maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevään kevätesikot





Nämä esikot ovat kestäneet pitkään, yllättävän pitkään. Jos nyt en aivan 
röyhkeästi valehtele niin mokomat ovat viihtyneet takapihan terassilla, katoksen 
alla jo tammikuusta. Yleensä moiset ovat olleet seuranani vain hätäisen 
viikon. En tiedä sitten satuinko olemaan hyvään aikaan ostoksilla ja 
saaneeni hankittua hyvät yksilöt vai mistä sitten kiikastaa. Halvat 
kukat ovat todellakin olleet jokaisen 49 sentin väärtit. ;)

Ensimmäisen kuvan taustalla näkyy vanha lamppu (laivasta) jonka 
mies on hommannut muutama vuosi sitten. On oikea aarre hänelle. 
Polttaa lyhdyn sisällä kynttilää alustan päällä ja muistaa aina 
kertoa lyhdystä kyselijöille sen alkuperästä. Parinkympin 
ostos vanhalta leskirouvalta on siis ollut onnistunut. Viime lauantainakin, kun 
oli vieraita saimme vastata kyselyihin, että mistä moinen 'erikoisuus' on löydetty.







Onhan näissä KEVÄTesikoissa kaunista KEVÄTväriä, 
vai mitä? Joko kukkaostokset polttelevat, onko jo 
päästävä vähintään orvokkeja hypistelemään? ;)

3 kommenttia:

  1. Kevätesikot ovat aina yhtä houkuttelvan värikkäitä, mutta jkseenkin kranttuja kestämään. Tällä erää mulla on helmikuussa ostetut vielä hengissä, mutta luultavasti eivät enää kauaa. Meidän parveke on aika kuuma ja sitä ne eivät tunnu kestävän. Orvokkeja tulee suosittua kestävyyden takia. Ne eivät ole moksiskaan pienestä pakkasesta ja paahdettakin kestävät. Mulla on nyt marraskuussa ostetut orvokit edelleen kukoistamassa ja kasvaneet jo tosi runsaiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, no ovat tosissaan kestäneet! Ovat kyllä siitä kiva valinta, kun pikkupakkasetkaan eivät orvokkeja pelota. Muutama isompi ruukku odottaa väriä, tiedä sitten mitä hankkisi ja milloin. Orvokkeja on etuovella. :)

      Poista
    2. Wau, no ovat tosissaan kestäneet! Ovat kyllä siitä kiva valinta, kun pikkupakkasetkaan eivät orvokkeja pelota. Muutama isompi ruukku odottaa väriä, tiedä sitten mitä hankkisi ja milloin. Orvokkeja on etuovella. :)

      Poista