perjantai 10. heinäkuuta 2020

Sadepäivien viettoa

Ei saisi vaipua epätoivoon, kyllä se aurinko tulee taivaalla pilkottamaan, mutta täytyy myöntää, että sateet ovat saaneet mielen hieman matalaksi. Kevät tuli vietettyä pitkälti sisätiloissa ja, nyt kun tilanne on ehkä hieman vakaampi olisi kiva ulkoilla ja viettää aikaa fillarin satulan selässä. (Toki, aina voi pukea kirkkaankeltaisen sadetakin ja lähteä vaan ovesta ulos. :))

Mies naureskeli, että ihan turhaan olin murehtinut kukkien kuivumista, kun nyt ovat saaneet monen päivän aikana 'sangollisen' verran vettä niskaan. :D Täytyy sanoa, että parveke on kyllä nyt niin hurjan vehreä ja ihanan runsas. Hyvä, että ostimme montaa sorttia kasveja ja kukkia, näyttää kuin meillä olisi parvekkeella pieni, oma viidakko. ;)

Tällä viikolla ei ole ollut mitään ihmeempää, ei mitään sellaista josta kannattaisi :D blogin puolella mainita, mutta tänään sentään hieman actionia elämään! Meidän saksan kurssi kokoontuu erään pariskunnan luokse grillailemaan ja sitä odotan kovasti. Meillä on pieni ryhmä ja illan tapahtumapaikkana on viihtyisä koti jossa on valtavan iso katettu terassi. Meitä ei siis haittaa vaikka tulisi pieniä kiviä taivaalta. Mukava päättää tämä talvella alkanut kurssi yhdessä iltaa viettäen. Vien mukanani kemuihin ruisnappeja sekä mustikkapiirakan. Kuten olen aiemminkin maininnut, että olen löytänyt yhdestä marketista kanadalaisia metsämustikoita ja niistä saan tehtyä oivan piirakan. Tänään siis vielä pieni, iisi leipomishomma edessä!

Viikonloppuun kuuluu myös eräässä ravintolassa illastaminen,
paikassa jossa olemme syöneet vain kerran.
Mutta voi vitsit, ruoka oli silloin aivan erinomaista!


Kohta lämmittämään eilistä 
keittoa lounaaksi.
Terkkuja!

















Jätttikokoiset yatzynappulat. :D
(Clas Ohlsonilta!)








Verenpisara-amppeli nostettiin pois roikkumasta 
ja heilumasta, sille pitää keksiä uusi, parempi paikka. 
Muratti se vaan jaksaa kasvaa ja on niin komea ja tuuhea. 
Laatoitusta pitäisi taas pestä, kuten kuvasta näkyy...






p.s. Jossain vaiheessa blogi jää pienelle 'kesälomalle'.☀☀☀


5 kommenttia:

  1. Vapaa viikonloppu, olin varautunut aiemman säätiedotuksen mukaan siivoamaan lauantaina yläkerran, sunnuntai pihapuuhille.
    Äsken tarkastin ennusteen: huomenna sataa, kuten pitikin. Sunnuntaina sataa ja salamoi, kuten maanantaina ja tiistainakin. Keskiviikkona vain sataa, samoin torstaina. Pidemmälle ennustetta ei riittänyt. Että ei tässä nyt mitää hurraata huudeta...
    On aina ihanaa - ja nykyisi aina harvinaistakin - kun joku kutsuu kotiinsa, varsinkin isomman porukan. Kertoo arvostuksesta, kuin kunnianosoitus, upeaa.

    VastaaPoista
  2. Satanut on täälläkin päivittäin, mutta tänään on ollut sateeton päivä pitkästä aikaa.
    Kaunista kukkaloistoa on teillä parvekkeella!
    Ihanaa tuo yhteinen kurssin päätös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli niin mukava ilta yhdessä. Kiva, kun on voinut tutustua uusiin ihmisiin. :) Eilen oli taas sadepäivä, mutta tänään näyttäisi paremmalta sään puolesta. :)

      Poista