tiistai 31. joulukuuta 2019

Toiveita vuodelle 2020

Heipä hei! En ole ollut täällä blogin puolella pitkään aikaan. Mutta tänään luvassa vain pieni postaus joka kummitteli hetken aikaa mielen päällä.

Kuten otsikosta huomaatte, en halunnut käyttää sanaa 'lupaus', koska sitten vain ottaisi kupoliin, kun lupauksen pitäminen kesti tunnin tai yhden päivän. ;) Paljon parempi näin päin. Ja en ole täydellinen, en siihen suuntaankaan. Tämä passaa juuri mulle paremmin kuin hyvin.


  • Viikottaiset pienetkin liikunta-annokset ovat tehneet hyvää. Hetki pyörän selässä tai pieni treeni kuntosalilla. Ei minulla tavoitteita ole, mutta jos nyt sen muutaman kerran edes viikossa. :) Esim. keväisessä auringonpaisteessa fillarointi on niin ihanaa. Mutta siihen on vielä aikaa. Pikkupakkasessakin on kiva istahtaa satulaan, kunhan ei ole vaarallisen liukasta. Raitis ilma ja punaiset posket, onko kivempaa yhdistelmää? (No ehkä se auringonpaiste ja jäätelö...)
  • Haluaisin löytää itselleni uuden harrastuksen tai jonkun muun ajanvietteen. Minulla on jo jotain mielessä.
  • Olisi kiva, jos inspistä löytyisi hiukan enemmän askarteluun sekä käsitöihin. Pidän kummastakin, mutta jos vuonna 2020 saisin aikaan pikkuriikkisen enemmän jotakin, ihan omaksi iloksi ja huviksi. Kiva harrastus! Tuo yllä oleva toive ei siis liity tähän. :)
  • Hih, en lupaa enkä toivo karkkilakkoa, en ikinä! :D Mutta, jos vaikka muistaisin suklaan himoissa valita marketista jonkun hieman laadukkaamman. Mutta ei siihenkään maailma kaadu, jos joskus Kitkat sujahtaa kassahihnalle. ;)
  • Ruokahävikkiä vastaan taistelu saa ehdottomasti jatkua ensikin vuonna, vieläkin kovemmin. Netistä löytyy vaikka mitä vinkkejä ja melkein kaikista pikkumurusista ja jämistä saa taiottua jotain muuta. Ja aion ottaa ehdottomasti oppia muilta. Esim. äidiltäni voisin saada kasan hyvin neuvoja. 
  • Pyrin ostamaan vuonna 2020 harkiten. Ei mitään turhuuksia mikä jäisi kaappiin pölyyntymään, ei hutiostoja, enemmän lähiruokaa ja entistäkin enemmän luomua sekä kotimaista. Harkitsen hiukan enemmän kuin aiemmin. Kukkaro ja luonto kiittää ja moni muu. :) Olen omasta mielestäni jo aika hyvä bongaamaan hyviä tuotteita, mutta nyt aion nostaa sen bongaamistaidon seuraavalle levelille! Heh! :D


Tässä listassa oli pelkästään asioita joita minä itse haluaisin vuoden 2020 sisältävän. En halunnut tarkoituksella liittää mitään mikä liittyisi lapsiin, mieheeni tai meidän perheeseen ja läheisiin. Niihin henkilökohtaisiin toiveisiin tai sitten niihin ihan 'itsestäänselvyyksiin' tai arkipäiväisiin, ihaniin juttuihin <3 (esim perheen/läheisten kanssa vietettävää aikaa, yhteiset puuhat, harrasteet, terveys [aina tärkeä toive!] ym. ) Ja toki, tässä on vain pieni lista siitä kaikesta mitä voisin edes pienessä mielessäni toivoa. 


Toivotan teille kaikille mukavaa vuoden vaihtumista. 

Toivon kaikille paljon kaikkea hyvää, erityisesti terveyttä ja välittämistä. Rauhaa & rakkautta, uusi startti ja 52 upouutta viikkoa sekä 365 päivää edessä! :) 




8 kommenttia:

  1. Hyviä asioita olet listannut.
    Moni noista voisi sisältyä myös minun uuteen vuoteen.

    Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020 teidän perheelle!🥂🎉⭐️❤️

    VastaaPoista
  2. Tärkeitä asioita pohdinnassa. Itsekin miettinyt kulutustottumuksia ja sitä missä on varaa vähentää. Varsinaisesti en kuitenkaan ole luvannut mitään, parasta olisi kun asioista luopuminen tai ostosten vähentäminen sujuisi kuin itsestään :)

    Ihanaa uutta vuotta 2020 ♥

    VastaaPoista
  3. Hyviä toiveita kaikki. Hyvin samoilla linjoilla olen minäkin. On helpompi, kun ei lupaa mitään, mutta pikkuhiljaa mahdollisuuksien ja voimien mukaan yrittää viedä itseään, ja ehkä siinä sivussa muitakin, toivomaansa, parempaan suuntaan.
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ja perheellesi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin. Ihan rennolla otteella vaan! :) Hyvää uutta vuotta ja mukavaa loppiaista sinnekin! :) <3

      Poista
  4. Hyviä pohdintoja, joita toivoisin myös itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On aina välillä hyvä hetki pysähtyä ja miettiä mitä toivoisi. Ei sen edes tarvitse olla mitään kummallista ja isoa. :)

      Poista