Tupperikimppu

Mies lähtee taas viikonloppuna reiluksi viikoksi työreissulle vähän kauemmas. Mutta me olemme tottuneet reissaavaan iskään/aviomieheen, että ei 'tunnu missään'. Lapsille on jo alusta asti selitetty, että isän työ vie joskus vähän kauemmas ja silloin ollaan reissussa pidempään. Työ on työ ja se on tehtävä, jokaisella omat hommansa ja vastuut on hoidettava. Työ ja esim. koulu rinnastetaan yhteen, sinne mennään joka päivä ja yritetään olla hyödyksi ja oppia jotain uutta. ;)

Tietenkään ei se mikään ideaali tilanne ole, että joudutaan olemaan silloin tällöin erossa, mutta kun asioihin tottuu niin se on melkein enemmän normaalia kuin se 'aina' kotona oleminen. Toisaalta kaikki nämä vuodet ensin ihan yksin ja nykyisin yksin kahden lapsen kanssa on ainakin opettanut monia asioita joita ei ehkä aiemmin tai nuorempana osannut ajatellakaan. Vastuunkanto, omatoimisuus, itsenäisyys, monen asian yhtä aikainen handlaus, kodin - sekä lastenhoito muutamia mainitakseni. Siinä ei nimittäin voi itkua tuhertaa, kun kumpikin lapsi sairastuu ja roudailet kipeitä lapsia vaikkapa lääkärille näyttämään kipeitä korvia. Onneksi päiväkotiaika on ohitse, silloin nimittäin aluksi lapset sairastivat joka ikisen päiväkodissa pyörineen nuha-kuumeen ja tietysti äiti siinä samassa rytäkässä. Koululaislapsina on jo kertynyt vastustuskykyä niin paljon, että viime talvena olivat vain kerran kipeinä.

Ja onhan se aina mukava vastaanottaa kotiin palaava reissaaja, kun yleensä matkalaukusta löytyy (pieniä) tuliaisia. ;)

Katsokaas kuinka kauniin kimpun sain ystävättäreltä?

Tupperi-iltana.

On hyvin kaunis.