tiistai 28. huhtikuuta 2015

Maanantaitarjoilut








On mukavaa miettiä mitä tarjoaisi vieraille vaikka heitä tulisi kolme tai 30. Toki jälkimäiselle porukalle on astetta haastavampaa keksiä koska kaikkea täytyy olla riittävästi. Mikään ei ole niin noloa kuin keskenkaiken loppuva ruoka, hih! Nyyttärikestit ovat tietysti mahtava vaihtoehto, usein ystäväni kysyvätkin toivonko heidän tuovan jotain. Jos kyseessä on kesäiset grillijuhlat tai vastaavat saatan pyytää heitä tuomaan jotain, vaikkapa salaatin. En kuitenkaan halua, että määräisin ketään tuomaan jotain vaan annan ennemmin ehdotuksen. Yleensä siitä vaan tulee hyvä mieli, jos juhliin mentäessä voi auttaa järjestäjiä tuomalla jotain. Pieni ele, mutta auttaa paljon. Ja aina voi käydä kaupan kautta! Ennen juhliin lähtöä ei tarvitse hikoilla kyökissä, kun helpompaa on ostaa jotain lähimarketista...


Useana päivänä oli ollut jo niin kauniin kesäistä (vaikkakin aika tuulista osittain) joten halusin kutsua teenjuontikaveriksi muutaman ystävän. Lapsiakin oli tulossa, vielä pienempiä kuin omat lapseni joten piti keksiä jotain lapsiystävällistä purtavaa. Kuvasta puuttuvat pienet spelttikeksit sekä suomalaiset ruisnachot joiden kanssa oli tuorejuustoa. Yleensä ovat hittituote myös lastenkin keskuudessa!

Suolaista tarjottavaa yleensä minulla on enemmän koska sen voi hyödyntää sitten iltaruoan kera esimerkiksi. Makeana tarjottavana 'trendikäs' cupcake on aina helppo valinta ja niitä on myös helppo leipoa (tai ostaa....) juuri tarvittava määrä. Nämä sitruunamuffinit olivat todella sievänpieniä, juuri sopivia suupaloja...tai kahden puraisun paloja... ;)













Ystäväni toi tullessaan fondantilla koristellun kakun, oh boy, se oli maukasta,
sekä superkaunis!!






Tiistaiterveisin, 
- A-





maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sitruunamuffinit


Näiden mehevien muffinien ohje on Kotikokkien sivuilta, klik!







4 1/2 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria 
½ -1 tl suolaa 
2 kananmunaa 
1 dl öljyä 
2 dl maitoa 
1/2 sitruunan mehu 
1 sitruunan raastettu kuori 

-----------------

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. 
Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. 
Paista 200 n. 15 min.

















Nämä sitruunaiset herkkupalat saivat ylleen 
mansikkatuorejuustokuorrutuksen
sekä ihania, pinkkejä, kimaltavia strösseleitä.



Mansikkatuorejuusto (ainakin täältä meiltäpäin löytyvä...) olikin 
jo valmiiksi aika makeaa joten tomusokerin kanssa kannattaa olla varovainen. 
Ja aina voi lisätä maustamatonta tuorejuustoa sekaan ja saa tasattua makua. :)


Broilerinuudeliwokki




maustamatonta broilerin filettä
1 sipuli
valkosipulia
1 paprika
tuoreita herkkusieniä
nuudelia
tuoreita yrttejä (esim. persilja)
suolapähkinöitä 



Kuullota sipulit, lisää joukkoon suupalan kokoisiksi leikelty broileri. Kypsennä.

Lisää viipaloidut sienet ja paprikakuutiot. Paista pehmeäksi.

Mausta currylla, chilijauheella, pippurilla
tai makusi mukaan. :)

Kiehauta nuudelit ohjeen mukaan ja 
kaada joukkoon, sekoita hyvin ja lisää 
suolapähkinöitä.

Nauti sweet chili -kastikkeen kera ja lisää reilusti tuoretta yrttiä.
Meidän annoksista löytyi persiljaa.




Maittavaa maanantaita!
Tänään meillä on tee+muffini+kakkupäivä.
Siitä lisää....




sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sonntagsfrühstück









.....yritetään syödä hitaasti, rauhallisesti. Monta 
teekupillista, mukavaa keskustelua ja ruoasta nautiskelua...

TAI

Sitten se on pyykkikoneen tyhjennystä, hävinneiden legopalojen 
etsimistä sekä kiivasta keskustelua juodaanko aamupalapöydässä 
maitoa vai kaakaota. :)

Aina saa uneksia, ehkä joku päivä se sunnuntaiaamiainen 
on rauhallinen ja edellä mainitun kaltainen.

Nautitaan päivästä. :)







p.s. Kuva on valitettavasti vanha. Teekupposen kanssa ei ollut suklaacroisantteja, pahus! Ovat muuten helppo valmistaa kaupan taikinasta, Nutellaa väliin ja uuniin. Välipalaversioon sujahtaa mieleistä juustoa sekä vähärasvaista kinkkua.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Happy Queen

Olo ei pahemmin kuninkaalliselta tunnu, saati koskaan...heh. Samassa sateessa kaikki rämmitään, eikö näin? Mutta happy, iloinen, kyllä taidan olla. Nyt ainakin tuntuu vahvasti siltä. :) (Kohta pyykkikone hajoaa, heittää vedet lattialle, pulu kakkii päähän, tai jotain muuta....)

Kaunis, kirkkaan aniliininpunainen purkki saa hymyn huulille, tätä teetä EI voi piilottaa teehyllylle muiden sekaan! Ei missään nimessä, iloinen kuningatar sietää tulla nähdyksi ja JUODUKSI! :D

Tällainen paketti odotti kotioven takana eräänä päivänä. :)



Mukavaa viikonloppua teekuningattarille sekä -kuninkaille! :) :)







maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lasten kenkiä

Lasten jalat kasvavat kohisten. Melkein voit kuulla ruokapöydässä istuessasi kuinka jostain kuuluu ääniä ja ne kuuluuvatkin pöydän alta, ipanoiden 27 koon jalat humahtavat sekunnissa kokoon 28! Tosi juttu, usko tai älä. ;) Kuitenkin aivan käsittämätöntä miten pienen elämän aikana kenkiä on ollut valtava määrä! Eikä niitä uusia tohveleita osteta huvikseen vaan niitä on pakko ostaa edellisten mentyä rikki liian rajuissa pihaleikeissä tai kuten em., ne jalat vain yksinkertaisesti kasvavat k-o-k-o ajan.

Pihaleikkeihin olen ostanut feikkicrocsit, siis kesäleikkeihin. Tarpeeksi kevyet, ilmavat, lasten helppo ja nopea ja pukea SEKÄ mikä tärkeintä, ne voi huuhtaista puhtaaksi hanan alla. Simple as that! ;) Päiväkotiin mennään astetta paremmissa jalkineissa. ;) Lapset ovat myös hyvin oppineet, että takapihalle mentäessä kengät vaihdetaan esim. kumisaappaisiin, kuraloskaan ei ole asiaa 'pyhäkengissä'.

Päiväkodissa kävi vierailijoita viime viikolla. Paikallinen kenkäkauppa kävi mittauttamassa lasten jalat, jakamassa askartelulehtisiä sekä nallekarkkeja. ;) Ylen sivuilla olleessa jutussa kerrottiin oululaisessa päiväkodissa käyneestä Mäkkärin Ronald McDonald pellestä, kuinka vanhemmat eivät pidä moisesta kaupallisuudesta päiväkodissa. Noh, ottamatta enempää kantaa yhtään mihinkään mitä Suomessa puuhataan sanon vain oman mielipiteeni tästä kenkäkauppa-asiasta: minua ei haitannut yhtään. Eikä lapsiakaan. :) Lapset kertoivat hyvin ylpeinä kuinka heidän jalkansa olivat kasvaneet ja kuinka mittauslaite oli ollut hieno. Jos ja kun lapsille oli jaettu ko. liikkeeseen alennuskuponkeja, minulle asti niitä ei ole ainakaan tullut. ;) Ja nämäkin uudet kengät kävin ostamassa kilpailevalta yritykseltä. Eli 'kaupallinen päiväkotitiedote' meni meidän osalta täysin hukkaan....

