maanantai 26. huhtikuuta 2021

Rahkapiirakkaa ja vuohenjuustopiirakkaa

 




















M O I


Viikonloppu sujui pitkälti uusia kaappeja kasaillessa. Ikean painavat paketit saapuivat perjantaina rappukäytävään ja minun tehtäväksi jäi niiden kantaminen sisälle. Mies oli tietenkin töissä ja luulen, että naapurit olisivat tykänneet huonoa, jos olisin jättänyt jättiboksit majailemaan käytävälle...Aloitimme kaappien kasauksen jo perjantaina ja jatkoimme lauantaina. Kun ne olivat valmiita ja kannettu 
paikoilleen kävimme lävitse kaikki kirjat ja tavarat joita olimme laittamassa uusien kaappien uumeniin. Muutama kirja jatkaa matkaansa eteenpäin uusille lukijoille. Ja käymme varmuuden vuoksi lävitse kellarissa olevat parit laatikot. Olen kyllä melko varma, että sieltä ei enää kirjoja löydy, mutta parempi olla varma. Niin ja piti vielä mainita, että lapset olivat kasauksessa mukana 
ja oli kyllä hauskaa puuhailla kaikki yhdessä. :)


Pari juttua laitan vielä paikoilleen ja lupaan laittaa kirjakaappi-kuvia tällä viikolla. :)

Nämäkin ruokakuvat olivat jääneet julkaisematta joten laitetaan 
viimeisen huhtikuisen viikon kunniaksi. Rahkapiirakka oli tehty samalla
reseptillä kuin helmikuussa leipomamme (KLIK!) ja SUPEs-u-p-e-r-hyvä
piirakka oli tyttären leipoma!



Vuohenjuustopiirakka

pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g sulaa margariinia/voita
1 kananmuna
3/dl kermaa
ripaus suolaa

Sekoita kuivat ainekset sekaisin ja lisää loput 
ja sekoita taikinaksi. Painele voidellun (ja korppujauhotetun)
vuoan pohjalle.

täyte
tomaattiviipaleita
vuohenjuustoviipaleita
juustoraaastetta
kananmuna
loput kermat mitkä jäänyt pohjataikinasta
(voit lisätä lisää, jos mielestäsi on liian vähän)
mausta kerma-kananmunaseos suolalla ja pippurilla

Laita tomaatit sekä juustot pohjan päälle ja kaada kerma-kananmunaseos päälle. Paista 200 asteessa, 
n. 35 min.


----------------------------------------------------


Rahkapiirakka

pohja
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte
500 g rahkaa
3 munaa
1 ½ dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria



Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon ensin muna, sitten leivinjauhe ja lopuksi vehnäjauhot delilitra kerrallaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.



Perjantaina sitten jotain vappuherkkuja!
:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti