keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenterin 12. luukku: Paketteja

Lahjoja on kiva ostella ja paketteja on kiva kääriä. Säästän joka ikisen lahjakassin ja käytän ne uudelleen. Kauneimmat kaupasta ostoksen mukana saadut/ostetut paperikassit menevät myös lahjakasseina, minun mielestäni ainakin sopivat ihan hyvin. Esim. H&M:n pinkki kassi oli kivan näköinen. Tänä vuonna ostin myös sellaista lahjapaperia joka varmasti käy myös paperinkeräykseen, on mattapintaista ja ruskean 'voimapaperin näköistä' toiselta puolelta. En sitten tiedä varmasti. Vanhat nauhat käytetään ensin tai sitten uutta ostetaan hillitty määrä. Monet lahjat on vain niin paljon helpompi piilottaa nopeasti lahjakassin pohjalle ja paperia säästyy sitten vaikkapa ensi kertaan.

Lahjapaperit ovat Ikeasta osan lahjakasseista olemme itse saaneet viime vuonna...Joulupukilta. ;) Vaikka minua ei voisi hyvällä tahdollakaan sanoa (valitettavasti...) malliesimerkiksi kierrätyksen yms. suhteen, mutta jotain pientä tulee tehtyä ihan tahattomasti. En osta lahjaksi turhuuksia, ostan lähikaupoista tai pikkuputiikeista tästä läheltä, ostan paljon kuluvaa tavaraa vaikkapa herkkuja ja joulumarkkinoilta ostaessasi tuet (paikallisia) pienyrittäjiä. Kaikkiin lahjoihin ei tarvitse laittaa nauhoja, kirppiksiltä löytyy esim. parhaat kirjalahjat (lapsille jotain ihania retrokirjoja, oman lapsuuden suosikkeja esim.) jne. Tänä vuonna lahjapaketteihin kääriytyy herkkuja, Glühweinia, saippuaa, kynttilöitä, pähkinöitä yms. Ei nyt paljasteta enempää...Joulupukin apulainen pysyy nyt vaiti.

Lapsillemme aiomme ainakin ostaa parit kirjat sekä leffalahjakortit. (Haluaisivat käydä leffassa joka ikinen viikonloppu, lahjakortit kainalossa on sitten helppo mennä tai ottaa vaikka kavereita mukaan.) Lelulahjoja taitaa tulla tuolta isovanhempien puolelta...tai siis niin he ovat Joulupukin kanssa sopineet. ;)



Keskiviikkoterkuin!!

















4 kommenttia:

  1. Kauniita paketteja! Paketointi on lempipuuhiani.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa viikkoa sinnekin, ajatella on jo torstai! MIhin tämä viikko on mennyt? :D

      Poista
  2. Kivoja :)! Paketointi jakaa mielipiteitä, mies inhoaa (puuskuttaa ja äheltää) ja minä taas tykkään. Olenkin sitten viimevuosina ostanut hänelle valmiita joulukasseja ja pusseja että raukka :) pääsee vähemmällä. Tykkään koristella vielä vähän ekstaa ja laittaa joskus jonkun pakettikoristeen. Sinulla oli hienoja paketteja <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäkin ostin puisia, pieniä koristeita joita laitoin joihinkin paketteihin tuomaan lisää väriä ja joulufiilistä. :)

      Poista