keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Hyvästi puutarha!

Täytyy sanoa, että tästä talosta tulen ikävöimään puutarhan kauneutta tavattoman paljon, mutta niitä pihatöitä en. Jos olen aivan rehellinen. Saksassa, kun on tapana pitää piha tiptop-kunnossa koko ajan ja se on tuottanut meille tietyllä tapaa stressiä ja harmaita hiuksia (koska olemme tietenkin halunneet pitää tämän puutarhan siinä kunnossa, kuin millainen se oli muuttaessamme). Tämä jättimäisen suuri piha, erilaisine istutuksineen ja pensaineen jää nyt ehkä sellaisen perheelle jossa on kaksi innokasta aikuista viikottain pihatöiden parissa. Mieheni, kun on paljon poissa työn puolesta (tälläkin hetkellä pienellä työreissulla) ovat pihatyöt aina kuuluneet enemmän minun kontolleni, toki viikonloppuisin olemme puuhastelleet yhdessä.

Mieheni harras toive oli löytää uusi koti kerrostalosta ja tämä toive nyt toteutui ja perheenä muutamme ensimmäistä kertaa kerrostaloon. Pieni kerrostalo, muutama asunto vain, aivan keskustassa. Itse olen opiskeluaikoina asunut kahdessa eri kaupungissa kerrostaloissa, mutta näin 'aikuisiällä' kotina on aina ollut omakotitalo ja aina sattunut olemaan vielä iso pihakin/puutarhakin. Eli elämme jänniä aikoja ja uusi aikakausi kerrostaloasujina alkaa. Nyt voimme myös huoletta olla Suomessa kesällä lomailemassa muutaman viikon, ei tarvitse hätäillä nurmikosta. ;)


Jännää, jännää, todella vatsan pohjassa kutkuttaa!
Mutta luulen, kaiken menevän loppujen lopuksi hyvin.
Omaa elämää ja perheen hyvinvointia pitää ajatella ensin ja sitten
vasta jotain muita seikkoja. Eikö se perhe olekin se tärkein?


Kaikkea hyvää sinun viikkoosi.




Muutama pihakuva tähän loppuun vielä entisestä kodista.



































4 kommenttia:

  1. Mukavaa jatkoa sinunkin viikkoosi ja uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Kuin myös :) Ensi viikolla varmaan voin jo paljastaa joitakin kotikuvia uusista nurkista ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se elämää paljon helpottaa, jos ei tarvitse pihatöitä murehtia ja tehdä. Nyt esimerkiksi meillä on piha vielä kesken haravoimatta ja nyt jo pyryttää sakeanaan lunta ja aamulla saa varmaan kaivaa lumikolan esille. Joten pihalla riittää hommaa.
    Kaikkea hyvää Sinullekin sinne uuteen kotiin! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Sinulle 😊 Kyllä syksyisin pihalla on paljon tekemistä, kun pitää haravoida ja valmistaa puutarha talvea varten. Mukavaa loppuviikkoa

      Poista