kutsuimme sekä ystäviä brunssille että tapasin naispuoleisia kurssikollegoita illallisen merkeissä. Kirjoittelin blogissa myös meidän pääsiäisen sekä kesän matkasuunnitelmista. Ja toki tammikuussa tuli hieman leivottuakin, kuten muinakin kuukausina. ;)




helmikuu

Helmikuussa leivottiin ylläriylläri laskiaispullia sekä Runebergin torttuja :) ja kirjoittelin postauksen niin päivämeikeistäni kuin lapsiperheen elämästä Saksassa. Saimme myös uuden kaapin olohuoneeseen ja tykästyimme siihen heti kovasti. Ja tulppaanikuvia löytyi myös oikein kunnolla!





maaliskuu

Tässä kuussa juhlittiin naistenpäivää, ihmeteltiin uutta kenkätelinettä sekä kirjoitin postauksen hiusten- ja ihonhoidon tuotteistani. Kodin valtasi lähestyvän pääsiäisen kunniaksi söpöt pupuset ja osallistuin hauskaan blogihaasteeseen; Koti numeroina. Maaliskuussa kotoiltiin ja virkkailtiin iso kasa tiskirättejä. :D






huhtikuu

Huhtikuussa kirjoittelin aika paljon ruokapostauksia. Mm. suppilovahverokeittoa, broilerisalaattia sekä merenneidon kiusausta tuli tehtyä huhtikuussa. Ja pääsiäinen osui huhtikuulle viime vuonna. Ensimmäinen kotoilupääsiäinen pitkään aikaan ja herkuttelimme mm. ihanalla Kinder-kakulla. Kirjoittelin myös päivän polttavasta aiheesta eli koronapandemiasta ja miten se näkyi meidän kotikaupungissamme. 





toukokuu

Toukokuu alkoi maukkaalla vappubrunssilla oman perheen kesken! Tässäkin kuussa tuli postailtua todella paljon ruoka- sekä leivontaohjeita, mm. kuvassa näkyvä vadelmapiirakka pekaanipähkinämurulla tuli leivottua toukokuussa. Äitienpäivänä sain aamiaisen sänkyyn ja juhlistimme päivää mm. kakulla sekä pyöräilylenkillä. Kuvailin myös meidän keittiötä ja kertoilin millaisia erikoisjärjelyitä oli hammaslääkärin vastaanotolla vastassa pandemia-aikana. Ihailin uusia Gerry Weber-merkkisiä kesähousujani ja surin kesälomasuunnitelmia.






kesäkuu

Kesäkuussa grillailtiin ja herkuteltiin olan takaa. Postailin niin grilliruokakuvia, kuin kuvia kukkafocacciasta sekä solmupullista (joita leivoin ensimmäistä kertaa). Mies yllätti uudella, ihanalla kesärepulla ja loppukuusta tuli myös Suomea ikävä. Tässä kuussa suunnittelimme myös lasten synttärijuhlia jotka tulisivat olemaan hieman erilaiset kuin toivottua...





Osa 2/2 tulossa myöhemmin.



Mukavaa maanantaita sinulle!