tiistai 14. tammikuuta 2020

Erilaisia palvelukokemuksia Saksassa

Oli niin hauska, mieleenpainuva kokemus tässä eräs päivä, että päätin kirjoittaa hieman ylös erilaisista kokemuksista. Ja eikö olekin hyvä, että muistaa mieluummin ne hauskat kuin ikävät... (Ja aina pitää kiittää kivasta palvelusta!)


  • Huomasin, että toisen muksun fillarin valo ei toiminut. En ole polkupyörän korjaaja joten liikkeeseen se piti tietty viedä. Mies ei pyytänyt maksua vaan ainoastaan pientä maksua kahvikassaan. 
  • Kun jätän jumppakassini lähikaupassa kassan luo (olen siis usein pyörällä liikenteessä, enkä tohdi jättää tangolle roikkumaan) kassamyyjä oikein varmistaa, että olen piilottanut kassini hyvin kassan taakse turvaan.
  • Olimme pizzeriassa pari kesää sitten ja tyttärellä oli omia tavaroita mukana mm. juomapullo. Myöhemmin kaupungilla joku kopautti olkapäätäni takaapäin ja se oli ravintolan omistaja joka tunnisti meidät ja kertoi huolestuneena kuinka meidän tyttären pullo oli jäänyt ravintolaan.
  • Eräässä toisessa ravintolassa omistajamies halusi kertoa minulle kotimaastaan, tarjoili teetä ilmaiseksi ja on antanut pari kertaa lapsille jotain herkkuja. Niin symppistä!
  • Olimme isohkossa miesten vaateliikkeessä, kun miesmyyjä hätäili, ettei lapsille ole antaa mitään herkkuja. Kiiruhti takahuoneeseen ja haki varmaan omista eväistään ;) lapsille keksejä.
  • Eräässä toisessa pizzeriassa meidän pizzat pakattiin puisten alustojen päälle ja foliota tiukasti ympärille. Heillä oli siis kuljetuslaatikot loppu. :) He myös ilmoittivat, että ei ole mitään kiirusta koska palauttaisimme ne alustat. Veimme ne toki jo seuraavana päivänä koska niiden päältä asiakkaat syövät pizzansa. :D

Voi näitä voisi kirjoitella vaikka kuinka ja paljon! :) Tällaisen postauksen kirjoittamisen jälkeen taas muistaa sen, että täällä on oikein, oikein mukava asua. Vaikka joskus toki se Suomi-ikävä nostaa päätään... ;) 

Pitää kyllä muistaa aina jokaisen positiivisen asiakaspalvelukokemuksen jälkeen kiittää kovasti. Tai näin kyllä teenkin, mutta silti hyvä muistutus. Ei saisi jäädä vellomaan niin ikäviin kokemuksiin, vaikka kuinka se olisi varsin helppoa...


Tuuliset & sateiset tiistaiterkut!
Huomenna voisin laittaa blogiin sen kakkureseptin. :p

6 kommenttia:

  1. Nuo tapaukset ovat merkkejä siitä, että sinun ympäristösi on ottanut sinut omakseen, etkä ole tuntematon läpikulkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä se varmaan sitä on. Että on itse jo niin sopeutunut näihin ympyröihin. Ja sitten se näkyy myös ulospäin. Positiivisista aspa-kokemuksista pitäisi aina muistaa mainita, tilanteessa kuin tilanteessa. Kiitos kommentistasi ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Voi miten ihana kuulla kuinka huomaavaisia ihmiset siellä ovatkaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on niin ihana huomata kuinka huomaavaisia ihmisiä onkaan olemassa. Missä vaan nyt kulkeekaan. :) <3

      Poista
  3. Ihania juttuja! Olen minäkin vähän vastaavanlaista täällä Suomessa kokenut, mutta maahanmuuttajien toimesta😀Pizzeriassa käydessäni lapsenlapsen kanssa on hänelle annettu tikkari tai limsapullo. Asuntoautolla matkatessamme Euroopassa on vastaavanlaisia juttuja saatu kokea leirintäalueilla. Milloin on saatu kirsikoita, milloin luumuja jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, kun on mukavia kohtaamisia vieraidenkin ihmisten kanssa. :) <3

      Poista