torstai 28. huhtikuuta 2016

Teelahja




Olen heikkona kauniisiin pakkauksiin, kuten olen miljoona kertaa aiemminkin maininnut. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta, kun avasin syntymäpäiväpakettini ja löysin näin kauniit pakkaukset, olin mennyttä mies...naista. Nyt on taas paljon teetä (Ison pakkauksen sisällä on vielä pienempiä pakkauksia. Ihan tekisi mieli avata vain nähdäkseni sisällöt, mutta maltan mieleni. Ensin juodaan vanhemmat teet. :)) jota nautiskella yksin tai teekaverin kera.

Kellertävässä paketissa oli ystävättären omatekoista rocky roadia, hmmm, oli muuten hyvää! Juurikin teen kera. :)








Huomenta Sinulle.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Jalat pöydälle













Sadetta. Tuulta. Aurinkoa. Sadetta. Jne. Kylläpä ottaa kupoliin moiset säänvaihtelut. Pitää kulkea vaan uusi, kiva, keltainen (!) sadetakki päällä, varmuuden vuoksi. Uusi fillari on alla, mies osti sen yllärinä viime lauantaina, sillä voi huristella nopeasti sadetta karkuun. Eipä sillä vauhdilla niin väliä, kastuu sitä kuitenkin. Aamulla kansalaisopiston pihalla olin varmasti häikäisevä näky, kun silmälasit olivat vesipisaroista sakeat ja hieman olivat ripsaritkin valuneet pitkin poskia. Mutta ainakin takki piti ylävartalon kuivana ja naamanhan saa aina pyyhittyä kuivaksi!

Kai se fillarointi, varsinkin uudella menopelillä, on vaan niin mukavaa, että aamulla valitsen sen mieluummin kuin auton. Pieni happihyppelykin tekee aamuisin hyvää. Varsinkin hoppuaamuina on mukavaa, että voin tuuletta hetkeksi ajatukset ennen saksan tunneille menoa.

Viikonlopuksikin luvattu tällaista vaihtelevaa säätä. Toivottavasti vettä saataisiin kuitenkin hieman vähemmän kuin mitä nyt. On nimittäin luvassa erste Mai juhlintaa naapureiden kesken. Se tietää siis ulkona oloa ja grillausta. Ainahan sitä voi vappuasuksi pukea sen uuden keltaisen sadetakin!



Mutta nyt kuten kuvassakin, jalat pöydälle ja TV:n ääreen hetkeksi.


Onko vappusuunnitelmia? :)



tiistai 26. huhtikuuta 2016

Eteisen orkidea





Perusrautakauppa Obista löydetty lamppu eteisen seinälle. 
Nyt on kiva valo jonka jättää päälle vaikkapa kotoa lähtiessä. 
Eipä tarvitse synkkään kotiin palata.

Vanhempaa vuosikertaa oleva orkideakin jaksaa aina vaan kukkia. 
Sai pöydälle kaverikseen muratin valkeassa ruukussa.
(+ Joku muu kasvi jonka nimeä en tiedä).





Pesto-vuohenjuustopiiraat




-lehtitaikinaa
- punaista pestoa
- vuohenjuustoa
- pinjansiemeniä
- hunajaa

Leikkaa taikinasta pieniä neliöitä, voitele neliö pestolla, keskelle 
juustoviipale, siemeniä sekä hunajaa. 200 asteiseen uuniin noin vartiksi.

- koristeeksi rucolaa

Syö!


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Afternoon with Friends

Pääsiäislomalta paluun jälkeen en ollut pahemmin törmäillyt tuttuihin joten päätin kutsua ystävättäriä meille. Maanantai on (minun mielestäni) paras päivä kestitsemiseen, kun viikonloppuna on ollut aikaa miettiä tarjottavia sekä sunnuntaina on voinut kattaa pöydän rauhassa. Niin tein nytkin. Pöytä oli siis valmiina, kun aamulla klo 7.50 olemme tänään lähteneet kävelemään kohti koulua ja kotiin n.klo 12.40 tultuani kaikki ollut valmiina. Vieraiden siis tullessa jo klo 12.45. Kätevää eikös?

Tällä kertaa en leiponut mitään makeaa, vaan pieniä vuohenjuustopiirasia jotka oli supersuperhelppo tehdä! Jostain syystä makea ei maistunut...olenkohan tulossa kipeäksi? ;) Noh, olihan meillä minimarenkeja, chocolatechip-keksejä sekä ystävättären tuomia rocky road -herkkuja, jotka olivat taivaallisen hyviä! Nams.


