torstai 15. tammikuuta 2015

Mannapuuroa ja mansikkaa

...heh, niinhän ne pitkähiuksiset pojat lauleskeli 90-luvulla. ;) Mutta tässä tapauksessa ei lauleskella vaan nautitaan puuroa ja marjoja. Pakkasessa oli pussillinen pensasmustikoita ja olin ostanut rasiallisen mansikoita. Mielessäni oli valmistaa jälkiruoaksi perheelle hedelmäsalaattia, mutta mansikat menivät nyt sitten kiisseliin. Mies on työmatkoilla (usein reissun päällä) ja ajattelin valmistaa lapsille puuroa päiväkodin jälkeen välipalaksi. Lapset kyllä syövät päiväkodissa ja usein vielä todella hyvin, pari lautasellistakin, mutta illaksi oli tiedossa ohjelmaa joten täyttävä puuro oli hyvä välipala.

Mannapuuro on aina ollut yksi lemppareistani! Muistan jo koulussa, että mannapuuropäivät olivat parhaimmat. :)




Mannapuuro

1 l maitoa/sokeroitua mehua
1¼ dl mannasuurimoita
½ tl suolaa

Kuumenna maito/mehu hämmentäen kiehuvaksi kattilassa. 

Ripottele sekaan mannasuurimot vispilöiden. 
Hauduta puuroa miedolla lämmöllä hiljalleen aina välillä sekoittaen n. 10 min. 
Mausta puuro tarvittaessa suolalla. Nauti kuumana tai kylmänä.





Marjakiisseli

5 dl mansikoita tai muita marjoja 
8 dl vettä
1½ dl sokeria 


4 rkl perunajauhoja
1 dl vettä 

pinnalle sokeria


Laita vesi, marjat ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
(voit käytää muitakin marjoja ja jos ne ovat herukoita tai puolukoita keitä muutama minuutti.)
Nosta kattila sivuun ja sekoita perunajauhot kylmään veteen. Kaada seos kattilaan ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
Kattila takaisin levylle ja anna pulpahtaa. ÄLÄ KEITÄ!
Kaada valmis kiisseli tarjolle ja pinalle sirottele sokeria.



















maanantai 12. tammikuuta 2015

Kevään merkki

....kevät ei ole vielä nurkan takanakaan, mutta silti on kevät mielessä. Keväällä on tiedossa reissua, vieraita sekä toki lämpimämpää (*fingers crossed* ;)).

Mutta tulppaanien osto on selvä kevään merkki! Joten siksi kukkakaupasta kotiin lähti nippu.












Tuulee, sataa, tulee, sataa. Lämpötilat ovat pysyneet noin 10 asteessa, mutta muuten tammikuu ei ole ollut suosiollinen meidän suunnalla. Tulisi nyt vähän lunta, että saataisiin nauttia täälläkin valkoisesta maisemasta. Suomessa emme kerinneet nauttia lumesta kuin pari päivää, jäi hiihdot kahteen kertaan...kovasti lapset vielä loman lopulla kyselivät, että onko sitä lunta tulossa. Pitää nyt vaan odottaa kärsivällisesti ensi talveen tai sitten toivoa lumipilviä ja kylmempää säätä meillekin.

Kumpparit ovat kovaa valuuttaa, paksuja talvikengiä (omassa kaapissa lojuu ruskeat Uggit, tiedän, monen mielestä kamalat sämpylät itse tykkään niistä kovasti -kovalla pakkasella.) ei tarvitse käyttää joka päivä. Pihaleikeissä fleece-/villatakki kera sadetakin on paljon kätevämpi combo. Mutta ehkä me saamme nauttia vielä lumiukkojen tekemisestä, mistäs sitä tietää. Jäämme odottamaan. :)

Harrastukset on polkaistu käyntiin tämän vuoden osalta ja normiarki on virallisesti alkanut!



Sadeterkuin!

Mustikkasmoothie


Pikapika-aamupala. Välipala. Iltapala. Jne.




Lasin pohjalle n. 3/4 
maustamatonta jogurttia
Päälle loraus mustikkakeittoa
Pähkinärouhetta ja muuta 
höystettä oman maun mukaan
(omassani oli vielä gojimarjoja
...ei mahtunut enää mitään muuta)

SYÖ!


Salaattiottimet

Olimme olleet niin kilttejä viime vuonna, että Joulupukki lahjoi meitä kaksilla salaattiottimilla! Kuvassa niistä toiset.


Pitää varmaan kirjoitella joku päivä blogin puolelle kiva salaattiresepti. Nyt uuden vuoden kunniaksi on aina hyvä syy (ai mikä muka??) keventää ruokavaliota ja herkutella vihreillä, keltaisilla, punaisilla jne. Lapsia on välillä vaikea saada syömään kasviksia, mutta onneksi sentään kurkut, porkkanat ja kirsikkatomaatit maistuu. Kyllähän niistä kolmestakin saa makoisan salaatin aikaiseksi. (Pitävät myös salaattijuustosta sekä fetasta.)


