perjantai 13. joulukuuta 2019

Joulukalenterin 13. luukku: Suklaakakku

Hui, perjantai ja 13. päivä! Oletteko taikauskoisia? 


Vegaanisen marjatäytekakun koristelusta jäi jäljelle melkein kokonainen tummasuklaalevy, niinpä päätin leipaista kakun, että sain sen suklaan kaapista lojumasta. ;) Kinuskissan-sivuilta taas kerran ihana kakkuresepti ja kuorrutusideakin löytyi sieltä samasta paikasta. Tähti-nonparellit ja hopeiset kuulat ovat myös lojuneet kaapissa jo tovin, nyt tulivat nekin taas käyttöön. Ja mitkäs paremmin sopivatkaan jouluisen kakun päälle. :)

Ihanaa herkkua vaikkapa jälkiruoaksi glögin kaverina.






Suklaakuivakakku (Kinuskikissa, KLIK!)



80 g tummaa suklaata
175 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Rouhi suklaa esim. leipäveitsellä tai tehosekoittimessa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaimella sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan muutamassa erässä vuorotellen kerman kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi suklaarouhe.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (tilavuus 1 ½ l). Paista 175 asteessa 40-50 min.

Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa ennen kumoamista.






Suklaakuorrutus:
1 dl kermaa
n. 100-150 g suklaata

Sulata suklaa kuuman kerman 
joukkoon ja sekoita hyvin.







Oikein mukavaa viikonloppua!
Reilu viikko jouluaattoon...

❤❤❤


2 kommenttia:

  1. Tänne onkin tullut paljon postauksia tällä välin, kun en ole ehtinyt paljon vierailla blogeissa! Täytyykin lukea niitä taaksepäin. Nyt olemme joulumarkkinamatkalla Saksassa ja tällä hetkellä Bernkastel-Kuesissa Moselin laaksossa. Joten terveiset täältä!
    Ihanan tuntuinen ohje ja kaunis kakku. Varmasti maistui!
    Tunnelmallista kolmatta adventtisunnuntaita Sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulureissua teille! Varmasti antoisa matka. :) Ehkä näemme blogissa sitten kuvia myöhemmin. ;) Tunnelmallista kolmatta adventtia sinnekin. ❤❤❤

      Poista