perjantai 5. maaliskuuta 2021

Kauraletut mantelimaitoon





















MOIKKA moi JA MUKAVAA perjantaita!

Meillä oli aikamoisen herkulliset lounasletut eilen. 
Ja loput popsimme tyytyväisinä iltapalaksi! Korkkasimme 
myös Lidlistä ostetun mustikkasiirapin joka oli aikamoisen 
makeaa. Pikkuruinen loraus riitti yhteen annokseen hienosti. 
Meillä on melkein aina pensasmustikoita (aamujogurttia varten), 
ne passasi banaanin kanssa oikein mainiosti.


Kaapissa lojunut avaamaton mantelimaito toimi 
inspiraationa sekä K-Ruoka- sivuilta löydetty ohje. Tässä 
toisessa ohjeessa on käytetty kaurajuomaa, mutta ihan 
varmasti kaikki maitoversiot käyvät vallan hyvin. :)





2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1/2 tl suolaa
4 dl mantelimaitoa
2 kananmunaa
2 rkl juoksevaa margariinia



Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää 
mantelimaito, munat, rasva ja jauhoseos. 
Sekoita tasaiseksi. Anna turvota noin ½ 
tuntia. Paista taikinasta pannukakkuja 
lettupannulla keskilämmöllä.

 




Herkullista viikonloppua
Onko teillä lettukestit viikonloppuna?

4 kommenttia:

  1. Jestas miten herkullisen näköistä. Minäkin ostin kaksi isoa rasiaa pensasmustikoita viime viikonloppuna kun lapsenlapset olivat käymässä. Meillä on kuitenkin ihan omiakin pensaita mökillä kuusi kappaletta. Niiden marjat on kyllä niin hyviä ihan omaa luokkaansa. Kiitos sinulle ohjeesta 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasmustikat ovat herkkua! Ja napakan koostumuksen vuoksi niitä on kiva napsia välipalana. Saamme nauttia ihanista, makeista metsämustikoita vain Suomessa ollessa, joten ne ovat erityisherkkua. ❤ Tai kanadalaisia pakastemustikoita olen löytänyt toisinaan. Mukavaa lauantai-iltaa! 😍

      Poista
  2. Onpas herkullisia! Kiva viljaisa maku tulee varmasti kaurasta ja on vielä terveellisempääkin. Pitää kokeilla ensi kerralla, kun teen lettuja.
    Mukavaa sunnuntaipäivää ❤️

    VastaaPoista