keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Välipalaa muksuille

Kun lasten kamuja on kylässä, tarjoan heille aina jotakin, edes jotakin pientä mitä kotoa löytyy. Leikit ja pelailut jatkuvat ilman nälkää paljon paremmin. Lasten lemppareita ovat pakasteminipizzat tai vaikkapa croisantit. Pannarista tykkää jo moni meidän lasten kavereista. Ovat saaneet meillä maistaa jo muutaman kerran. Lasten kamuille olen paistanut myös nokkosvohveleita ja nekin upposivat hienosti kaikille. Mutta aina ei voi syödä niitä minipizzoja, ovat enemmänkin sellainen erikoisherkku. Kaupoista löytyy erilaisia marjoja vuoden ympäri, mutta varsinkin nyt kevättä ja kesää kohti mentäessä niitä löytyy tietenkin paljon. Kesällä sitten paikallisia, makeita mansikoita. Aina niin ihania! Mansikoiden ja muiden marjojen lisäksi viinirypäleet ovat aina hittijuttu tai vaikkapa porkkanatikut. Ei sen välipalan tarvitse olla niin kummallista eikä monimutkaista.








Meidän pannari tehdään yleensä sellaiseen pienempään teflonuunivuokaan. 
Siihen passaa 5 dl taikina mainiosti. Näin lämmintä pannari on tarjolla 
juuri sopivasti, eikä seuraavaan päivään jää murustakaan. 
(Seuraavana päivänä voi tehdä uuden...)

5 dl maitoa
3 kananmunaa
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
n. 2,5 dl vehnäjauhoja 
(laitan ehkä hiukan enemmän, 
tunnustelen taikinaa)
0,5 dl voisulaa 
(tätäkin saattaa olla hieman reilummin)

Vatkaa kananmunien rakenne hyvin rikki ennen kuin lisäät muut aineet. 
Anna turvota. Paista 250 asteessa ensin 15 minuuttia ja 
sitten 225 asteessa n. 10 min. Kyllä sen huomaa, kun pannari on valmis.

Kun pannari on hieman jäähtynyt leikkaan palat saksilla. 
Minun keittiösakset on hankittu melkein vain pannarin leikkausta varten. 











Mukavaa keskiviikkoa sinne! :) :)
Huomenna on ohjelmassa mm.
korvalääkäri.


8 kommenttia:

  1. Varmasti maistuva välipala kera marjojen!
    Silloin tällöin tulee pannaria tehtyä. Niin hyvää!
    Mukavaa viikon jatkoa!❤️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannari on hyvää herkkua ja vaikkapa niiden kotimaisten marjojen kera, nams! Mukavaa viikonjatkoa sinnekin :) <3

      Poista
  2. Namm..pannari on niin parasta! Ihana herkku.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa loppuviikkoa sullekin! :) :) Ajatella, että huomenna jo torstai!

      Poista
  3. Pannari on niin hyvä välipala ja siihen kylkeen marjoja! Maistuu taatusti kaikille. Minäkin teen usein lapsenlapsille sitä välipalaksi, kun ovat meillä.
    Hyvää käväistä kohta alkavaa viikonloppua ❤️ T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä viikonloppuna voisi myös tehdä pannaria ja ostaa niitä marjoja kaveriksi. :) Mukavaa viikonloppua sinullekin! <3

      Poista
  4. Pannari on niin hyvää! Teen sitä usein vieraille, kun ei pakkasessa sitä kahvileipää ole useinkaan. Ja aina maistuu. Myös lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pannari on kyllä hyvä kahvileipä, vaikka yllärivieraita varten. Tai miksei ihan jälkkärinä pääruoan jälkeen. Pannaria on iisimpi tehdä isompi satsi kerralla, kuin paistella iso kasa räiskäleitä. Kummatkin toki hyviä. :)

      Poista