torstai 23. maaliskuuta 2023

Lojaalit, mukavat saksalaiset ystävät/naapurit

Täytyy sanoa, että on lottopotti saada mukavia naapureita! Ja meitä on lykästänyt oikein kunnolla. Viime viikonloppuna söimme illallista ravintolassa entisten naapuriemme kanssa ja meillä oli hurjan hauska ilta. Saimme vatsat täyteen ja kaikki kuulumiset tuli vaihdettua. Tuntuu jotenkin huvittavalta, että aikanaan olen keskustellut heidän kanssaan englanniksi sekä elekielellä, kun nyt homma hoidetaan kokonaan saksaksi. En puhu kuitenkaan täysin virheetöntä, sujuvaa saksaa, mutta puhua pälpätän paljon ja kaikki kyllä ymmärtävät minua. Ja jaamme keskenään hauskoja sekä mielenkiintoisia keskusteluita. :)

Eräällä näistä naapureistamme oli syntymäpäivä pari päivää meidän tapaamisemme jälkeen ja hän lupasi jo järjestää meille grillijuhlat kesällä. Heillä on suuri, hyvin hoidettu puutarha, että kyllä siellä kelpaa vähän juhlistaakin. Aurinkoisia grillipartyja ja käristettyjä bratwursteja odotellessa...

Olisi kyllä mukava tietää, että onko tällainen tavallista saksalaisille, että hengaillaan yhdessä naapurien kanssa? Ja keksitään yhteistä tekemistä? Vai onko tämä poikkeus? Edellisessä kodissa asuessamme, emme tunteneet kaikkia samalla kadulla asuvia, mutta he kenet tunsimme, he olivat oikein sydämellisiä ihmisiä. 

(Naapurissa asui pari iäkkäämpää rouvaa, joista toisella oli pieni, söpö koira. Kuka nyt ei ystävystyisi sitä kautta, kun lapset pyytävät lupaa silittää koiraa ja sitten sinä aloitat keskustelemaan ventovieraan kanssa, lasten leikkiessä suloisen pörrökasan kanssa. Tätä kannattaa kokeilla. ;))








Ystävälle synttärilahja!
Kukkaruukkuun tulee vielä komea, 
ehkäpä pinkki orkidea.
Suojelusenkeli oli suloinen ja 
ostin itselleni myös samanlaisen.
Ostin kaksi pientä suklaarasiaa 
jotka tietenkin sopivat väriltään. 
En tiedä mistä tämä väriteema oikein 
alunperin lähti, mutta uskon sen 
sopivan päivänsankarille oikein hyvin.




Onko sinulla mukavia naapureita? 
Onko teillä yhteisiä grilli-iltoja tai 
juhlistatteko merkkipäiviä yhdessä?



P.s. Olen miettinyt jo kauan, että naapurit pitävät meidän muksuja kuin heidän omina sukulaislapsinaan. Niin paljon tykkäävät heistä. Puolin ja toisin. :) Yksi rouva olikin sanonut lapsille, että hän tykkää heistä kovasti. Tuollainen lämmittää kyllä niin lasten kuin vanhempienkin sydäntä. ♡

4 kommenttia:

  1. Terveiset aurinkoisesta Suomesta :) Täällä oli aamupäivällä hirvittävän kylmä ja kova tuuli. vasta iltapäivällä aurinko tuli esiin. Naapurisopu ja ystävyys on ihanaa ja hauska kuulla, että teillä on siellä erilaisia tapaamisia. Täällä jo lumet sulaa täyttä vauhtia, mutt on ollut sulamistakin. Kaikkea kivaa vikkonloppuunne sinne Saksaan :)

    VastaaPoista
  2. Naapurisopu on kultaakin kalliimpaa! ❤️ Kiitos viestistä ja oikein mukavaa viikonloppua Suomeen! 🌹🌹🌹

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun on tuollaisia naapureita! Olemme asuneet tässä omakotitalossamme yli 30 vuotta. Alunperin meillä oli aivan ihanat naapurit. Grillailtiin, kyläiltiin, lapset olivat parhaita kavereita, lainailtiin puuttuvia tavaroita, matkusteltiin ym, ym ja tekemisissä oltiin useita kertoja viikossa. Tämä siis erityisesti yhden rajanaapurin kohdalla. Sittemmin naapurit ovat vaihtuneet ja tilalle on muuttanut kummallisia, jotka eivät edes ole tervehtineet vaikka ovat melkein 20 vuotta asuneet tuossa parinkymmenen metrin päässä ja ovat ihan rajanaapureita hekin. Ihanat naapurimme muuttivat pois ja erosivat myöhemmin. Niin sääli. Nauttikaa naapureistanne. Siinä on myös hyvä turva kaikenlaisissa asioissa, joissa tarvitsee jonkinlaista apua.
    Tosi kivan synttärilahjan olet ideoinut!
    Aurinkoista pakkaspäivää täältä Suomesta parin päivän luminäytöksen jälkeen hankien keskeltä 💛☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kurja, että nykyiset naapurit eivät tervehdi tai teillä ei ole läheistä ystävyyssuhdetta heidän kanssa. On kyllä sääli. Ehkäpä se muuttuu vielä joku päivä.😊 Terkkuja Suomeen ja mukavaa pääsiäisen odotusta! ❤️🌺🐣

      Poista