tiistai 7. marraskuuta 2023

Väriä kotiin!













Ruokakaupan värikäs kimppu piristää ruokapöydällä. Vajaan kympin kimppu on oiva sijoitus. Tuo iloa koko perheelle. Pistin tummasävyisen Pentikin vahaliinan pesuun ja valitsin tarkoituksella tämän pirteän kukkakuviollisen. Ajattelin, että en vielä etsisi niitä talvijuttuja tai jouluisia liinoja vaan antaisin tämän Pentikin Olkikukka-kankaan vielä ilahduttaa jonkun aikaa. Aion kyllä kaivaa niitä joulujuttuja jo hyvissä ajoin esille, mutta siitä en tiedä milloin alan laittamaan joulua. ;) Mutta sen takia aion roudata boksit kellarista yläkertaan, että voin laittaa valotähdet tuikkimaan ikkunoihin. (Tähdet Suomen Rustasta!)

Edullinen Glide-tuoksukynttilä on huumaavan ihana! Illan tullen kynttilät valaisevat ja tuoksu leijailee ympäri kotia. Mutta muistathan, että kynttilöitä pitää valvoa, eikä pidä päästää pieniä lapsia tai lemmikkejä liian lähelle. :)

Tänään teemme vapaaehtoistyökollegoiden kanssa pienen retken. Minä lupasin olla meidän kuskina! Minä olen jo omilla menoillani, kun lapset pääsevät koulusta. Onneksi meillä on jo 2 x teinejä, niin ei tarvitse huolehtia, että kuka on lapsia vastassa. ;) (Vaikka usein kyllä olen kotona, kun pääsevät koulusta.)


ILOA TIISTAIHIN!
 

3 kommenttia: