maanantai 25. helmikuuta 2019

Suklaa-mascarponekakku


Kopioin ohjeen tähän suoraan.
Ohje löytyi Sikke Sumarin blogista, Sikeltä Sinulle



200 g tummaa suklaata (ei alle 70%)
200 g voita
3 munaa
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot muna-sokerivaahtoon.
Yhdistä jäähtynyt suklaa-voiseos muna-sokeri-juuhoseokseen.

Mascarponetäyte
2 x 250 g mascarponea
2 rkl vaniljasokeria tai uutetta
1 ½ dl tomusokeria
2 kananmunaa

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään



Vuoraa 24-senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele se.
Kaada 2/3 suklaataikinasta vuokaan.

Tee leivinpaperista vuoalle hiukan korkeammat reunat, ettei kakkutaikina valahda vuoan reunojen yli, vaan kohoaa kauniisti korkeaksi.

Kaada mascarponetäyte varovasti suklaataikinan päälle, mutta jätä reunoille noin sentin verran suklaataikinaa. Lisää loppu suklaataikina mascarponetäytteen päälle.

Paista kakkua 45 min 180 -asteessa niin kypsäksi, ettei pinta enää hytise, käännä sitten uunin lämpö pois ja jätä kakku uuniin vielä 10-13 minuutiksi.

Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun se on saanut rauhassa tekeytyä.





Hentoinen pölysokerihuntu on aina kauniin näköinen.



Meidän kakku mahtui hienosti n. 26 cm vuokaan eikä ollut pelkoa, että kakkutaikina kuohuisi yli paistaessa. Paistoin kakkua myös ohjetta hieman pidempään, eli jokaisen uuni käyttäytyy eri lailla. Se pitää aina muistaa huomioida!

Mutta ehdottomasti, aivan ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja tästä tuli vielä niin komeakin, että vieraamme kysyivät, että mistä leipomosta ostin tämän. :D Ihan ylpeänä sain kehaista, että tuli suoraan kotiuunista. 

Maukas kakku, helppo resepti ja mascarponetäyte on piste i:n päällä. 

Suosittelen!



7 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisesta ohjeesta!
    Pitääpä joku kerta testata!
    Hyvää uutta viikkoa sinne!🌸💙❤️

    VastaaPoista
  2. Wau, mikä herkku!
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Olen myös tehnyt tämän monta kertaa. Teen suklaataikinan vähän isommaksi Ja ensin sekoitin mascarponea liian voimakkaasti ja siitä tuli ihan litkua. Sitä pitää vaan vaikka haarukalla hellästi painella. Ihan parasta n 3 päivän päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vinkistä! Tämä on kyllä herkullinen kakku, nams. 😊❤️

      Poista