keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Brunssilla

Oliko meillä sitten brunssi, aamiainen tai ihan vaan kahvittelu hyvien herkkujen kera, mutta kuitenkin tapasimme tänä aamuna rouvien kanssa ketkä olivat samalla saksan kurssilla. Meidän opekin oli mukana, niin hyviä ollaan oltu, että opekin kehtasi olla mukana. ;) (Kahvipöydässä keskustellessamme hän välillä korjasi meidän sanoja tai kielioppia, kuitenkin vain muutaman kerran. Varmasti väsyi ainaiseen korjaamiseen, hehheh!)

Brunssin järjestänyt emäntämme oli leiponut makoisia karjalanpiirakoita, slurps, varmaan paha veikata mistä maasta kyseinen rouvashenkilö on kotoisin??? Myös Oreo-keksi -pohjainen mangokakku oli hänen kättensä töitä, aivan mielettömän hyvää...

Söin liikaa, puhuin liikaa, mutta mukavaa oli, todella mukavaa. Aiomme sopia toisetkin aamiaistreffit vielä tälle kesälle.

Äskettäin juttelin naapurimme kanssa pitkän tovin etupihalla. Pysähtyi juttusille mennessään syöttämään kuulemma sorsia pienen poikansa kanssa. :) Toivoi löytävänsä sopivan ajankohdan kaikille ja kutsuisi tuttujaan kahvittelemaan luokseen. Naapurini on kovasti tehnyt puutarhahommia ja oli iloinen, että pian pääsisi vaan nauttimaan pihalla olosta eikä tarvitsisi koko aikaa kaivaa, istuttaa, nyppiä ja kykkiä pusikossa. :)



Tässä hieman herkkukuvia, 
huomenna onkin erilainen jännä päivä, mutta siitä myöhemmin!
































Herkuttelemisiin... 
Kuka on leiponut tämän vuoden juhliin omat piirakat? 
Kuulemma Lidlin paistopisteen riisipiirakat ovat todella hyviä sekä 
hyvänhintaisia. (<---suositus/ilmainen mainos, heh! ;))

2 kommenttia: