lauantai 2. tammikuuta 2021

Persikka-hyydykekakku

 















Ja olihan meillä uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi kakkukin!
Leipurimestari aka tytär oli apunani taas kerran ja loihdimme 
yhdessä tämän varsin raikkaan kakun. Meillä oli purkkipersikkaa 
jonka surautimme soseeksi sauvasekoittajalla 
ja lisäsimme sitä enemmän (hups) kuin mitä ohjeessa oli. :D

Olin ostanut joulun leipomuksia varten suklaakoristeita, mutta 
olin unohtanut käyttää ne pois. Mutta nyt koristivat kakkua 
kermavaahdon kanssa.


Maukas ohje löytyi Suklaapeikon keittiössä -blogista.




100 g Digestive-keksejä
40 g sulatettua voita

Persikkahyydyke
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl persikkasosetta
n. 1-1½ dl sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
3 rkl vettä

Persikkakiille
1½ dl persikkasosetta
2 liivatelehteä
3 rkl vettä


Valmista keksipohja. Murenna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Painele 18 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Laita pohja täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.


Valmista persikkahyydyke. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, persikkasose ja sokerit keskenään sähkövatkaimella erillisessä kulhossa. Kuumenna tilkka vettä mikrossa, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan haarukalla sekoittaen. Kaada liivateneste ohuena nauhana persikkaseokseen samalla vatkaten. Kääntele joukkoon lopuksi kermavaahto varovasti esimerkiksi nuolijan avulla. Kaada persikkahyydyke keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.


Valmista kiille kakun päälle. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen noin 5-10 minuutiksi. Kuumenna tilkka vettä (n. 3 rkl) mikrossa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan mehutilkkaan. Sekoita haarukalla. Lisää liivateseos persikkasoseeseen ja sekoita. Kaada kiille varovasti kakun päälle. Älä hulauta kiillettä samalla kertaa kakun päälle, vaan käytä apuna esimerkiksi kauhaa. Kaada kiillettä pikkuhiljaa ensin kauhaan, josta se sitten valuu kakun päälle. Anna kakun olla jääkaapissa mielellään yön yli.



6 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis kakku koristeiden kera, varmasti hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 😊❤ Oli kyllä oikein maistuva kakku. Herkuttelimme sillä koko uuden vuoden aaton ja vielä seuraavana päivänä.😃

      Poista
  2. Oi että, mä tykkään kaikista hyydyke ja moussekakuista ja tää näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ Hyydykekakut ovat herkullisia! Ja voi tehdä sulklaisia, marjaisia, eri hedelmistä jne. 😊

      Poista
  3. Huomenta :) Kyllä on kaunis ja herkullisen näköinen kakku. Hyydykekakut ovat hyviä ja kiva myös tehdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! ❤ Hyydykekakut ovat herkullisia ja löytyy monenlaisia reseptejä laidasta laitaan. Jokaiselle löytyy se oma lempparimaku. :)

      Poista