tiistai 4. huhtikuuta 2017

Violets

Etu- ja takapihalle on tullut lisää kukkia ruukkuihin. Kevätesikotkin näyttävät vielä ihan freeseiltä vaikka osan olen istuttanut ruukkuihin jo aikapäiviä sitten. Takaterassin pöydällä on kaunis isompi kevätesikko, siinä on upeat, suuret kukat. Aina kuivuneen kukan nypittyäni huomaan pian uuden jo kasvavan tilalle. Mokoma muutaman euron kukka on niin tuottelias. ;)

Etupihalla (ainakin postinkantajaa...) sulostuttamassa on orvokkeja. En edes vielä ole istuttanut niitä polyrottinkiseen ruukkuun jossa ne majailevat koska orvokkiasetelma myytiin isohkossa muoviruukussa. Ehkä pärjäävät pelkästään siinä eikä tarvitse edes tehdä mitään. Orvokit eivät säikähdä kylmää ja hyvä niin, pari päivää sitten aamulla oli vain parisen astetta lämmintä. Öisin ollut vielä toisinaan koleaa, mutta päivää kohti aurinko jaksaa taas paistaa ja lämmittää mukavasti. Aurinkolaseillekin on ollut tarvetta ja olisi niin kiva, jos olisi jopa kahdet....itselläni siis pitää olla vahvuudet, ei ihan ilmankaan voi olla. Tai sitten olen vaaraksi liikenteessä....!

En ole (mielestäni) pitkään aikaan kirjoittanut mitään Saksa-aiheisia juttuja, olisiko sellaisella kiinnostusta? Riippuen tietysti aiheesta, mutta ehkäpä osaisin rivin tai pari kirjoittaa. Kertokaa toki kommenttiboxin puolella, jos jollain jotain kysyttävää. :)


Tänään illalla on ollut niin taidekurssia kuin koululla seminaaria (aiheena mm. kokeet). Aamulla olen ollut niska- ja hartiahieronnassa ja huomenna, jos taas raahaisi vanhat? luunsa kuntosalille!


Mukavaa loppuiltaa sinnekin, Sinulle! GUTE NACHT. Minkälaisia suunnitelmia tälle viikolle?
Any plans for this week? Hast du Pläne für diese Woche?







6 kommenttia:

  1. Kauniit orvokit!
    Olen niitä kukkakaupoissa katsellut,mutten vielä ostanut.

    Saksa aiheiset jutut kiinnostaa aina!
    Tuleeko teidän käytyä nähtävyyksiä siellä katsomassa?
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asumme itse pienessä kaupungissa joten mm. Hampurin ja Berliinin reissut Saksan puolella ovat sellaisia, että kuuluisia saksalaisia nähtävyyksiä on tullut nähtyä. Ja molempia suosittelen vaikkapa viikonloppureissukohteiksi. Pääsiäisen reissukohteen voisin pian 'paljastaa' blogissa... ;) Nyt aamupalan laittoon! Huomebta sinne suuntaan. 😊

      Poista
  2. Orvokit ovat kyllä parhaita näin aikaisn keväällä kesällä liian kuuma niille!Onko nuo siniset Lemmikkejä näyttävät niiltä:)Kauniin väriset Orvokit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että ovat lemmikkejä! Ainakin hyvin samannäköisiä. Viikonloppukukiksi voisi ostaa takapihan ruukkuihin parit orvokit. :)

      Poista
  3. Minullakin on sarviorvokkeja ruukuissa, sinisiä tietenkin. Niitä kastellessani mieleeni tulee usein laulu "Orvokkini tummasilmä". Apropo silmä: aurinkolasi-silmälasiongelman autolla ajaessani l ratkaisin niin, että ostin Suomessa käydessäni Instrumentariumista ruskeat (italialaiset) Polaroid aurinkolasit, jotka voi sujauttaa hetkessä kaukolasien päälle. Sankoihin saa taakse kuminauhan, että saa sukkelaan pois esim. tunneliin ajaessa ja varalle kaulaan roikkumaan. Tietenkin niitä voi käyttää myös moniteholasien ja lukulasien kanssa tai ilman muita laseja. Olen niihin varsin tyytyväinen. Jos kiinnostaa, niin Saksassakin voi tilata netistä Sunglases Shop´ísta Braune Designerbrillen Polaroid á 56 €. Lauantaina ajan raihnaiset luuni kahvilaan söpöön Ladenburgiin (Heidelbergin lähellä) "suomityttöjen" kanssa puheharjoituksiin "suomea varttuneille". Toivottavasti on käyttöä myös aurinkolaseilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa oikein mukavilta Suomitreffeiltä! 😊 Hauskaa viikonloppua sinulle ja paljon kiitoksia myös aurinkolasivinkistä! Pitää kurkata. 😊

      Poista