torstai 16. marraskuuta 2023

Loppuvuoden suunnitelmia

Täällä jo kieli pitkällä odotan kaikkia ihania joulumarkkinoita! Se on yksi syy miksi rakastan asua Saksassa. :) Jos muuttaisin muualle, eka tulisi ikävä rakkaita ystäviä ja sitten saksalaisia joulumarkkinoita. ;) Marraskuun lopulla on jo monia joulutapahtumia. Olen kyllä 100% jouluihminen. Markkinoilla parasta ovat ihanat tuoksut ja kauniit valot sekä iloinen tunnelma jonka voi aistia. Siihen sekaan vielä juhlamieltä, suloisista kojuista ostettuja herkkuja sekä lämmintä juomaa. Mikäs sen mukavampaa? (En ole suuri Glühweinin ystävä. Muiden nauttiessa punaisesta juomasta, minä juon lastenpunssia tai kaakaota. Ja popsin sata currywurstia...)

Minulla on eri päivinä eri vapaaehtoistyökaverit. Näistä minun kollegoistani tämä toinen porukka pyysi minua kanssaan illalliselle. Emme vaihtaisi lahjoja, vaan söisimme jossakin hyvässä ravintolassa ja juhlistaisimme joulua sillä tavalla. Tällä kokoonpanolla emme ole vielä kertaakaan järjestäneet mitään yhteistä tekemistä, joten on oiva tilaisuus tutustua toisiimme hieman paremmin. Ja koska olen kaikkiruokainen, minulle kelpaa mikä tahansa paikka. Saavun minulle ilmoitettuun osoitteeseen ilomielin ja nälkäisenä. ;) Järjestö jossa työskentelen järjestää kaikille työntekijöilleen ison juhlan johon olen tietysti menossa myös. Tänä vuonna joulujuhla järjestetään hieman eri paikassa kuin muina vuosina, mutta kuitenkin niin lähellä, että pääsen polkupyörällä. Tonttulakki pitää piilottaa kypärän alle!

Aion myös tapani mukaan järjestää glögi-aamiaisen ja olen myös järjestämässä isoa ravintolaillallista johon osallistuu suunnilleen kaikki tuntemani naishenkilöt meidän kaupungista. Eli järjestämistä riittää! Toki ravintola valmistaa ruoat, ei tarvitse kuin ilmaantua paikalle ja muistaa ilmoittaa kaikille, että missä tavataan ja monelta. ;) Me vietämme joululoman Suomessa joten on kiva treffata ystäviä ennen vuoden loppumista. Glögi-aamiainen on perinne ja sitä odottavat monet ystäväni. He nimittäin pitävät glögistä tosi paljon! (Teen sen aina itse.)

Saamme myös joulukuussa Suomi-vieraita! Eli tiedossa on vieraiden kuskailua ympäri kaupunkia ja joulumarkkinoilla vierailua. Ehkä löytävät lahjoja joita viedä matkalaukussa Suomeen...Se olisi tosi kiva! Ja ehkä hekin maistavat sitä currywurstia...

Raskaana oleva ystäväkin kysyi, että milloin tapaisimme kahvittelun merkeissä. Hänellä ei ole enää kauaa, kun hänen esikoisensa syntyy. Niin ja olemmehan me miehen kanssa kaksin menossa ystäväpariskunnan kemuihin joihin ajattelin leipaista luumutorttuja...Mutta hei, tosi kiva, kun on tiedossa kaikenlaista hauskaa! 





Orkidea voisi olla hyvä lahjaidea! 
Tämä joka on yläkuvissa on todella vanha, ihastuttaa aina vaan ja 
kukat ovat tuollaisia ruokalautasen kokoisia. Tämä yksilö 
kaunistuttaa tyttären huonetta. Poika tykkää enemmän viherkasveista.


Kuinka monet pikkujoulut aiot juhlia tänä vuonna? 

MUKAVAA torstaita!

tiistai 14. marraskuuta 2023

Isänpäiväviikonloppu & kylmä marraskuu

Hello! Oliko kaikilla mukava viikonloppu? Ja he ketkä viettivät isänpäivää, oliko mukavat kemut vai oliko jotain puuhastelua isän tai jonkun muun tärkeän henkilön kanssa? :) Yhteinen tekeminen on aina kivaa.

Me veimme lasten isän brunssille. Tämä ravintola tarjoilee aina kaikista upeimman brunssin. Mahtava lajitelma, kaikki on laitettu esille niin näyttävästi, palvelu toimii aina moitteettomasti ja muutenkin paikassa on kiva, välitön meininki. Ajattelimme, että olisi kiva vaihteen vuoksi käydä isänpäivän aamuna ulkona syömässä vaikka yleensä muksut ovat vieneet aamiaisen isälle vuoteeseen. Mutta hei, vaihtelu virkistää! Kerroimme parille tarjoilijalle, että meillä oli juhlan aihetta. Saksassa isänpäivä on helatorstaina. Eli aivan eri aikaan kuin Suomessa.






Myöhemmin lähdimme ajelulle ja löysimme suht läheltä kotia suloisen kojun. Myynnistä löytyi niin tuoreita kakkuja, torttuja, käsitöitä kuin kahviakin...ja vaikka mitä muuta! Tällaisia kojuja on itseasiassa aika paljon. Niissä ei ole myyjää paikalla vaan tasaraha laitetaan lippaaseen. Meidän lähellä on mm. kananmuna- sekä käsityö-puoti jotka toimivat samalla periaatteella. Kojun pitäjä luottaa siihen, että raha löytää tiensä lippaaseen ja hyllyt pidetään siistinä. 








Onko Suomessa tällaisia kojuja? Tai onko niitä tullut sen jälkeen, kun olemme muuttaneet pois Suomesta?

Kerran olimme juuri siellä mainitsemassani kananmuna-kojussa. (Kananmunat maksoivat silloin 25 senttiä, tällä hetkellä 30 senttiä.) Kun pakkailin omaa kennoani käsistäni lipsahti kananmuna lattialle! Pyyhin sotkut lattialta autostani löydetyillä paperinenäliinoilla ja laitoin lippaaseen ylimääräisen 30 senttiä. :)

Eräällä toisella kerralla löysimme lompakon ja veimme sen poliisiasemalle. Toivottavasti oikea omistaja tavoitettiin jossain vaiheessa. (Kai siellä joku henkkari oli sisällä, en enää muista.)


Iloa sinun loppuviikkoon! 


P.s. Täällä on ollut tosi kylmä ja tytär on jo etsinyt kerraston esille. Hän puki tänään housujen alle merinovillapöksyt, eikä varmasti ollut liikaa. Minulla on paksuja sukkahousuja joita puen lämmikkeeksi. Pysytään lämpimässä! :)


torstai 9. marraskuuta 2023

Tähtivalo olohuoneen nurkassa









 






Keväällä uuteen kotiin muuttanut ystävä kysyi, että haluaisinko jotakin heidän tavarakasasta, joita eivät aio ottaa mukaan uuteen osoitteeseen. Kävin ystäväni luona ja sain suuren ruukkukasvin parvekkeelle (älkää vaan kysykö mikä kasvi...olen aika huono näissä), puutarhatonttuja sekä tämän tähden joka ystävällä oli vielä avaamattomassa paketissa. Tällä viikolla kannoin joulukoristeita yläkertaan ja tämän löysin ensimmäisten joukossa. Todella kaunis! Aion etsiä ensin kaikki valosarjat ja ikkunatähdet ja, kun ne ovat paikoillaan rupean laittamaan joulua pikkuhiljaa. :)

Lidlistä 9 € ostettu joulutähti pääsi puulaatikkoon ja kierrätyskeskuksesta löydetyssä sinikuvioisessa maljassa on Kauflandin aika magean värinen orkidea. Tätä ei vaan voinut jättää kauppaan. Upean sähäkkä väri ja juuri kiva piristys huoneen nurkkaan. Olette jo varmaan huomanneet, että suorastaan rakastan värejä. Onhan meidän nojatuolikin violetti...


Viikonloppu lähestyy, onko mitään suunnitelmia?



p.s. Ikean Borgeby pöytä on uudehko ostos

 

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Isänpäiväkortti vm. 2023

Heippa hei, mukavaa iltaa! Mitä kuuluu? 

Näyttääkö yhtään tutulta? Lapset ovat askarrelleet samantyyppisen kortin toissa vuonna. KLIK! Herkkuja rakastavalle isälle mainio kortti/lahja. Pakkausten ja pussien loput namut voi syödä porukalla isänpäiväjälkiruokana. Mietimme, että veisimme isän aamiaiselle johonkin kahvilaan joka on tarpeeksi lähellä, että ei tarvitse nälissään kävellä kauas. ;)





Lapset askartelivat illalla ja illanhämärässä 
otettu kuva. Nyt kortti on tyttären sängyn 
alla hyvässä piilossa. :) Yksi kirjoitusvirhe näkyy 
kuvassa ja jonka huomasimme korjata vasta 
myöhemmin. Mich -sana piti vaihtaa uns -sanaksi.
Ja Kinder-patukoiden Riegel -sanan tussasimme piiloon.
Mutta tällaisia pikkujuttuja ei huomaa kukaan.





                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                

P.S. Jos kuvasta ei saa selvää, niin kirjoitan tekstin tähän alle:

Lieber Papa! Dieses Geschenk ist Extra für dich! Wir lieben dich bis zum Mars und wieder zurück... Über die ganze Galaxy und Milky Way. Wir sagen merci ( 4 x ), weil du immer uns da bist. Und wenn wir Kinder mal nerven, werde nicht zur Diva, sondern iss ein Snickers oder trink einen Kaffee mit einem Corny. Viele Küschen ( 5 x )  Deine Kinder. Merci ( 2 x ) dass es dich gibt!


tiistai 7. marraskuuta 2023

Väriä kotiin!













Ruokakaupan värikäs kimppu piristää ruokapöydällä. Vajaan kympin kimppu on oiva sijoitus. Tuo iloa koko perheelle. Pistin tummasävyisen Pentikin vahaliinan pesuun ja valitsin tarkoituksella tämän pirteän kukkakuviollisen. Ajattelin, että en vielä etsisi niitä talvijuttuja tai jouluisia liinoja vaan antaisin tämän Pentikin Olkikukka-kankaan vielä ilahduttaa jonkun aikaa. Aion kyllä kaivaa niitä joulujuttuja jo hyvissä ajoin esille, mutta siitä en tiedä milloin alan laittamaan joulua. ;) Mutta sen takia aion roudata boksit kellarista yläkertaan, että voin laittaa valotähdet tuikkimaan ikkunoihin. (Tähdet Suomen Rustasta!)

Edullinen Glide-tuoksukynttilä on huumaavan ihana! Illan tullen kynttilät valaisevat ja tuoksu leijailee ympäri kotia. Mutta muistathan, että kynttilöitä pitää valvoa, eikä pidä päästää pieniä lapsia tai lemmikkejä liian lähelle. :)

Tänään teemme vapaaehtoistyökollegoiden kanssa pienen retken. Minä lupasin olla meidän kuskina! Minä olen jo omilla menoillani, kun lapset pääsevät koulusta. Onneksi meillä on jo 2 x teinejä, niin ei tarvitse huolehtia, että kuka on lapsia vastassa. ;) (Vaikka usein kyllä olen kotona, kun pääsevät koulusta.)


ILOA TIISTAIHIN!
 

maanantai 6. marraskuuta 2023

Pitkä blogitauko takanapäin!

Huhuu! Käyhän täällä vielä joku kurkkimassa? Antakaa anteeksi tämä pitkä blogitauko. Olimme lomalla, olimme ihanalla matkalla, mies on ollut työreissuilla ja viikonloput ovat menneet perheen parissa rentoutuen enkä ole edes availlut tietokonetta. Syitä on ehkä monia, mutta ei kuitenkaan tekosyitä. Tykkään blogistani paljon ja blogin pitäminen on minulle niin rakas harrastus. Nyt loppuvuosi on pelkkää uusien postausten ilotulista!

Halloween tuli ja meni. Tänä vuonna ei ollut juhlia eikä leivottu mitään teemasta liittyvää. En ole kyllä muutenkaan leiponut pitkään aikaan. Tytär on paistanut lättyjä ja mies tehnyt belgialaiset vohveleita, että olemme kyllä herkutelleet. ;)

Mutta jouluksi keksin kyllä taas kaikkea hauskaa ja joulukalenteri on tulossa, kuten joka vuosi. Perinteet ovat tärkeitä!

Viikottaisiin menoihin kuuluu vapaaehtoistyöt ja viime viikolla ahkeroin myös minun Minijob-työpaikassa. Arki rullaa ja päivät kuluvat nopeasti. Pian olemme jo joulukuussa!


Mitä sinulle kuuluu? Onko toiveita mitä joulukalenteri sisältäisi tänä vuonna?






Alla kortti kauniin tekstin kera joka oli ostettava!