maanantai 31. lokakuuta 2022

Happy Halloween 2022!











Meidän viikonloppu sekä Halloween on sujunut ihan kotona! Emme sittenkään järjestäneet bileitä lapsille ja heidän kavereille vaikka meidän piti. Meillä oli eilen yökylässä lasten yksi yhteinen ystävä ja tyttären parhaat kaverit tulivat meille myös. Mies kokkaili herkullista lasagnea ja lapsilauma söi suurella ruokahalulla ja pelailivat pleikkarilla iltamyöhään. Olimme ostaneet parit isot kurpitsat ruokakaupasta (vain alle 5 € kappale!), mutta tytär nappasikin sen mukaansa, kun lähti tänään kavereilleen ja minulle jäi sitten se toinen. ;) Miehen puuhaillessa muuta, minä kaiversin olkkarin lattialla kurpitsaa!

Tänään Halloweenin kunniaksi on ribsejä ja katsotaan mitä muuta kaapista löytyy! :)

Pääsimme perjantaina sittenkin entisten naapuriemme juhliin ja sinne konserttiin myös! Perjantaina olo oli jo ihan hyvä eikä enää edes yskittänyt. Olin myös ilmoittanut kaikille, että olin ollut kipeänä, mutta vointi oli jo ihan normaali. Minusta oli reilua kertoa. Koronatestikin pysyi koko aika negativiisena ja mieskin terveenä niin uskalsimme lähteä ihan hyvin. Oli taas ilo nähdä tuttuja! Yhteiset muistot kantavat pitkälle. :)


Karmivan pelottavaa Halloweenia sinulle!

 

2 kommenttia:

  1. Eine tolle Seite hast du geschafft! Tuo Halloween ei vain oikein suostu tuntumaan perinteeltä täällä pohjoisessa. Kun aikoinani asuin Hampurissa en muista sellaista lainkaan. Nyt kotini on Ruotsissa Tanskaa vastapäätä ja täällä kyllä kurpitsoilla koristellaan kodit ja puutarhat.
    Kivaa talven tuloa, kynttilöitä ja lämpimiin hymyihin kietoutumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielen Dank! ❤️🍁Kiitos sinulle mukavasta kommentista. Nyt hieman "vanhempana" muksuja on kiinnostanut Halloween enemmän kuin nuorempana ja tietysti sen juhlistaminen kaverien kanssa. Vuosi vuodelta näkee enemmän ja enemmän kaikkea Halloweeniin liittyvää täällä Saksassakin. Kaikkea löytyy hurjista asuista kurpitsakoristeisiin. 😊🎃 Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle. 🍁

      Poista