torstai 15. lokakuuta 2015

TBT - Throwback Thursday: Legoland









Muutama vuosi sitten vietimme pääsiäistä Tanskan Legolandissa, 
meidän perheen ja vanhempieni kera. Matkustimme kahdella autolla ja 
olihan se matka, mutta kuitenkin sujui pääsiäisen läheisyydestä huolimatta todella 
hyvin. Kun on eväitä ja pissapysähdyksistä niin matka sujuu pienten 
reissaajien kanssa ihan mainiosti. Toki pitkää pinnaakin vaaditaan automatkoille, 
mutta päreet voi palaa myös aikuisillakin, heh.

Vuokrasimme muutamaksi yöksi LaLalandian mökkikylästä todella 
upean mökin (se oli enemmänkin talo) ja samaan pakettiin kuului myös
koko konkkaronkalle 2 päivän puistoliput. Hintaa paketille en nyt jaksa muistaa, 
mutta oli ihan ihnmillistä. Ja kun ottaa huomioon, että yöpymispaikkamme oli 
huikea kaikkine 4 makuuhuoneineen sekä saunoineen ja tietysti Legoland-liput sekä 
pääsy LaLalandi-puistoon (sisällä olevia aktiviteettejä) kuuluivat mukaan niin oli 
oikein kannattavaa paketti.

Sekä lapsilla, että aikuisilla oli tietenkin hurjan mukavaa, valokuvia 
tuli räpsittyä aivan valtava määrä, tässä nyt vain nopeasti löydettyjä otoksia. 
Huvipuistolaitteetkin olivat kivoja ja löytyi monen ikäisille. Puistossa
 söimme niin pizzaa kuin belgialaisia vohveleita, mutta muuten pääruokailut 
sujuivat mökissämme hyvin varustellun keittiön ansiosta.


Mutta se mikä on ikuisesti jäänyt mieleen (Wienin reissulla 2005 oli sama homma...), 
Billundissa oli aivan järjettömän kylmä pääsiäisen aikoihin! Kylmä tuuli vihmoi jo 
valmiiksi koleita poskia, oli pakko pysyä liikkeessä (lasten kanssa se on selviö) 
hypotermian estämiseksi, vaatekerroksia oli muutama ja illalla mökissä oli mukava 
lämmitellä saunassa. Sauna ei kyllä ollut suomalaiseen makuun aivan tavallinen...
me hölmöläiset menimme nimittäin heittämään kiukaalle vettä (taisi olla
vielä suomalainen kiuas, jos en väärin muista) ja myöhemmin havaitsimme
käytävän puolella vesilammikon. Tovin ihmettelimme asiaa ennen kuin 
hokasimme veden tulevan seinän takana olevasta saunasta. Kutsuimme 
tietenkin heti mökkikylän talonmiehen paikalle ja hän totesi, että 
me hullut suomalaiset (ei nyt ehkä käyttänyt juuri näitä sanoja) heitämme 
vettä Suomessa, suomalaisssa saunoissa, mutta tanskalaiset saunat eivät ole 
siihen suunniteltuja... ;)

Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää, 
sanoo vanha viidakon sanonta.


Meillä alkaa huomenna loma!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti