maanantai 27. tammikuuta 2020

Flunssaista porukkaa












Sunnuntain suunnitelmat menivät uusiksi. Toinen lapsista oli hiukan flunssainen ja sen johdosta peruutimme ravintolavarauksen. Mittasimme myöhemmin oliko hänellä kuumetta ja oli jonkun verran. Se oli sitten sillä selvä, että jäisi kotiin lepäämään maanantaina. Toisella lapsista ääni on käheänä ja yskittää, mutta oli kuitenkin reippaana koulussa. Eihän pikkuköhästä tarvitse toki kotiin välttämättä jäädä, riippuu niin lapsesta ja miltä tuntuu. Lapsi osaa kyllä tämän ikäisenä itse sanoa ne omat 
fiilikset ja kuinka hyvin jaksaa pitkän koulupäivän.


------------------------------------ 


Ostin Lidlistä kivan narsissiasetelman ja vein sen makkariin. Tuli otettua parit kuvat ja kuvissa vilahtaa meidän soutulaite joka on miehen lemppari. Käyttää sitä oikeasti ahkerasti ja tykkää kovasti. Meillä oli aiemmassa kodissa myös kuntopyörä, mutta mies halusi luopua siitä. Me kysyimme silloin muuttoporukalta, että kuka heistä haluaisi ottaa sen mukaansa. Ja myöhemmin yksi muuttomies haki sen itselleen. :) Emme siis ottaneet siitä mitään rahaa, vaikka olikin suht uusi ja hyvä merkkikin. Pitää laittaa hyvä kiertämään ja mies tuli pyörästä niin iloiseksi. Ja minä tulin iloiseksi siitä, että saimme sen nurkista pyörimästä. :)


---------------------------------------------


Tuossa ikkunan läheisyydessä voisi olla joku kiva, pieni pöytä kukille ja viherkasveille. Tai pieni hyllykkö jossa muutama kirja ja pino lehtiä illan lukuhetkiä varten ja sitten päällä ne kukkaruukut. Pitää vielä suunnitella, koska asia tuli mieleeni juuri nyt, kun näin nämä kuvat! :D Siis hyvin hyvin extemporeidea!


Moikka moi maanantai-iltaan!!







2 kommenttia:

  1. Flunssakausi alkaa olla täälläkin. Me emme ole vielä ainakaan tulleet kipeäksi. Toivottavasti olette jo päässeet siitä. Kaunis tuo asetelma. En ole täällä Lidlissä nähnyt nyt noita. Taitaa täällä olla tuo tulppaanikausi meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin tämän asetelman ehkä viikko sitten...Mutta vasta nyt muistin ottaa siitä kuvia. Mutta Lidlissä kyllä vaihtuu kyllä kukka-asetelmat usein. Ja ovat yleensä laadukkaita ja kestävät kauan. Huomenna pitää varmasti piipahtaa hakemassa tuoreet tulppaanit. :)

      Poista