perjantai 12. joulukuuta 2014

Punaista tähteä & suklaata









Kuvassa näkyy ensimmäiset joululahjani. 
Yksi kaunis Lindtin suklaarasia jäi kuvaamatta.
Olen heikkona sieviin paketteihin. :)

















Ikean halpa (1,99 €) joulutähti on kestänyt ja ilahduttanut keittiön tasolla, ikkunan alla jo pitkään. Vaikka kukka onkin siinä silmien alla, kun tekee ruokaa tai touhuilee keittiössä en ole muistanut kastella kukkaa montaa kertaa. Muistin myös, että joulutähti tykkää niukammasta kastelusta ja se kyllä näkyy. :) Ei se toki enää uudenveroinen ole, mutta vielä punastuttaa keittiötä kauniisti. Valitettavasti enää ei ole järkeä ostaa uusia kukkia kotiin, kun pian olemme jo viettämässä joulua ihan muualla. 

Olen kovastikin leikkokukkien ystävä ja ostan viikottain lähikukkakaupasta joko valmiin kimpun tai teen itse jonkinlaisen asetelman. Lidlin ruusut/tulppaanit löytyvät myös aina ostoskärrystä, kun olen siellä ostoksilla. Olen huomannut Lidlin kukat ihan yhtä kestäväksi (ja hyväkuntoisiksi) kuin kukkakaupoissa. Toki tuen myös paikallisia kukkakauppoja. :) 

Viikonloppunakin on joulumarkkinoita tiedossa. Olemme käyneet tutustumassa jo neljiin eri markkinoihin ja aina vaan saksalainen markkinameininki jaksaa ihastuttaa minua, kaikki ne kauniit käsityöt ja tietysti ne herkutkin. :)


Mukavaa perjantaita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti