keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Makuuhuoneen väripilkut



Heipat meidän yläkerrasta!


Ikkunan alla on kepeä Ikean kukkapöytä (Satsumas) ja se sopii niin muotokielensä kuin kokonsa puolesta minne vain. Pieni jakkara on myöskin Ikeasta (muistaakseni?). Minusta on kiva, että makuuhuoneessa on viherkasveja. Suomen kodissa makkariin ei mahtunut mitään ylimääräistä, mutta jokaisessa meidän Saksan kodissa on ollut hyvän kokoiset makuuhuoneet sekä leveät ikkunalaudat kukkaruukuille. 

Laitan joskus kimpun leikkokukkia (vaikka näin talvisin tulppaaneja) TV-tason päälle tuomaan väriä myös tänne yläkertaan. Kuvassa vilahtava amaryllis vetelee viimeisiään, mutta on vielä ihan soma väripilkku.





Pieni pilkahdus miehen soutulaitteesta. 
Ja peilissä näkyy hieman meidän jumppapalloa jonka toimme Suomesta kesällä. Ihan kuin Saksassa ei moisia myytäisi. ;) Ikean peilin päällä roikkuu Tokmannilta ostettu valosarja.

















Laitoin nämä kaksi oranssiin vivahtavaa taulua päällekäin, koska molemmissa on sama värimaailma sekä naishahmo. Minulla on ollut joskus monta vuotta sitten punaiseksi värjätyt hiukset. Ehkä näen siinä itseni. :)





Suloisen hanhi-aiheisen tyynyn on tehnyt mieheni äiti. Ja löytyy meiltä pari muutakin. :) Pitäisikö kokeilla itsekin?





Muistanko oikein, mutta oliko tämä orkidea punaisessa ruukussaan viime vuoden ystävänpäivältä? Mutta kuitenkin, aika kauan aikaa sitten hankittu ja nyt kukkii toistamiseen kauniisti. Kiltisti odotin nuppujen ilmaantumista, enkä luovuttanut ja heittänyt pois. Orkidean kaverina on pieni viirivehka.

----------------------------------

Lomailujen jälkeen unirytmi on hieman hukassa ja unta piisaisi kyllä aamulla. Minulla on yleensä oikein kelvot unenlahjat ja nukahdan ennen kuin pää osuu tyynyyn asti. Mutta nyt monena yönä olen vain pyörinyt ja hyörinyt, juonut välillä vettä ja ravannut sen takia veskissä. :D Kunhan tämä arki tästä taas asettuu uomiinsa (etäkouluineen ja kotona olemisiin...) ehkä alkaa taas uni maistua. :)


Keskiviikkoterkkuja sinne!


 

6 kommenttia:

  1. Hempeät värit kirkkailla tehostettuna tekevät sisustuksesta jo niin keväisen valoisan. Kaunista on! Viherkasvit ovat taas muodissa ja tuovat kodikkuutta. Minulla on joskus -80-luvulla ollut paljon viherkasveja nyt on vain kattoon asti ulottuva vuoripalmu ja kaksi orkideaa. Olen joskus kyllästynyt kasvien hoitoon.
    Tällä paukkuu 24:n asteen pakkanen❄️☃️Oikein ihanaa talviviikonloppu teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä on sitten talvikelit ihan kohdallaan. :) Lunta ja pakkasta piisaa. :) Täällä rämmitään etäkoulun parissa ja välillä otetaan ulkona happea. Eilen lämpötila oli pakkasen puolella, en tiedä mitä viikonlopuksi on luvattu. Mukavaa viikonloppua Suomeen! ❤

      Poista
  2. Sieviä kuvia kodin yksityiskohdista! Näyttää kauniilta ja tunnelmalliselta.
    Täällä oli eilen -30 astetta pakkasta. Oli muuten raikas sää! Tänään aamulla -26 ja iltapäivällä vain -16. Että ihan kunnon talvimeininki :) Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 30 asteen pakkasissa saa jo pukea villahousut tai kahdetkin. :) Mutta mukavaa, että on kunnon talvi. Ja lumi tekee maisemasta niin kauniin. Täällä meilläpäin on aika harmaata. :) Oikein ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
    2. Ihania väripilkkuja vaaleaan sisustukseen. Minulla ei ole yhtään viherkasvia. Syytä siihen en oikein tiedä. Pelkäänkö minä, että minä saan ne hengiltä alta aikayksikön. No tuoreita kukkasia on aina.

      Poista
    3. Nyt onkin mukava ostella vaikka tulppaaneja ja mitäs muita kevään kukkia on pian tulossa. :)

      Poista