maanantai 11. tammikuuta 2021

Mitä tapahtui vuonna 2020? (Kooste vuoden postauksista 1/2.)

Kukaan ei varmasti arvaa mikä oli viime vuonna päällimmäisenä mielessä? Hangosta Honoluluun taisi kaikilla maapallon ihmisillä olla ne samat murheet ja asiat mielen päällä. Mutta tapahtuiko viime vuonna mitään muuta? Tässä postauksessa pieni kooste meidän perheen viime vuodesta:



tammikuu

Suomi-loman jälkeen kutsuimme sekä ystäviä brunssille että tapasin naispuoleisia kurssikollegoita illallisen merkeissä. Kirjoittelin blogissa myös meidän pääsiäisen sekä kesän matkasuunnitelmista. Ja toki tammikuussa tuli hieman leivottuakin, kuten muinakin kuukausina. ;)




helmikuu

Helmikuussa leivottiin ylläriylläri laskiaispullia sekä Runebergin torttuja :) ja kirjoittelin postauksen niin päivämeikeistäni kuin lapsiperheen elämästä Saksassa. Saimme myös uuden kaapin olohuoneeseen ja tykästyimme siihen heti kovasti. Ja tulppaanikuvia löytyi myös oikein kunnolla!





maaliskuu

Tässä kuussa juhlittiin naistenpäivää, ihmeteltiin uutta kenkätelinettä sekä kirjoitin postauksen hiusten- ja ihonhoidon tuotteistani. Kodin valtasi lähestyvän pääsiäisen kunniaksi söpöt pupuset ja osallistuin hauskaan blogihaasteeseen; Koti numeroina. Maaliskuussa kotoiltiin ja virkkailtiin iso kasa tiskirättejä. :D






huhtikuu

Huhtikuussa kirjoittelin aika paljon ruokapostauksia. Mm. suppilovahverokeittoa, broilerisalaattia sekä merenneidon kiusausta tuli tehtyä huhtikuussa. Ja pääsiäinen osui huhtikuulle viime vuonna. Ensimmäinen kotoilupääsiäinen pitkään aikaan ja herkuttelimme mm. ihanalla Kinder-kakulla. Kirjoittelin myös päivän polttavasta aiheesta eli koronapandemiasta ja miten se näkyi meidän kotikaupungissamme. 





toukokuu

Toukokuu alkoi maukkaalla vappubrunssilla oman perheen kesken! Tässäkin kuussa tuli postailtua todella paljon ruoka- sekä leivontaohjeita, mm. kuvassa näkyvä vadelmapiirakka pekaanipähkinämurulla tuli leivottua toukokuussa. Äitienpäivänä sain aamiaisen sänkyyn ja juhlistimme päivää mm. kakulla sekä pyöräilylenkillä. Kuvailin myös meidän keittiötä ja kertoilin millaisia erikoisjärjelyitä oli hammaslääkärin vastaanotolla vastassa pandemia-aikana. Ihailin uusia Gerry Weber-merkkisiä kesähousujani ja surin kesälomasuunnitelmia.






kesäkuu

Kesäkuussa grillailtiin ja herkuteltiin olan takaa. Postailin niin grilliruokakuvia, kuin kuvia kukkafocacciasta sekä solmupullista (joita leivoin ensimmäistä kertaa). Mies yllätti uudella, ihanalla kesärepulla ja loppukuusta tuli myös Suomea ikävä. Tässä kuussa suunnittelimme myös lasten synttärijuhlia jotka tulisivat olemaan hieman erilaiset kuin toivottua...





Osa 2/2 tulossa myöhemmin.



Mukavaa maanantaita sinulle!










8 kommenttia:

  1. Kiva kooste! Kivaa uuden viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
  2. Kiva kooste ja sinulla on hyviä reseptejä :) Kiitos niistä!!

    VastaaPoista
  3. Mukavan positiivinen kooste ja reseptisi on tosi hyviä. Kohta on taas kevät, vai joko siellä teillä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle! <3 Täällä ei ole vielä kovin keväistä. Mutta viikonloppuna auringon paistaessa sanoin miehelle, että tuli vähän sellainen keväinen fiilis, kun olimme ulkoilemassa. Ehkä se mieli kaipaa jo niihin kevätpäiviin. :)

      Poista