perjantai 7. tammikuuta 2022

Uuden vuoden lupaus(ko?)

En yleensä tee lupauksia uudelle vuodelle. Yritän pitäytyä niissä omissa, huonoissa jo omaksutuissa tavoissa. ;) Toki, en voi kiistä, etteikö joka vuosi tammikuussa tulisi jotain pientä mieleen, että mitä voisi YRITTÄÄ tehdä toisin. Mutta koska en ole täydellisyyden tavoittelija minua ei kummoisesti haittaa, jos viikon päästä lupaukset on jo unohdettu ja kuopattu. :D

Mutta edellisen postauksen tiimoilta tuli yksi asia mieleeni. Mitäs jos sitä yrittäisi tehdä enemmän käsitöitä (eli niitä villasukkia yms.) tai jos sitä vaikka kaivaisi akryyli- ja vesivärit kaapista ja maalaisi jotakin pitkästä aikaa. Aiemmin tuli askarreltua ja maalattua ja yms. paljon enemmän. On kyllä tosi mukavaa ajanvietettä! 

(On tästä jo aikaa, mutta taisin luvata jotain taulua myös vanhemmilleni... Pitäisikö se lupaus lunastaa ja maalata jotain pientä?)

Ja ennen kuin kukaan kerkeää kyselemään, en ole mikään taiteilija, eli taidenäyttelyä ei ole luvassa ensi kesäksi. ;) Tykkään puuhastella kaikenlaista, kuten olette jo varmasti huomanneet. Mutta joskus itseään pitää muistuttaa, että mitä kaikkea muuta mukavaa voisi tehdä vapaa-aikana. 

Eräs ystävätär lupasi olla enemmän läsnä livenä ystävilleen kuin vain somessa. Ja se on muuten aivan loistava lupaus! Enemmän rupattelua kahden kesken, kuin sormet hellinä näpyttelyä kännykän ääressä. Mikään laite/sovellus ei korvaa ystävän seuraa. <3


Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia?


MUKAVAA viikonloppua, blogi palaa ruotuun ensi viikolla! 

4 kommenttia:

  1. Sinulla on hyviä suunnitelmia <3 Villasukkia ei ole koskaan liikaa :) En tehnyt uuden vuoden lupauksia. Suunnitelmia tälle vuodelle on jonkin verran ja sitäkin enemmän haaveita, joiden toivon toteutuvan tänä vuonna. Mahtavaa alkanutta uutta vuotta 2022 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että haaveesi toteutuvat tänä vuonna! ❤💕 Hyvää uutta vuotta!🤩

      Poista
  2. Oikein kiva uudenvuodenlupaus tuo käsitöiden teko ja maalaaminen. Voi, jospa minulla olisi edes hiukan piirtämistaitoa, tykkäisin minäkin kovin maalata. Onneksi seinien ym. maalaamista voi silti harrastaa.
    En tehnyt varsinaisesti lupauksia, kun yksinkertaisesti unohdin🙈 Mutta jälkeen päin olen miettinyt taas sitä ruokahävikin vähentämistä, tuorekelmun ja alumiinifolion korvaamista rasioilla ja kansilla ja liikkumistakin voi vielä lisätä tai monipuolistaa. Mutta kelpaa kai sitä lupauksia tehdä kello 24:n jälkeenkin ja hyvä, jos edes muutaman päivän pystyy niitä pitämään.
    Sinulle myös ihanaa talvista viikonloppua täältä lumipyryn keskeltä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruokahävikin pienentäminen on kyllä hyvä! Minäkin yritän olla siinä päivä päivältä parempi. Yritän suunnitella ruokaostokset huolellisemmin ja hyödyntää paremmim komerosta löydettyjä purkkeja ja pusseja. On tärkeä asia. ❤ Todella hyvä uuden vuoden lupaus sinulla!🤩

      Poista