sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Joulu on kerätty pois!

Eihän sitä koskaan raaskisi tehdä, mutta jossain välissä se on kuitenkin tehtävä...Eli kerättävä joulukoristeet pois ja raahattava ne takaisin kellariin. Ajattelin, että tänään oli oiva tilaisuus kerätä kuusi, koristeet ja jouluiset tekstiilit, kun sain 3 paria apukäsiä kantamaan niitä alakertaan. Jos loput keräisin sitten kasseihin ensi viikolla.

Tytär tokaisi, että onpa meillä tosi tyhjää! :D Ja se on kyllä totta, että värikkäiden koristeiden poiskeräämisen jälkeen ei jäänyt mitään väriä. Piti äkkiä pistää uudet, Pentikin päälliset koristetyynyihin ja oli kaivettava Iittalan Kivi-tuikut esille. Niistä ainakin löytyy väriä! Ja huomenna ruokakauppareissulta tarttuu varmasti mukaan tuoreita leikkokukkia. (Jospa jo tulppaaneita löytyisi Aalto-maljakkoon. :) )

Keräsin siis kaikki koristeet (paitsi kuusenkoristeet) samaan paikkaan ja näin ollen oli helpompi pakata kaikki. Tekstiilit päätyivät S-marketin kestokassiin (sinne mahtui 2 villavilttiä, tyynynpäälliset, tonttulakit, 1 tyyny...yllättävän suuri kassi!) ja rikkimenevät koristeet mahtuivat muovilaatikoihin. Osan ympärille kääräisin hieman talouspaperia. Ja iso, uusi, punakantinen muovilaatikko on pelkästään joulukuusenkoristeille sekä muille pienille figuureille jotka mahtuivat laatikon koloihin sopivasti. 

Isot tontut ja muut hieman isommat päätyvät myös kestokassiin. On sitten helpompi myös kantaa kellariin!














Löytyy kaikenlaista kaveria, tonttua ja joulupukkia...


Mukavaa sunnuntaita sinulle!




2 kommenttia:

  1. Olet ollut reipas apulaisinesi!Meillä joulu vielä viipyilee Nuuttiin asti eli ei kuitenkaan enää montaa päivää ja haikeus iskee jo. Niin tyhjää siitä tulee, tyttäresi on ihan oikeassa.
    Kerran olen oikein riemulla, jos sitä nyt silloin missään muodossa oli, siivonnut joulun pois jo heti loppiasen jälkeen. Poikamme meni silloin armeijaan ja ajattelin, että jos äkkiä korjaan joulun pois, tulee uusi nopeammin ja poikakin kotiutuu äkkiä sillä tavalla. Niin kova ikävä oli ja yhdessä silloin vielä pojan tyttöystävän, nykyisen vaimon kanssa itkettiin. No siihenkin tietysti ajan mittaan tottui ja poikakin sitten vuoden päästä kotiutui. Tällainen muisto tuli joulun siivoamisesta pois.
    Oikein ihania talvipäiviä teille kaikille ja pysykää terveinä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se vanhemmuuden ikävä puoli, kun ne lapsukaiset lentävät joskus pois pesästä. ❤ Ja miten nopeasti aika kuluukaan? Ja onhan se upea huomata, kun lapset itsenäistyvät ja suhde vanhempiin muuttuu hieman erilaiseksi. Ja vaikka asutaan muualla, äidin ja isän ( tai muiden läheisten) apu on aina korvaamattoman tärkeää. ❤💕

      Sinne myös oikein mukavaa talvipäivää! ❄

      Poista