sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Mango-avokadosalaatti

 







 


Nyt on kuulkaas luvassa niin hyvä salaattiresepti, että kehoitan kaikkia kokeilemaan! :) Ohjeen olen joskus napannut mukaani Citymarketista ja sitten kotona unohtanut sen keittokirjan väliin. Etsiessäni jotain ihan muuta, tämä salaattiohje sattui käteeni ja kuulosti erittäin hyvältä. Salaatista saa vegaanisen vaihtamalla salaattijuuston vegaanijuustoon tai ottamalla kokonaan pois. Ja tämä olisi oiva tarjottava vaikka illanistujaisssa tai maittava kotilounas hyvän ystävän kera.




1 3/4 dl kvinoaa 
(käytin couscousia)
1/4 tl suolaa
n. 4 dl  vettä
1 mango
1 avokado
rucolaa

Salaatinkastike
1 1/2 rkl limetinmehua
1/2 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Marinoitu punasipuli
1/2 punasipuli
1 rkl limetinmehua
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

Salaattiin sekaan
salaattijuustoa
kurpitsansiemeniä


Huuhtele kvinoa (käytin couscousia) ja 
keitä suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele 
kypsä kvinoa kylmällä vedellä.


Viipaloi mango, avokado ja lisää 
kvinoan joukkoon.Lisää myös 
rucola, juusto sekä siemenet.


Sekoita kastike.


Viipaloi punasipuli ohueksi ja 
sekoita kaikki ainekset yhteen, 
paitsi öljy ja anna tekeytyä 5 min.
Lisää vielä öljy ja sekoita uudestaan.


Lisää punasipulit ja kastike 
salaatin joukkoon. 


Salaatti maistuu hyvältä vielä 
seuraavana päivänä, joten ei haittaa 
vaikka annoksesta tulisi suuri. Itsekin valmistin kaksinkertaisen annoksen 
marinoitua punasipulia.



Mukavaa sunnuntaita!



2 kommenttia: