-

-

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Korvapuusteja






Pullataikina 
50 g hiivaa
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
n. 16 dl vehnäjauhoja
150 - 200 g  rasvaa

Täyte 
100 g  rasvaa
1 dl sokeria
2 rkl kanelia

Voiteluun 
munaa

Pinnalle 
mantelirouhetta
raesokeria


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. 
Lisää munat, sokeri, mausteet 
ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. 
Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, 
kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Lisää lopuksi sulatettu rasva. 

Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
Kauli taikina kahdeksi 60 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi.
Levitä levyille pehmeä rasva. Ripota pinnalle sokeri ja kaneli.
Kääri taikinalevyt rulliksi pitkältä sivulta. Jätä saumakohta alapuolelle. 
Leikkaa rullat terävällä veitsellä vinottain kolmikulmaisiksi paloiksi. 
Nosta palat pystyyn kapea kohta ylöspäin.
Paina sormilla kapea kohta alas pöytään saakka. Näin leikkauspinnat nousevat ylös. 

Kohota liinan alla. Voitele kohonneet puustit. 
Ripota pinnalle mantelirouhetta tai hienoa sokeria.
Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 8 min. 



BOSTONKAKKU 
Voitele ja korppujauhota 1,8 l:n rengasvuoka. Leikkaa täytetystä korvapuustirullasta 4 cm:n levyisiä paloja. Aseta palat vuokaan leikkauspinta ylöäin. Kohota. Voitele ja koristele raesokerilla. Paista 175 asteessa n. 35 min.


Ohje, TÄÄLTÄ!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti