keskiviikko 25. elokuuta 2021

Suomesta tuodut tuliaiset ja lahja yksivuotiaalle

Aurinkoista keskiviikkoa, täällä on niin kaunis ilma tänään.


On mukava tuoda Suomesta jotain pieniä tuliaisia kavereille tai vaikkapa naapureille. Naapurin pikkutytölle toimme Suomessa valmistetun heijastimen pimeää syksyä + talvea ajatellen ja vanhemmille annoimme Fazerin Marianne-suklaalevyn. Ahkeralle kukkiemme kastelijalle toimme pari Finlaysonin käsipyyhettä sekä suklaata. Ja kaveriperheelle ostimme Afrikan tähti -pelin koska lapset ovat meillä sitä yhdessä pelanneet. Ja jotain muutakin tarttui matkaan. :)




Ystävien pikkuneiti täyttää vuoden. Pikku Myy lahjapussissa olevat vaatteet (mekko sekä 2 yöpukua) eivät kyllä ole suomalaisia, mutta ovat Suomesta. ;) Lelu vielä mukaan ja vanhemmille Brunbergin suukkoja. 

Pitää katsoa, että voiko synttäreitä järjestää, kutsun olemme kyllä saaneet. Lahjan voi toki aina viedä oven taakse ja juhlia voi sitten myöhemmin, jos ei nyt onnistu.












Nämä ruissipsit pyysi tuomaan eräs saksalainen ystävätär joka oli maistanut näitä joskus meidän luona. Pyysi sitten ekan kerran jokunen vuosi takaperin, että jos toisin hänelle pussin tai kaksi, hän maksaisi niistä. Hän oli sitten tarjonnut niitä omille ystävilleen alkupaloina ja kaikki olivat
ihastuneet. Kun hän kuuli, että matkaisimme Suomeen kesällä hän pyysi taas, että jos voisin tuoda pussin tai pari. Pitääkin viedä 
nämä joku päivä hänen oven taakse, etteivät unohdu. :)








Parille ystävälle toin Lumenen tuotteita. Ja näille samaisille henkilöille olen tuonut ennenkin suomalaista kosmetiikkaa ja ovat tykänneet kovasti. Lumene ei ole oikeastaan edes mikään kallis tuliainen, mutta tulee käyttöön ja on ainakin suomalainen.



Ja Pandan suklaata tuli ostettua aika monta levyä. Tumma suklaa on nimittäin vegaanista ja tummasta, hyvästä suklaasta nyt tykkää kuka vain (varsinkin aikuiset ;)). Lahjakaapissa odottaa myös yksi Muumi-muki sekä Finlaysonin pyyhe, pitää katsoa, että kenen tai keiden paketteihin ne aikanaan päätyvät. ;)


Mitä sinä ostaisit Suomesta tuliaisiksi?


4 kommenttia:

  1. Afrikan tähti on kyllä takuuvarma suosikki lapsille. Noiden mainitsemiesi lisäksi valitsisin ehkä monikielisen luontokirja. Myös piirroskirja Finnish problems Matti on hauska suomalaisia tunteville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä! :) Kirjat ovat aina tosi hyvä tuliainen/lahja. Mukavaa keskiviikkoa sinne! :)

      Poista
  2. Kivoja tuliaisia olette vieneet!Tuo prinsessamekko on suloinen. Samantyyppisiä tuliaisia olemme mekin Saksaan ja Marokkoon vieneet ja lähettäneet.
    Sateista torstai-iltaa täältä Suomesta ❤🌻

    VastaaPoista