Tässä muutama kuva herkkupöydästä.























Maistuvaa maanantai-iltaa sekä tätä 
alkavaa viikkoa. :)

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Panna cottaa ja ribsejä

Tänään viemme molemmat lapset pojan luokkakamun synttäreille. Isot juhlat vietetään sisäleikkipuistossa. Onkin kovin tuulinen ja koleahko kevätpäivä, että sisäleikit ovat varmasti mieleen. Illaksi ostimme ribsejä jotka marinoimme kaupan soosilla. Kokeilemme myös wingsejä ja homejuustodipillä toki. ;) Lapsille varmuuden vuoksi muutama bratwursti. Ovat kyllä pitäneet ribseistä, kun ovat niitä jossain grillijuhlissa maistaneet. Kuvia kyllä tulossa, jos muistan ottaa! Grillaamme koleassa illassa ihan oman perheen kesken.

Eilen miehen entinen työkaveri kutsui meidät seurakseen italialaisravintolaan ja mehän menimme. Ja tässä eilisen kuvasaldoa:










Olen jakanut aiemmin yhden 
panna cotta -ohjeen blogissa...

Jep!



perjantai 22. huhtikuuta 2016

Lukemista riittää!




Olen ollut aina aikakauslehtien suurkuluttaja. Lehti voi olla vaikkapa auto ja vene -lehti tai ikäihmisille tarkoitettu, luen silti. Toki en väitä etteikö itseäni kiinnostaisi mieluummin sisustus ja naiselliset asiat mm. vaatteet ja kosmetiikka. Kun saan jonkun lehden käsiini uppoudun siihen täysin. En kuule enkä näe mitä ympärillä tapahtuu. Lasten ollessa pieniä, sen reilun 3 h aamupäiväpäikkärien aikana tuli kahlattua lehtiä, se oli sitä omaa, arvokasta aikaa. Ennen raskautta luin kirjoja enemmän, lasten ollessa vauvoja oli kai helpompi tarttua siihen kepeään lehteen ja lukea se siltä istumalta läpi. Kirjaan yleensä syventyy tiukemmin eikä sitä voi jättää tuosta noin vaan kesken, pölyttymään yöpöydälle. Ainakaan, jos on hyvin kiinnostava kirja. (Luen tällä hetkellä Hercule Poirot näyttelijän, David Suchet kirjaa jossa hän kertoo Poirot -roolistaan ja sen taustoista.)

Äitini sekä enoni vaimo ovat näiden lehtien takana. Heillä näyttäisi olevan yhdessä jonkinlainen lehtiongelma...noh, ei tartuta siihen nyt. ;) Jotkut näistä lehdistä eivät ole juuri painosta saapuneita, mutta mitä sen väliä, kun itselleni kuitenkin ovat kuitenkin 'uusia'. 






Ikean laakeassa punotussa korissa lepää lehtiä, 
ollut menossa mukana jo monta vuotta ja aina toiminut 
seminäppäränä lehtikorina.



torstai 21. huhtikuuta 2016

Muumilahja




Mitä saankaan saksalaiselta ystävältä syntymäpäivälahjaksi?
Noh Muumeja!

Sievä 'enkelikello', mutta Muumein. Kivana, uutena ideana on 
laittaa kynttiläteline lasimaljaan hiekan päälle.

Tuota eivät saa lapset räpeltää ettei mene rikki.

:)









Lamppu pianon luona





Katossa roikkuu yksi häälahjoistamme 10 vuoden takaa. On roikkunut 
10 vuoden aikana neljässä eri kodissa, mutta aina sijainnut olo-/ruokailutilassa. 

Piano on vanha ja mieheni perintöä. Mies osaa soittaa joululauluja, 
itse en ole yhtään musikaalinen. 

Tunnen erään nuoren espanjalaisnaisen joka on pianonsoitonopettaja ja olen 
jo kerran puhunut hänen kanssaan, jos tulisi opettamaan lapsia. Sellainen 
kokeilutunti olisi hyvä. Jos lapset eivät innostu niin eivät sitten. Päiväkoti-ikäisinä 
kävivät maanantaisin musiikkikoulussa.












Seeprataulu ei varmaan tule päätymään seinälle, mutta 
loikoilee nyt tuossa. On nimittäin hyvin painava, sitä ei mielellään 
kanniskelisi joka päivä ylä- ja alakerran väliä. Mielestäni on jotenkin 
liian tumma, mies tykkäisi siitä seinällä siksi kai taulu tuohon 
on jäänytkin, vähän esillä kuitenkin. 





