tiistai 21. marraskuuta 2017

Ruokapöydän ääressä

Edellisessä kodissa meillä oli sekä keittiössä että ruokailutilassa ruokapöydät. Silloisess keittiössä oli jo edelliseen kotiin ostettu Ikean jatkettava pöytä. Vaikka pidimme siitä, olisimme aikanaan halunneet etsiä muunlaisen, kai meillä silloin oli jokin visio. Emme kuitenkaan koskaan joko saaneet aikaseksi ostaa uutta tai sitten emme löytäneet. Ja se Ikean oma vain jäi. :) Mutta kuten sanoin, se palveli hienosti. Ruotsalaiskaupasta saa hyviä tuotteita (ei ole mainos, heh!). Ja sinne meidän edelliseen kotiin ostimme heti muutettuamme uuden ison pöydän ruokailutilaan (kuvissa näkyvä). Ja tätä pöytää etsimmekin silloin koirien, kissojen ja salapoliisien kanssa. Onneksi löytyi mieluinen ja olemme olleet supertyytyväisiä.

Tässä meidän uudessa kodissa ei ole erillistä ruokailutilaa/-huonetta joten päätimme hankkiutua Ikean pöydästä eroon. Ja senhän piti alunperinkin olla meillä vain hetken... Pöytä pääsi hyvään kotiin, nimittäin yksi muuttomiehistä otti sen! Oli ihan extemporeajatus, mutta se olikin sitten ihan hyvä. :)













Tässä mahtuu tekemään läksyjä tai näpyttelemään kannettavaa ja tietysti 
se tärkein; syöminen! Max. 8 mahtuu komiasti rupattelemaan saman pöydän ääreen.

Mukavaa tiistaita Sinulle :)


4 kommenttia:

  1. Hieno pöytä ja tuolit. Mukavaa, kun on tilaa isommallekkin porukalle.
    Ja tuo Ikean valaisin on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Ikean valaisin on meidänkin lemppari; näyttävä, aika iso ja vähän 'erilainen'. 😊

      Poista
  2. Todella kaunis pöytä! Tuota ei raaski piilottaa liinan alle. Pöydän ympärillä on mukava tunnelmoida isolla porukalla.
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on itseasiassa totta, että en käytä hirmu usein pöytäliinaa koska haluan nähdä pöydän pinnan. Jouluinen liina olisi kyllä kiva hankkia. Yksi tummanvihreä Marimekko-kangas on kyllä jonka myös anoppi on antanut. 😊

      Poista