keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Halloween ja kummituskakku (mutakakku!)












Muutama lasten kamu kutsutaan kylään ja juhlitaan päiväseltään Halloweenin merkeissä. Hieman herkkuja sekä tietty hauskanpitoa. Pukeutuakin toki saa ja ihan oman mielensä mukaan. Eivät meidänkään muksut koskaan Halloweenina halua pukeutua miksikään 'hurjaksi hahmoksi', tavisrooliasu on ihan jees myös. Koristeitakin voi helposti ja huokeasti tehdä monesta jo kotoa löytyvästä tavarasta. Esim. sohvatyyny mustan jätesäkin sisään ja valkoisella tussilla silmät tai vaikka teipillä. Pussin suusta leikataan palaset pois ja niistä leikataan 8 kapeaa, pitkää jalkaa ja teipataan sivuille. Tosi hauska ei kun pelottava hämiskoriste esim. sohvan nurkkaan.


Kakku on saanut inspiraationsa varmasti monesta paikasta ja Pinterest ja internet yleensäkin ovat oikeita aarreaittoja ja sieltä löytävät hyvät vinkit mihin tahansa teemaan ja juhlaan.


Mutakakun ohje on täältä, KLIK! (Valio)



150 g voita
150 g suklaata
2 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta


Sulata voi ja paloiteltu suklaa keskiteholla mikrossa välillä sekoittaen tai liedellä kattilassa. Älä kuumenna kuin sen verran, että suklaa on sulaa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe.

Anna suklaasulan jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää sokeri. Vatkaa joukkoon munat. Lisää jauho-leivinjauheseos, sekoita tasaiseksi.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Kaada taikina vuokaan.

Paista kakku uunin keski- tai alaosassa 200 asteessa n. 17 min.




Ja sitten kakun päälle hiukan tomusokeria sekä tomusokerikuorrutetta. Haamuiksi sopivat suklaasuukot. Saksassa ainakin, ehkä Suomessakin myydään paketteja joissa on valko- maito- sekä tummasuklaisia suukkoja. On pieniä sekä isompia. Suomessa toki ihania Brunbergin suklaasuukkoja, nams! Ihan parhaita. ❤

Karkkisilmiä varmasti löytyy nykyään jo monen ruokakaupan leivontahyllyltä. :)


Hurjaa halloweenia sinnekin! 
Lisää kuvia tulossa.

2 kommenttia:

  1. Kauhistuttavan kiva kakku👻Me vietämme perheen kesken halloweenia perjantai-iltana. Jotain kivaa jännää pitäisi keksiä 👻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ollut sitten tänään pelottavaa meininkiä. ;) 👻 Kiva, että on jotain hauskaa tänä pimeänä vuodenaikana. :) Kivaa viikonloppua!

      Poista