sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Kesäpäivät maauimalassa

Jos meidän perhettä ei näy paikallisessa maauimalassa on jokin hullusti! ;) Maauimala ei ole ollut edes kovin kauaa aikaa auki, mutta me olemme käyneet polskuttelemassa jo monta kertaa. Yleensä lähdemme maaauimalaan illalla, reilu tunti ennen sulkemisaikaa. Silloin altaat ovat melko tyhjiä, kun väsyneet uimarit ovat kotona jo iltapalalla. Me syömme kevyesti ennen ja jälkeen uinnin. Ja altaan vieressä sijaitsevilla penkeillä napsimme ehkä välipalaksi jotain, jos kesken kaiken alkaa nälkä kurnimaan vatsassa. 

Lapset uivat kyllä todella hienosti. Pikkulapsena osallistuivat uimakouluihin ja se kyllä näkyy näin vuosien päästä. Olemme toki itsekin pitäneet yllä meidän kaikkien uimataitoa, kun käymme usein uimassa. Uiminen on tärkeä taito ja tärkeää myös ylläpitää. Muksut jaksavat uida minua nopeammin ison altaan päästä päähän ja minä yritän räpiköidä jotenkin joukon jatkona. Iloitsen siitä miten lapsilla on altaalla hauskaa ja sukeltelevat yhdessä. Minä olin lapsena rohkeampi vesipeto kuin mitä olen tällä hetkellä. (En enää uskalla mennä hurjiin huvipuistolaitteisiin kuten nuorena. :D) Lapsena ja nuorena tuli sukellettua ja uskalsimme ystävien kanssa hypätä 3 m hyppytornista. Nyt tyydyn sammakkouintiin ja nautin auringonsäteistä nenän päässä. :)

Olisi kyllä hyvä, että joskus vanhemmat lähtisivät muksujensa mukana sinne uima-altaalle. Eilenkin noin 10-vuotiaiden tyttöjen riehuminen oli aikamoista katsottavaa. Tönivät toisiaan veteen väkivalloin, huusivat kovaan ääneen ja häiriköivät muiden uimista. Teki mieli sanoa tytöille, että uima-allas ei ole ehkä se paikka jossa riehutaan noin kovaotteisesti. Onneksi uimavalvoja oli paikan päällä ja kävi myös puhumassa nuorille. Onneksi ei myöskään käynyt mitään. Hauskaa saa pitää, mutta kehenkään ei saa sattua. <3


Uimassa käyminen koko perheen kesken on kyllä kiva kesäharrastus. Ja jos maauimalaa ei ole lähellä, mutta kiva ranta löytyy,  niin sitten sinne! Koko porukalla polskimaan. :) (Tai edes kastelemaan varpaita.)































Kesä, kukat ja kärpäset.
Juhannukseenkin on enää vajaa 2 viikkoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti