perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kierrätystä Saksassa

Kirjoitanpa hiukan kierrätysjutuista. Voin kertoa kokemukseni vain oman kaupunkini käytännöistä. Eroja voi varmasti olla vaikka kuinka paljon. Alustavat neuvot kierrätykseen liitttyen saimme niin Rathausista kuin ihan naapureiltakin. Eli suu vain auki ja kysymään neuvoja. Parempi oppia heti käytännönasiat oikein, kierrätys kuitenkin tärkeä, kaikkia koskettava teema.

Meidän takapihalla nököttää kolme jätesäiliötä. 1 biojätteelle, 1 paperille ja pahville sekä 1 sekajätteelle. Jokaiselle roskikselle on 'omat tyhjennyspäivät'. Vuoden alussa kotiin jaetaan kalenteri josta selviää tyhjennyspäivät. Paperisäiliö tyhjennetään harvoin toisin kuin kaksi muuuta. Jos kalenterisi sattumoisin häviää saat uuden postitettuna kotiisi, kun soitat Rathausille.

Kun on esim. 'paperipäivä' roudaat vain roskiksen tien viereen odottamaan aamua. Ja kannattaa siirtää säiliö jo illalla ettei aamulla tarvitse juosta pyjamassa pitkin katuja. Nimimerkki. Kokemusta on. Yleisesti ottaen tulevat siis aamun aikana.

Muovi-, folio-, säilykepurkki-, ym. -jätteelle on omat pussit jotka saadaan ilmaiseksi kunnalta. Näihin isoihin pusseihin kerätään siis maitopurkista, voirasiaan ja metallipurkista jogurttipurkkiin kaikki mahdollinen. Niitä ei siis erikseen erotella. Näille säkeille on myös omat hakupäivänsä jotka löytyvät myös kalenterista. Me säilytämme näitä säkkejä autotallin nurkassa. Ja tuleehan niitä paljonkin, kun kotoa löytyy hirmuiset maidonjuojat ja säkit senkun täyttyy...

Jos sekajätesäiliö on täyttymäisillään voit ostaa kunnalta parilla euroja jätesäkkejä ja tyhjennyspäivinä jättää nämä säkit säiliön viereen tien vierustalle. Jos käytät 'vain' tavallista jätesäkkiä niitä ei huolita kyytiin vaan jäävät seisomaan tien poskeen. Eli tarkkaa hommaa. ;)

Kun varasto tai autotalli alkaa pursuilla tarpeetonta tavaraa tai vaikkapa remontin jälkeen on vanhaa lautaa ja kaapinovea nurkat täynnä voit tilata Spermüll-palvelun, kuorma-auton, joka hakee tien vierestä kasaamasi jätekasan. Jos laitat vähäänkään käyttökelpoista tavaraa kasaasi ne häviävät alta aikayksikön. Näppärät nikkarit ja DIY- ihmiset hakevat mielellään materiaaleja. Esim. huonokuntoinen, todella vanha ompelukoneeni meni ensimmäisten joukossa.

Se mitä olen valitettavasti huomannut, että yleisesti ottaen tien vierustoilla ja ojissa pilkottaa paljon roskaa. En tiedä onko nuoriso näin sottapyttyjä vai mikä ihme roskaustauti vaivaa, mutta näin olen itse omilla silmin todennut. Ei mene päivääkään etteikö talomme edessä, jalkakäytävällä lojuisi take-away -pahvikuppeja tai suklaapatukkakääreitä...



Roskaaminen on idioottien hommaa (anteeksi suorasukaisuuteni) ja kierrätys fiksua! Eipä mulla muuta. :)
Mukavaa viikonloppua, onko jo keväinen tunnelma vai pitääkö jaksaa vajaa kuukausi ja vasta huhtikuussa hehkuttaa kevätfiiliksestä? :D

4 kommenttia:

  1. Minun asuinkaupungissani pidetään joka kevät vapaaehtoisten voimalla roskankeräystalkoot eli " Aktion Saubere Stadt". Näyttää olevan sama tapa muissakin kaupungeissa. Siihen tempaukseen voivat osallistua kaikki asukkaat. Marketingvereinit (marketing association) antavat käyttöön roskapuussit ja muut tarvittavat tavarat kuten kumihansikkaat ja roskapihdit. Kaupunginosatoimikunnat järjestävät tempauspäivän päätteeksi osallistujille juhlat, luulen että grillimakkarat,sämpylät, suolarinkelit, limsat ja oluet. Osallistua voivat myös lasten- ja nuorisoyhteisöt: lastentarhat, koulut ja kaikki muutkin "nuorisoseurat". He saavat palkinnoksi rahaa retkikassaansa varten. Nuorison kasvattaminen on ikuisuusprojekti ja tämä on eräs tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä tempaukselta! Ja hienoa esimerkkiä lapsille ja nuorisolle kuinka omasta kotipaikasta pidetään huolta.

      Poista
  2. Voi että! Tuntuu, että kaikkialla muualla osataan kierrättää, paitsi meidän kaupungissa. Täällä se on aivan lapsen kengissä 😬
    Saksassa asuntoautolla matkaillessa olemme törmänneet jätteiden kierrätykseen. Asuntoautossa on aika hankalaa lajitella jätteitä, mutta joillakin leirintäalueilla ollaan kyllä tarkkana. Lopullisesti roskapussi lajitellaan vielä ihmisvoimin, kun sen jäteasemalle eli roskikseen vie. Me turistit kun emme sitä saksalaisella tarkkuudella oikein osaakaan. Kunnioitettavaa! Mielenkiinnolla luen muiden maiden tavoista. Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!
    Täällä ollaan ihan kevätfiiliksissä eilisen myrsky-räntä-vesisateen jälkeen ja aurinko paistaa täydeltä terältä.
    Oikein ihanat kevätterveiset täältä Koti-Suomesta 👋T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva, että räntäsateiden jälkeen voitte nauttia kauniista maaliskuun keväästä. :) Terkkuja sinnekin!

      Poista