sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sunnuntain sinappinen salaatti

Hyvää päivää ja terkut sunnuntaimoodista! Just häthätään saatu jotain päälle, tiski- ja pyykkikone hurisevat taustalla, mutta muuten mitään järkevää, aamiaisen lisäksi, en ole saanut aikaan. On hieman väsykin vaikka nukuimme noin puoli yhdeksään. (Lapset heräsivät varmaan seitsemän jälkeen, touhuavat viikonloppuaamuisin omiaan) En ole kyllä tottunut nukkumaan viikonlopppuisin myöhään, sisäinen herätyskello pirisee jo viimeistään kahdeksalta.




Salaattiastiana Brysselistä monta vuotta sitten ostettu värikäs kulho.
Toimme kotiin tuliaisiksi aasialaiskaupasta monta veistä ja tämän muutaman euron kulhon halusin ehdottomasti myös!



Salaattikuvat ovat viime viikolta ja kyseessä on mieheni suuri herkku. Valkoviinietikasta, oliiviöljystä, persiljasta ja dijon-sinapista tehdään pikantti kastike ja on sinapinystävien mieleen.

Salaatissa:

Revittyä rucolaa
Kurkkua
Paprikaa
Paprikalla täytettyjä oliiveja
Broileria

Herkullinen salaatti vaikkapa patongin kera.

Mukavaa sunnuntaipäivää SINULLE! :)

P.s. Unohdin persiljan! Harmi, antaa hyvää makua :)

4 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköinen ja ruokaisa salaatti!Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Herkullinen salaatti!
    Kyllä maistuisi!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Herkullinen broiskusalaatti jota teen aina silloin tällöin. Mukavaa viikkoa Sinulle! 😊

      Poista