torstai 7. syyskuuta 2017

Rappusilla


















Tälle tulevalle viikonlopulle on luvattu musiikkia ja musiikkia. Mies ja minä nautimme musiikista ja lapset saavat jäädä babysitterien kanssa kotiin. Kyllä, tällä kertaa lapsia kaitsee kaksi mukavaa nuorta neitokaista. :) Onnekkaita ovat! Saavat peliseuraa ja muutenkin tytöillä energiaa piisaa lasten kanssa leikkimiseen. Ollaan oltu siitä onnekkaita, että saimme luotettavat lastenhoitajat lasten päiväkodin kautta. Nuoret opiskelijatytöt tekivät mielellään extraduunia viikonloppuisin lasten parissa. Vielä tähänkin päivään asti se sama nuori nainen käy tarvittaessa lapsia kaitsemassa tai joskus hän on suositellut hyviä ystäviään, jos hän ei syystä tai toisesta ole päässyt. Tänä viikonloppuna lapsia hoitaa ystäväni tyttäret. Kun ne isovanhemmat ovat valitettavasti toisessa maassa niin on ollut hienoa, että olemme voineet luoda hyvät ja luotettavat välit näihin nuoriin neitokaisiin. :)

Takapihan rappusilla komeilee muutamat kukat, saavat olla katoksen alla hieman suojassa eivät 
kastu aivan läpikotaisin. Joskus, kun muistan ja jaksan vaihtelen kukkia niin, että takapihalla olleetkin pääsevät joskus eteen postinkantajaa ilostuttamaan.



Pelargoniat kukkivat vielä niin komeana, 
pitäisiköhän niiden kaveriksi ostaa jo 
kanervia? 


Mukavaa torstai-iltaa!



4 kommenttia:

  1. Ihanaa musiikillista viikonloppua teille!
    Kauniit kukat!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on mukavaa, kun löytää lapsille luotettavat ja hyvät hoitajat! Ei heitä tänä päivänä uskalla kenen tahansa hoitoon jättää.
    Meilläkin vielä kukkivat komeasti pelargoniat. Syysistutuksia en ole vielä laittanut.
    Iloista viikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme olleet onnekkaita, että sama päiväkodista tuttu nuori nainen on kaikki nämä vuodet auttanut meitä. Hän on myös aina suositellut ystäviään, jos ei ole itse syystä tai toisesta päässyt. Eli haluaa tosiaan olla avuksi. Toivottavasti hän asuu lähiseuduilla vielä piiitkään, että todella voimme aina turvautua häneen. 😊

      Poista