-

-

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kasvispiiras




Piirakasta piti tulla kasvispainoitteinen BROILERIpiiras, mutta kuten kuvasta näkee vuoka oli kasvisten osalta niin täyteen survottu, että uunissa paistetut fileet jäivät sitten kylkeen. Pohjana sama vanha tuttu jota käytän, maku muuttuu hieman erilaisia jauhosekoituksia käytettäessä. Kasvikset kuullotan aina ensin pannulla öljyssä jotta ovat varmasti ihanan pehmeitä piirakan kypsyttyä. Toki nämäkin ovat makuasioita. ;)


Pohja:

n. 3 dl jauhoja (itse käytin vehnä- ja maissijauhoja sekä bio-kaurarouhetta)
1 kananmuna
ripaus suolaa
n. 1 dl voisulaa
(täys)maitoa (loraus...)

Kaikki vaan sekaisin ja sitten taikinan painelu öljyttyyn ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. 
(Itse käytin tällä kertaa Iittalan Origo-vuokaa joka on ihan lempparisalaattikulhoni, mutta miksei käy tällaiseen runsaaseen piirakkaan myös ihan yhtä hyvin.)


Täytteestä löytyy:

vihreä paprika
1 punasipuli
n. 1/2 kesäkurpitsa
purkillinen maissi (miksei pakaste käy yhtä hyvin)

Kolmea ensimmäistä kuullotin pannulla öljyssä ja maustoin pippurisekoituksella. Lopuksi vielä hetkeksi purkillinen maissia pannulle saamaan makua.

Vihannekset piirakkapohjan päälle ja kavisten peitoksi 300 g kermaviiliä johon on sekoitettu 2 kananmunaa sekä pippuria. Piirakan päällimmäiseksi, kaiken kruunuksi mozzarellaa sekä ohuita tomaattiviipaleita.

Uunissa n. 200 asteessa n. 30 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Herullisen kuuloinen piiras...täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakat ovat heikkouteni... ;) makeat sekä suolaiset....heh

      Mies ei alkuun ymmärtänyt, että raidallisessa vuoassa oleva ruoka on piirakkaa....kai luuli saavansa kasviskiusausta!! :D :D

      Poista