torstai 2. huhtikuuta 2020

Torstaina on siivouspäivä (?)










Että viikonloppua ei tarvitse aloittaa siivouksella ja puunaamisella, olen jo jonkin aikaa siivoillut enemmän juuri torstaisin. Mutta ei se torstai nyt varsinainen kiveen hakattu siivouspäivä ole. Tulee siivoiltua pikkuisen viikon mittaan. Ja torstaina viimeistään siivotaan ne loput. Tulee imuroitua, vaihdettua vaikka petivaatteet (saatiin muuten Suomesta ihanat uudet Finlaysonin lakanat <3) ja ehkä siivouksen lomassa tulee muistettua kukatkin. Tai kukkien kastelu on usein lasten vastuulla. Eikä silloin kyllä tarvitse huolehtia kasvien hukkumisesta, nimittäin muksut kaatavat suunnilleen teelusikallisen verran kasvien juurelle. ;) 



Nyt kotoillessa huomaa ne kodin epäkohdat, jos nyt tällaista sanaa sopii käyttää. Huomaa puuttuvat listat, nurkassa odottavat taulut ja asiat mitkä ovat vaan jääneet syystä tai toisesta ns. roikkumaan. Ne voivat olla ihan minipieniä juttuja, mutta neljän seinän sisällä istuessa ne voivat kärjistyä turhaan liian suureksi. Ei toki pitäisi antaa tuollaisen häiritä. Oma koti, kun on tällä hetkellä se paras paikka missä olla. Toki, jos muuten rahkeet riittävät niin nyt voisi saattaa monen keskeneräisen työn loppuun. Jos meillä olisi puutarha niin uskoisin, että siellä olisi tullut pyllisteltyä kukkapenkeissä jo monesti. (Vaikka siis muuten puutarhanhoito ei ole ollut minun ultimatelempipuuhaani. :D) Mies pesi yhtenä päivänä parvekkeen laatoitusta, näyttää kyllä nyt niin supersiistiltä. Että jotain tällaista minipientä puuhaa voi hommailla siellä parvekkeellakin. Kevätkukkiakin, jos ostaisi seuraavalla maitokauppareissulla.



Keittiön taso näyttää niin supertäydeltä, ehkä jotain voisi karsia. Tai sitten pitää syödä omput ja rypäleet pois! ;) Ja mitä ihmettä, Rivièra Maisonin keksipurkki on tyhjä, siihen pitää tulla pian muutos. ;) Pikaiselle kauppareissulle siis, viikonlopun ruokia ja keksiä ostamaan.


Pysykää terveinä!


3 kommenttia:

  1. Minulla on ollut jo vuosikaudet, ehkä vuosikymmenet, torstaisin siivouspäivä. Ja juuri siksi, että perjantaina saa ajoissa töistä tullessa aloittaa viikonlopun vieton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin! Heti töistä tai mistä vain tullessa voi aloittaa viikonlopun vieton. :)

      Poista
  2. Kyllä, nyt kotoillessa huomaa kaikki kodin epäkohdat. Mutta itseasiassa nyt olenkin saanut aikaseksi paljon fiksailtua kaikkea kotona. Olen myös hieman pihatöitäkin saanut tehtyä. https://ltqsiivous.fi/palvelut/teollisuus/teollisuussiivous

    VastaaPoista