Samainen yritys on käynyt aiemminkin päiväkodilla mittaushommissa, mutta saa tulla vastaisuudessakin, ei ole minulta pois, aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä mistä omat tai perheensä kengät hankkii. :) Lasten päiväkotikamun isä on töissä Mediamarkt'issa (ns. Gigantti, Expert, ketjuliike kuitenkin) ja lasten saadessa päiväkodista askartelutöitään kotiin vietäväksi ovat ne nätisti pakattuina punamustaan elektroniikkaliikkeen muovipussiin. Sponsoripusseja...kamalaa...










sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Merirosvosynttärit

Onhan meillä joskus ollut piraattibileetkin! ;) Hurjan hauskat juhlat aurinkoisena päivänä. Paljon lapsivieraita, aikuisiakin, kaikki sulassa sovussa leikkimässä ja nauttimassa herkuista. Kakun tilasin läheisestä leipomosta, jossa voi valita kakkukirjasesta haluamansa, mutta muunlaisetkin toiveet toteutetaan. Olin löytänyt Dr. Oetkerin merirosvokakkukoristeita ja halusin ne kakun päälle (yksi iso kakku maksoi muuten alle 20 €....), samoin numerokynttilät. Kun itse juhlapäivä koitti olimme sopineet leipomon kanssa, että mieheni hakee kakun (vajaan kilometrin päästä) vasta hetkeä ennen juhlien alkua ja leipomon sulkemisaikaa. Omistamme nimittäin kaksi pientä jääkaappia jotka jo muutenkin täyttyivät herkuista, emme halunneet ottaa riskiä kakun oikeasta säilytyksestä. Mies tuli nauraen kotiin ja ilmoitti, että tällainen kakku hänelle työnnettiin käteen vaikka nimi kakun päällä ei ollut oikein. :D En edes ollut pyytänyt kakkuun nimeä, ainoastaan ne merirosvokoristeet ja kynttilät ja ne kyllä olivat paikallaan. :D Kakku oli erittäin hyvää, mansikkamoussella täytettyä suklaakakkua (marsipaanilla päällystettynä), mutta ikuisesti muistamme tämän hassun kakkuepisodin. :)








Hedelmälautanen & melonitähdet







Taviskeksit (Butterkekse) koristeltu merirosvoteemaan 
sopiviksi sulatetulla suklaalla.




Hedelmävartaat maistuvat aina, kaikille.







Onhan tuoremehuissakin sokeria, mutta ei niin paljon kuin limuissa, 
pienempi paha lasten kemuissa. ;)

Toki kaakaokin on hyvä vaihtoehto.





Hui, mikä määrä lahjoja!
Ihanan värikäs kuva ja ruusutkin kurkkivat pakettikasan alta.


Lapset olivat pukeutuneet merirosvoteeman mukaisesti. Ei heillä 
varsinaista naamiaisasua ollut yllä. Mutta raitapaita sekä piraatti kuvioin 
koristelu paita löytyivät kaupan hyllyltä. Ja 
bandanahuivit otsalle ja/tai vaikkapa viikset äidin kajalkynällä. 

Ohjelmanumeroita en ole lähtenyt keksimään sen kummenkin. 
Uusia ulkoleluja olin ostanut juhlia varten sekä printannut 
värityskuvia netistä ja kaikki pastelliliidut, kynät 
ja tarrat esille. 

Toki esivalmistellut ohjelmanumerot ovat hyvä olla hihassa varalla, jos 
juhlivaa kansaa pitää jotenkin rauhoitellla. :) Mutta muuten juhlissa 
parasta on vapaa ohjelma, leikit kavereiden kanssa ja ehkäpä myös hieman 
se herkuttelukin...




Kakusta ei nyt ollutkaan kuvaa, pitääkin kaivaa jostakin
kansioiden syövereistä! Mutta muuten paljon kuvia, ehkäpä 
se kakuttomuus ei nyt haittaa. :)



Olisi äärimmäisen mukavaa saada kommentteja, 
edes joku pieni 'Hei' kommenttiboksissa... :)

And what do you think, should I write something
also in English? At least a short summary...?


:)