Pinkit tulppaanit löytyivät kauppareissulla Lidlistä!


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Vadelmajuustokakku - Himbeer-Käsekuchen














Pohja

100 g leivontamargariinia (itse käytin voita)
3/4 dl fariinisokeria (käytin tav. hienoasokeria)
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta


Sekoita huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita leivinjauho vehnäjauhoihin ja lisää seos taikinaan. Leivitä taikina piirakkavuoan pohjalle.


Täyte

250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vadelmaa
1-2 rkl sitruunamehua


Sekoita kaikki muut aineet ensin ja lopuksi vasta vadelmat. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuutin ajan.




Herkullisen reseptin bongasin täältä, KLIK!!








tiistai 19. huhtikuuta 2016

Broileripiirakkaa vieraille





Tällainen odotti pari viikkoa sitten Suomivieraita












- piirakkapohja, 
oma ohje tai pohja kaupasta


- broileria (tai vaikkapa kinkkua)
-kuullotettua sipulia & paprikaa
- kermaviili & kananmuna -seos 
(haluamasi mausteiden sekä juustoraasteen kera)
- kevätsipulia
- päälle tomaatteja

Uuniin 200 asteeseen, n. 35 min.


Ja aina voi varioida, melkein mielin määrin. :)




Tiistaipäivän kuulumiset




Tänään olo on ollut hieman hömelö. Jo koulussa tunsin itseni hieman kipeäksi, kurkkua karhenti ja olo oli jotenkin väsynyt (hyvistä yöunista huolimatta). Mies on muutaman päivän työreissulla, joten toivon tosiaan ettei mitään nuhaköhää ole tulossa. Pitäisi sitä saksaakin lukea, päntätä tasokokeeseen, laittaa kotia, tehdä ruokaa ja niitä tavallisia arkipäivän juttuja. Kun on väsy niin ei oikein meinaa hommat luistaa, kun normaalisti olen varsin nopea liikkeissäni ja omaan tietyt rutiinit arkipäivään. Ystävätär, ketä en ole nähnyt vähään aikaan, kutsui kylään. Olisi kiva päästä hänenkin kanssaan turinoimaan. Mutta se on onneksi vasta torstaina, varmasti olo tästä vielä paranee. Uskoisin, että olen hieman vilustunut, kun viikonloppunakin tuli ulkoiltua ja pyöräiltyä paljon. Lämpötilat nimittäin eivät tosiaankaan hätyytelleet hellerajoja vaan oli varsin tuulista ja koleahkoa. Sitä niin haluaa sen kevään jo tulevan niin olen kulkenut paljain nilkoin tennarit jalassa. Pyöräillessä käy aina viima, kun huristan menemään tukka putkella.

Tässä hieman meidän takapihaa. Kuvissa näkyvät myös keinut. Tuo kelta-punainen keinu oli täällä jo muuttaessamme, mutta eihän 6-vuotiaat sinne mahdu. ;) On varmasti kyllä jo niin huonossa kunnossa, kun kesät talvet tuossa samalla paikalla roikkunut, ei sitä varmasti voi edes kenelläkään antaa. 

Tänään aion huilata, maata sohvalla ja lukea. Sain niin ison kasan suomalaisia naistenlehtiä, että niiden taltuttamiseen meni hetki jos toinen.



Pidä itsesi terveenä, 
tiistaiterkuin,
-A-





lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kesäkukkia






Tuollaisia yläkuvassa olevia polyrottinkiruukkuja ostimme viime kesänä 4 kpl. Kaksi hieman pienempää ja kaksi suurempaa. Mutta kumma juttu, loppukesästä suoritettu muutto sotki hieman 
suunnitelmia eikä uusiin ruukkuihin tullut laitettua yhtään mitään. Nyt, kun kesä on ihan nurkalla, (heh, ainakin toivon niin) uskalsimme ostaa jo hieman kesäkukkia. Takapihalla on suojaisa, katettu 
terassi jossa kukat varmasti viihtyvät. Ruukut eivät ole järin painavia, joten niitä voi halutessaan 
roudailla sinne tänne. Hortensia oli niin kaunis ja pöyheä (?), että se oli ostettava myös. Väri 
suorastaan kutsui luokseen. Varmasti myöhemmin tulee ostettua vielä lisää väriä takapihalle.
Ja miksei myös etuoven luokse, postinkantajan iloksi. :)














TUO VÄRI!!!