-

-

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Lumipallo pöydällä

Viikonloppu on sujunut mukavasti aika lailla kotioloissa. Viime viikonloppuna vierailimme hieman kauempana eläintarhassa ja mies kävi pojan kanssa uimassa ja mitä kaikkea, mutta tänä viikonloppuna emme ole käyneet missään kauempana. Eilen olimme koko konkkaronkka uimassa, lapset nauttivat olostaan ja sukeltelusta, äiti ja isä veden lämmössä lillumisesta. ;) (Uimahalli on enemmän minikokoinen kylpylä joten siellä ei uintia urheiluna harrasteta lainkaan). Poika hieman satutti jalkaansa liukumäessä ja sai kunnon haavan jalkaansa joten tälle päivälle suunniteltu uintireissu jäi välistä, ensi viikonloppuna sitten. Ai niin, kävimmehän me perjantaina leffassa lasten kavereiden kanssa ja eilen haimme pizzaa lähiravintolasta, joten olemme me hieman liikkuneet kodin ulkopuolellakin viikonlopun aikana. ;)

Kävimme myös paijailemassa ystävien ihanaa koiranpentua ja herkuttelimme Sveitsistä tuoduilla suklailla (olimme siis täysin oikeaan aikaan kylässä....). Saimme ihania kuvia lapsista koiran kanssa. Ja onhan pikkuinen sellainen hurmuri, että kukapa ei haluaisi olla samassa kuvassa karvaisen kaverin kanssa. :)




Pojat pelailevat, tytär on ystävän luona leikkimässä ja illaksi kalkkunavartaita ja spagettia! Iisiä sunnuntaimeininkiä.

Ja muutama hieman vanhempi kuva tähän loppuun. Kuvissa vilahtava Pentikin pionikaitaliina, joka kuvissa on aivan kamalan ryppyinen, on jo pesussa (ketsuppia...!) ja kimpun tilalla on jo raikkaita tulppaaneja! Uuden vuoden kimpusta ei tainnut kuvan ottamisen hetkellä olla jäljellä kuin kaikki vihreä...ruusut olivat jo nuupahtaneet aikaa sitten. Pikkuinen skumppapullo oli kyllä säästettävä, oli niin hauska. :D









Huurteinen Kastehelmi -tuikku oli osa "100-vuotias Suomi 
lahjaani" jonka sain äidiltäni ja nuo tummanvioletit tuikut 
sain ystävältäni joululahjaksi. Lumipallo-tuikun olen ostanut 
melkein 15 vuotta sitten Tukholmasta. (Kosta Bodan Snowball.)

















Mukavaa sunnuntaita, 
taivas on sininen ja on mukava sää. 
Voisikin ennen tyttären hakua käydä ulkoimassa.

Kaikkea hyvää sinulle!

2 kommenttia: