Meistä on tullut tyttären kanssa aikamoisia macaron-leipureita. Lyhyen ajan sisällä olemme onnistuneet kahteen kertaan tekemään (ainakin omasta mielestämme) varsin kauniita macaron-leivonnaisia ja tänään tai huomenna on tarkoitus tehdä uusi satsi pääsiäistä silmällä pitäen.
Macaronien ohje löytyi leivontakirjasta nimeltä "Parhaat leivonnaiset, suolaista ja makeaa". Alkuperäinen ohje on hasselpähkinä-suklaamacaronit, mutta meidän omista tuli hempeän pinkkejä. Ja pitää vielä kehua, että silikoninen macaron-alusta oli todella hyvä ostos! (Eikä edes maksanut hirveän paljon. Hintaa en tähän hätään kyllä muista. Paketissa oli kaksi alustaa.)
Kirjasta löytynyt ohje:
50 g mantelijauhoja
25 g hasselpähkinöitä hienoksi jauhettuna (itse käytin yht. 75 g mantelijauhetta)
115 g (n. 2 dl) tomusokeria
2 isoa munanvalkuaista
50 g (0,6 dl) sokeria
Sekoita mantelijauho, hasselpähkinäjauho ja tomusokeri monitoimikoneessa. Siivilöi seos kulhoon.
Vaahdota valkuaiset isosssa kulhossa vaahdoksi ja vatkaa sekaan vähitellen sokeri, kunnes marenki on kiiltävää ja kovaa.
Kääntele marenkiin jauhoseosta kolmasosa kerrallaan lastalla/nuolijalla. Kun kaikki kuivat ainekset ovat sekoittuneet hyvin, jatka seoksen leikkaamista ja kääntelyä, kunnes saat kiiltävää, sakeaa ja nauhamaista taikinaa.
Kaada taikina pursotuspussiin (minulla oli käytössä minigrip-pussi ilman tyllaa), jossa on 1 cm:n tylla. Pursota (silikonialustalle) pyöreitä macaroneja. 'Tiputa' uunipelti pöydälle 5 cm korkeudesta pari kertaa, jotta ilmakuplat rikkoutuvat. Anna macaron-kuorien seistä 30 minuuttia ja paista sitten 160 asteessa noin 10-15 min. Anna kuorien jäähtyä hyvin ennen kuin irroitat ne lastalla.
Pelkät macaron-kuoret säilyvät ilmatiiviissä rasiassa, jääkaapissa muutaman päivän ja täyttö kannattaa tehdä jo vaikka päivää aiemmin, että pieni leivonnainen kerkiää tekeentyä. Pakastustakaan ei kuulemma tarvitse pelätä, säilyvtä hyvinä kuukauden verran!
Ja täytteet oman maun mukaan! Ja jos haluaa päästä helpolla sisään voi laittaa pelkästään nutellaa. Lapset rakastavat. ;)