Kuvassa Pentikin bambuottimet. Passaa kivasti meidän keittiöön joulun jälkeenkin. Keittiössämme kun on paljon punaista. (Mm. iki-ihana Kitchen Aid satasydäntä) Ikean kannellinen muovirasia on täydellinen salaatille, sitä kun jää aaaaaina yli! Vanha salaatti on helppo seuraavana päivänä tuunata fresheillä aineksilla.






Maistuvaa maanantaiaamua.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Gluteenittomat suklaamuffinit





Kaapista löytyi vain pari kertaa käytettyä maissitärkkelystä. Paketissa oli koreillut komean tiikerikakun kuva ostaessani sen, muistaakseni Lidlistä. Toisinaan 'unohdan', että kakku- tai muffinitaikinoihin voisi vehnäjauhoista osan korvata peruna- tai maissijauhoilla, näin leivonnaisesta tulee maittavan kuohkea ja pehmeä. Vaikka perheessämme ei ole ruoka-aineallergioita halusin kuitenkin kokeilla täysin gluteenittomien leivonnaisten valmistusta, helpon suklaamuffinireseptin löydettyäni. Tuttavamme on keliaakikko ja heidän illanistujaisissa olen syönyt valtavan hyviä, supersuklaisia kuppikakkuja paksun kuorrutteen kera. Näissä minun yksilöissäni oli vain tomusokerihuntu. :)




125 g huoneenlämpöistä voita
2 dl (raakaruoko)sokeria
2 kananmunaa
~3,5 dl maissi- ja/tai perunajauhoja 
tai gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
vaniljarouhetta myllystä 
(tai vaihtoehtoisesti vaniljasokeria 1 tl)
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa 

Vaahdota voi ja sokeri, lisää joukkoon kananmunat.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Täytä muffinivuoat n. 3/4 ja paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.












Voi että, minkä lisän suklaahiput olisivat antaneet....




perjantai 9. tammikuuta 2015

Uusi vuosi alkoi

Hienoa uutta vuotta 2015 kaikille!

Toivon niin teille (kuin itselleni ja perheelleni...) terveyttä, rakkautta, seikkailuja & onnenhetkiä tähän vuoteen. Olkoon lupaukset mitä hyvänsä (lupaukset ovat tehty rikottaviksi, heh) yritetään pitää niistä kiinni ja sitten, jos lipsutaan niin so what! :D Kerran täällä eletään, eletään siis täysillä. ;)

Uusi vuosi loman jälkeen on alkanut huushollia siivotessa. Vaikka koti jäikin siistiin kuntoon lomalle lähtiessä, heti kotiin tultua ei kyllä näyttänyt siltä. On pussia, kassia ja nyssykkää, tavaraa joka puolella, mahdollisisissa ja mahdottomissa paikoissa. Tavaravuoren purkuun menee yleensä muutama päivä, kaikelle pitää löytää kotinsa. Esim. kun lapset saavat Joulupukilta lisää legoja, täytyy tsekata mahtuuko kaikki samaan säilöön kuin ennenkin.

Mutta kaikki ajallaan, ei ole mikään kiire tässä valmiissa maailmassa. Vaikka tykkäänkin järjestyksestä olen kuitenkin oppinut siihen, että meillä ei tule koskaan olemaan putipuhdasta saati lelutonta aluetta. (Varsinkaan silloin, kun perheen nuorimmat ovat vastahakoisella tuulella, koskien lelujen keräämistä *iso huokaus*)

Arkeen on palattu myös siinä asiassa, kun lapsista toinen on menossa synttärikutsuille. Mikäänhän ei ole niin hauskaa kuin juhlat, olkoon sitten aikuisten tai lasten kekkereistä kyse! Kyllä sitä kelpaisi itse kukin kakkua napostella hyvien ystävien kanssa. Eikö vain?




Kylpyhuoneessa majaileva orkidea oli tehnyt taas niin valtavan kauniit kukat, kyllä kelpaa katsella ja ihailla. Ostin myös Suomesta herttaisen, vanhan lasiruukun (kristallia tuskin on...?) ja pitää käydä ostamassa siihen vaikkapa tulilatva, ruukkuruusu tai ruusubegonia. Jälkimmäiseksi mainittu punaisena voisi mätsätä hyvin punaisen Kitchen Aid'in kanssa....siispä kauppaan!

















Mukavaa viikonloppua.


perjantai 2. tammikuuta 2015

Galaktoboureko

Tätä ihanaa herkkua olen saanut syödä useamman kerran kreikkalaisten tuttavien luona. Jälkiruoka on näyttävä, hyvin makea ja täyttävä. Muutaman kerran jälkiruoan määrä on ollut niin mieletön, että kotiin on saanut viedä reilunkokoisen palasen. Ja ei ole muuten harmittanut  y-h-t-ä-ä-n, uskoisitko? ;)



Galaktoboureko, mannatäytteinen baklava, resepti! 

Olen 'tyytynyt' nautiskelemaan herkkua vain muutaman kerran vuodessa (hyvällä tuurilla ;)), eiköhän ole aika tehdä itsekin!?