perjantai 13. maaliskuuta 2020

Uusi kenkäteline!!










Tarvitsimme eteiseen uuden kenkätelineen. Varsinkin kevät- ja kesäaikaan 
kenkiä on enemmän esillä, kun sandaalit, tennarit ja saappaat saattavat olla saman 
päivän aikana käytössä. :D Ja meidän eteisessä ei ole mitään kiinteää kalustetta johon kenkiä voisi piilottaa niin päädyimme tähän hauskaan puulaatikkosäilytykseen. Käytössä olevat kengät näkyvät myös hyvin, lastenkin helppo noukkia omansa sekä miksei vieraidenkin. Tätä on helppo myös siirrellä imuroinnin ajaksi tai vaikka muuttaessa tämä on helpoista helpoin kannettava. 

Kuvassa näkyvä penkki on Ikeasta ja se on ollut meillä varmasti yli 15 vuotta. En edes varmaan raaskisi luopua siitä koskaan. :D Tai toki ei tarvitsekaan, sillä on oma paikkansa eteisessä, missäs muuallakaan istuisimme kenkiä laittaessamme. Mutta olemme miettineet joskus, että siirtäisimme tämän makuuhuoneeseen sängyn päätyyn johon voisi illalla heittää päiväpeitteen, koristetyynyt ja vaikka aamutakin. Noh, sen näkee sitten. :)




Mukavaa viikonloppua sinulle, 
pidetään huolta toisistamme. 


P.s. Kaikkien ikävien uutisten lomassa jotain muuta ajateltavaa... 

torstai 12. maaliskuuta 2020

Kaupan hyllyt tyhjillään

Ei nyt ihan siihen asti olla päästy, että meillä täällä kaupoissa myytäisiin pelkkää ei oota, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla se on. Nyt, kun koko maailma kamppailee koronavirusta vastaan joku saattaa luulla, että nyt hieman liioittelen, mutta olen jo pitkään ostanut pieniä desinfiointiaineputkiloita käsilaukkuuni. En käytä niitä todellakaan päivittäin vain hätätapauksessa ja reissun päällä. Nyt sitten ajattelin ostaa pari purkkia eikä niitä enää ollutkaan, ei tuubin tuubia! Kaikki myyty! Vaikka kaikkihan toki tietävät, että se vesi+saippua - pesu on kyllä ihan riittävä. Ja aika usein vastaan tulee se käsienpesumahdollisuus (kahvilan wc, nyt näin esimerkiksi). Näitä siis voisi olla kaikilla se pari kappaletta, eikä joidenkin tarvitsisi hamstrata turhaan 10 vuoden tarpeisiin...

Toinen asia mikä on ollut myös loppu on vehnäjauhot. Ne kauppojen halvimmat jauhot ovat tehneet katoamistempun. Muutamaa kalliimpaa sorttia on löytynyt, mutta niitäkin kyllä vähänlaisesti. On se aika hauska juttu sinänsä, että vasta tällaisen ikävän asian tiimoilta opin jotain uutta saksalaisista. He ovat kovia leipomaan ja omat leivät paistuvat sujuvasti omassa uunissa. Mihin niitä leipomoita edes tarvitaan joita löytyy jokaisesta kadunkulmasta. ;)

Itse en huomannut wc-papereiden vähyyttä edellisillä kauppareissuilla, mutta muutamat tutut ovat kertoneet, että kalliimpia veskipapruja kyllä löytyy, mutta ei niitäkään hirmuisesti...

Tätä hurjaa hamstrausta en ole vielä oikein kunnolla sisäistänyt. Ehkä minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Jokainen tekee toki kuten parhaaksi näkee, se on selvä. Mutta olen miettinyt, että kyllä minä ruokaostokset yms. voisin käydä hoitamassa ystävän puolesta joka on kotona sairastamassa joko jokavuotista nuhakuumetta, noroa tai tätä uusinta. Ei siinä tarvitsisi edes ovea avata, kun sen ruokakassin voisi jättää oven taakse. Kukaan ei saisi tartuntaa eikä kipenä tarvitsisi kenenkään raahautua (tietenkään!) ostoksille. Ja nykypäivänä kaikilta löytyy pakastimet ja jääkaapit jotka jo ihan tavallisenakin päivänä pullistelevat äärimmilleen ruokatarvikkeita...

Toivottavasti löydetään ratkaisu tähän todella, todella ikävään pandemiaan. Ei oikein muuta voi kuin toivoa parasta ja pestä niitä käsiä, SAIPPUALLA. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

P.s. Täälläkin on joitakin tapahtumia siirretty myöhäisempään ajankohtaan ja varmaan ihan hyvä ratkaisu. Kaikki kerkeämme sitten myöhemmin niihin konsertteihin yms.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sitruunainen mascarponejuustokakku

Huomenia!

Nyt vuorossa ihana juustokakun resepti (valmistin ehkä noin viikko sitten), mutta ei niin ihania, pimeässä otettuja kuvia. Jääkaapissa oli ollut jo jonkun aikaa pari mascarponepurkkia ja teki mieli tehdä juustokakku. Tästä tuli aika tuhti ja söimme jälkkäriksi useampana päivänä. Mango oli jo todella kypsä niin se tuli pilkottua päälle koristeeksi.




Pohja
Puoli pkt digestivekeksejä murskana
75 g sulatettua voita

Täyte
500 g mascarponea
2,5 dl kermaa
1 - 1,5 dl sokeria
7 rkl sitruunamehua
n. 1 tl sitruunaraastetta (minulla sattui olemaan Dr. Oetkerin sitruunaraastepusseja ja käytin 1 ps.)

N. 25 cm irtopohjavuoka, pohjalle keksipohja. Esim. lasilla on helppo taputtaa tasaisesti. Vaahdotetun kerman sekaan kaikki muut ainekset ja sekoitus. Annoin olla jääkaapissa n. 8 h. 'Parantelin' kakun reunoja kuumalla vedellä kastellulla veitsellä. :)


















Herkuttelemisiin!

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Pirteänä uuteen viikkoon!

Kuten olen aiemminkin varmasti kirjoitellut, että en ole se maailman sporttisin ihminen. Se joka herää aamulla klo 05.00 10 kilsan lenkille tai sen jonka mielestä monien kymmenien kilometrien pyöräilyreissu olisi hyvä idea. ;) Olen sellainen arkiliikkuja joka tekee just sitä mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Minulla ei ole kunnon eikä liikunnan suhteen mitään tavoitteita. Tai noh, tavoite toki on se, että pysyisi terveenä sekä pystyisi pirteänä tehdä erilaisia asioita. :)

Viime viikolla kävin kerran yksinään kuntosalilla sekä kaksi kertaa miehen kanssa huhkimassa salilla. Yhtenä päivänä tuli liikuttua paljon fillarilla, kun ilmakin oli ihanan keväinen ja eilen sunnuntaina olimme koko perheen voimin uimassa. Just minulle sopiva määrä kivaa liikkumista, yhdessä ja erikseen. Tänään hyppäsin samaan aikaan fillarin selkään lasten kanssa ja pyöräilin ensin heidän koulua kohti ja, kun olin lapsille huutanut heipat suuntasin kohti ruokakauppaa. Pienen ekstralenkin kautta kotiin aamupalalle ja nauttimaan maanantai-aamusta.

Tänään vielä iltapäivästä nuori opiskelijaneitokainen tulee auttamaan toista koululaista koulujutuissa ja tänään ruoaksi on lasten lempparia; täytettyjä tortilloja/wrappeja (kumpi se on, heh!). Kun nuoriso sitä niin kauniisti pyyti niin sitä sitten siis. Pannarikin pitää tehdä, että saan vanhan maidon pois jääkaapista kuljeksimasta.




Ja kuvitukseksi hieman yläkerran kuvia. Eivätkä kyllä liity tekstiin mitenkään... ;)










Meidän suht uusi Ikean kukkateline, Satsumas.





Anopinkieli on hieman kaatunut, kun en ole lisännyt multaa 
juurelle. Tämä kaveri on nimittäin kaatunut lyhyen ajan 
sisällä kaksi kertaa... :D





Oikein mukavaa maanantaita SULLE, 
noin kuukauden päästä on jo pääsiäinen!
Ajatella!


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Naistenpäivä ❤

Ihanaa naistenpäivää teille kaikille, ihaNAISILLE!








Mies osti ruusut ja valitsi leipomosta suklaakakun. Mutta ensin uimahalliin ja ehkä myös ulkoilemaankin ja illalla sitten sen kakun kimppuun. Kiva, rento päivä tulossa, mukavaa sunnuntaita kaikille.



perjantai 6. maaliskuuta 2020

Freesiakimppu












Loppuviikkoa ilahduttavat kukat näkyvät kuvissa. Oikeastaan kuvista puuttuu vielä hyasintit jotka ostin myös muutama päivä sitten. Leikkohyasinttejakin oli kukkakaupassa, mutta ostin nämä freesiat, kun olivat niin kauniita ja tuo sävy on 
just ihana. Ja toki tuoksu huumaava!

Täällä on lähipiirissä ja kaverien kesken keskusteltu nyt paljonkin tästä koko maapalloa koettelevasta viruksesta. Paljon ei ole keskusteluaiheet vaihtuneet tässä lähiaikoina. Treffaat sitten kenet tahansa tai viestittelet puhelimella kenen kanssa tahansa. Tottakai se on ymmärrettävää, tämä koskettaa niin valtavaa määrää ihmisiä. Ja monia pelottaa mitä tulevan pitää. 



Siksi laitoinkin nämä kukkakukatkin, hieman piristämään fiilistä ja antamaan väriä sinun päivään!

Ja pupukin päässyt loikkimaan pöydälle...
(Pois kellarista pääsiäiskoristelaatikosta)



ILOISTA PERJANTAITA 






p.s. Meillä oli tällä viikolla aika ortopedille tai mikä se paikka on, mistä haetaan pohjallisia yms.(?) No, kuitenkin, eihän me mitään uusia pohjallisia saatu pojalle, kun hänelle vasta ostetut kengät olivat kuulemma aivan liian pienet...No voi rähmä :D Ei muuta kuin uutta kenkää ja sitten uutta sovitusaikaa. Tämä ei ollut edes eka kerta, että näin käy. Pitäisikö meidän tästä lähtien vaan ostaa pojalle uudet kengät joka toisella kauppareissulla... ;)




tiistai 3. maaliskuuta 2020

Raikas mangosalsa

Kun kerta viikonloppuna herkuttelimme värikkäillä salsalla ja guacamolella niin toki piti väsätä pieni satsi mangosalsaakin! Tästä olisi voinut tehdä hyvin myös isomman annoksen, isoja mangoja löytyi nimittäin kaksin kappalein, mutta säästin toisen mangon iltapalaksi. Mutta sitten seuraavalla kerralla käytän vaikka kolme, oli nimittäin sen verran hyvää.






pari mangoa

(mietoa) chiliä

tuoretta korianteria

puolikas punasipuli

loraus sitruuna-/limemehua

pippuri, suola + oliiviöljy












Nyt vaan kesää ja kärpäsiä odottamaan sekä mukavia, aurinkoisia grillauskelejä. (Heh, saa tosiaan odotella). Nimittäin grillatun broiskun kanssa voisi olla kiva kombo tai sitten kalan....Tätä herkullista yhdistelmää kerkeää vielä hautoa päässään monta, monta viikkoa ennen vuoden ekoja grillailuja! :D




Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!
En ole nyt ottanut puheeksi tätä
todella, todella ikävää coronavirus-tilannetta
ympäri maailmaa. Mutta miltä se on tuntunut
siellä koti-Suomessa? Ovatko ihmiset ihan rauhallisia
ja luottavat asiantuntijoiden näkemyksiin yms.?
Nyt ekan kerran ikinä en voinut ostaa kaupasta käsidesiä,
vaan hyllyt ammottivat tyhjyyttä. Käsidesipulloja olen
nimittäin ostanut jo todella kauan, kauan ennen coronavirusepidemiaa.
Jos ei ole käsienpesumahdollisuutta tai joku paikka on
tuntunut 'epäpuhtaalta' olen itse käyttänyt sekä lapsille opettanut
tämän tavan. Kädet toki käydään aina pesemässä wc:ssä, jos
siihen mahdollisuus. Esim. ravintoloissa aina ennen syömistä.
Nythän ei siis taida auttaa muu kuin hyvä käsihygieniä ja oikea niistämis-
ja yskimistapa.
Pysytään terveenä! ❤❤❤❤